Sote on sotkettu ja uutta sorvataan, mutta millä mallilla? Siksi lieneekin hivenen syytä pohtia, mihin Suomen terveydenhuoltomenot noin 18 miljardia euroa vuonna 2013 oikein uppoavat? Ketkä näitä menoja kuluttavat eniten ja miten uhratut varat jakautuvat eri väestöryhmien välillä?
Oudolta tuntuu se, että erilaisia muuttujia ei ole tilastoitu niin selkeästi ja koottu yhteen, että niistä olisi laskettavissa muun muassa, miten asuinpaikka, ikä koulutus sukupuoli ja sosioekonominen asema vaikuttavat kokonaismenoihin.

Istuva hallitus sitoutui hallitusohjelmassaan kaventamaan köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä, mutta mistä lähteestä nämä tilastot olisi kaivettava?
Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut uljaan strategian ja asiakirjan nimeltä: ” Sosiaalisesti kestävä Suomi 2000″. Tässä asiakirjassa pitäisi vähentää kansalaisten hyvinvointieroja siten että huono-osaisten osuus vähenee, mutta niin ei vain ole tapahtunut. Valitettava tosiasia on, että ne ovat vain kasvaneet.

Lääkärien eettisestä koodistosta ei ole mitään käytännön hyötyä hoitoarjessa, sillä priorisointikeskustelu eli päätäntä siitä millä kriteerillä hoidettavat laitetaan tärkeysjärjestykseen on veteen piirretty viiva ja hyllyvä suo. Oletuksia ei ole selkeästi täsmenetty ja päättelytkin saattavat olla kehnosti perusteltuja.

Terveydenhuollostamme on tulossa luksushyödyke, jota käyttävät ensisijaisesti yhteiskuntamme hyväosaisin joukko eli hoitoon pääsevätkin itse asiassa sitä vähiten tarvitseva ryhmä, joka jo muutenkin huolehtii ennalta ehkäisevästi itsestään.

Meidän todella pitäisi saada enemmän rahoillamme, mutta kykenemmekö muotoilemaan ja luomaan uudessa sote- sopassamme sellaisen? Kepun maakuntamalli on kiinnostava, jos muut puolueet ottaisivat siihen myönteisemmän kannan. Kiistakapuloiksi tulevat tehokkuuskriteerit ja tasa-arvoasiat. Juuri näihin asioihin tarvitsisimme poliitikkojemme yhteistyötä. En henkilökohtaisesti usko eniten huomiota saaneen ns. fair inning- periaatteeseen, jonka mukaan jokaisella tulisi olla oikeus odottaa sama määrä hyvää elämää laatupainoitteisiina elinvuosina mitattuna. Ongelma on aina tahallisesti elämäänsä
pilanneiden priorisoiminen.

Niukkuus voi tuottaa toki uusia innovaatioita, mutta juuri nyt tarvitaan tiukkaa dataa ja laskelmia terveysmenojen kohdentamisesta.

Juhani Melanen