Oletko joutunut joskus pettymään, kun olet yrittänyt ilmaista jotain itsellesi erityisen tärkeää ja merkityksellistä? Ehkä se kaikkein läheisinkin ihminen on sen verran erilainen luonteeltaan tai ilmaisutavaltaan, että toivottua ymmärrystä ei sittenkään syntynyt.
Surun tai ahdistuksen aikana olemme lopulta itsemme kanssa yksin. Jopa silloinkin, kun lähellä on ystävä tai rakkaita. Tuossa tilanteessa voi olla suureksi avuksi muistaa, että vielä on yksi kanava auki.
Suurin osa suomalaisista rukoilee. Myös ne jotka eivät usko Jumalaan, saattavat hädän hetkellä turvautua rukoukseen, kuin varmuuden vuoksi. Rukous vain nousee jostain mieleen viimeistään esimerkiksi jos auto on suistumassa päin toista, tai terveys romahtaa kertaheitolla.
Rukouksemme saa olla spontaania ja yksinkertaista aina. Ei vain ääritilanteista. Rukouksessa voimme ilmaista paitsi arkipäivän huolia, myös niitä kaikkein syvimpiä tunteita ja tarpeita. Tämä voi vaatia hieman totuttelua, uskallustakin. Jumala näkee ja tietää asiamme joka tapauksessa. Silti meitä neuvotaan rukoustemme kanssa lähestymään häntä.
Joskus on sellaisia hetkiä, että ei kuitenkaan jaksa edes rukoilla. Silloin on hyvä tietää, että Jumala kuulee pelkän huokauksenkin. Älä silloin unohda, että puolestamme rukoillaan myös taivaassa.
Kaikki vilpittömät rukoukset luvataan kuulla. Eihän unohdeta näin suurta aarretta itsemme ja toistemme hyväksi.
Johanna Piirola