”Me menemme nyt Jerusalemiin”

Jeesus sanoi: Me menemme nyt Jerusalemiin. Samalla hän puhui kärsimyksestään. Laskiaisesta alkaa tapahtumat, jolloin seuraamme Jeesuksen matkaa kohti Jerusalemia, kohti kärsimystä, ristiä ja kuolemaa. Se oli alentumisen, nöyrtymisen ja nöyryytyksen tie. Mutta se oli myös uskon, toivon ja rakkauden tie.

Jeesus puhuu monikossa: ” Me menemme…” Jeesus kutsuu oppilaita mukaansa. Meitäkin kutsutaan matkalle kohti Jerusalemia. Näitä tapahtumia seuratessa kristityt ovat vanhastaan paastonneet. Suuri paasto alkaa tuhkakeskiviikosta ja kestää pääsiäiseen. Jeesuksen lähimmät saivat olla tapahtumien todistajia. Meitäkin kutsutaan katsomaan ja todistamaan.

Onko kristityn tie vain voittosaatossa kulkemista? Eikö siihen kuulu myös risti? Kristus kantoi ristiään ja risti kuuluu myös hänen seuraajilleen. Ja kuitenkin tämä uskon on siunattu tie, sillä saamme olla tällä tiellä Jeesuksen kanssa.

Elämällään Jeesus opettaa meille toisenlaista tietä: Suurin on pienin, ei vaatiman vaan antamaan. Erityisesti aikanamme yksilökeskeisyys ja omien oikeuksien vaatiminen saa toisen ihmisen tarpeet kuin katoamaan tietoisuudestamme. Siksi meitä kutsutaan seuraamaan Jeesuksen kärsimystietä, jotta siitä löytäisimme toisenlaisen asenteen ja elämän.

Jeesuksen tie oli vaikea tie, mutta se on Jumalan tahdon ja rakkauden tie. Mihin Jumala tahtoo meitä johdattaa?


Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO