”Fasistinen Suomi aloitti talvisodan luottaen suureen saksalaiseen johtajaansa!” Näin kommunistinen diktaattori Josef Stalin eli Isä Aurinkoinen tiedotti Terijoen hallituksen suulla ammuttuaan Mainilan laukaukset itse omalla tykistöllään Suomeen. Marssijärjestys oli se, että kahdessa viikossa piti voittoparaati pitää Helsingissä, mutta toisinhan siinä sitten kävi eikä meidän tarvinnut syödä kaalia eduskunnassa eivätkä politrukit lyöneet korttia myöskään Suomenlinnassa, vaikka ryssät pitivätkin myöhemmin pitojaan Tornissa.
Mutta nämä talvisodan 105 kunnianpäivää eivät unohdu Suomessa koskaan ja se uhri, joka itsenäisyytemme puolesta tällöin annettiin oli sen vapauden arvoinen. Talvisodassa kaatui kaikkiaan sankarivainajina lähes 27 000 suomalaista, mutta ”piippalakkeja” eli veli venäläisiä meni erilaisten arvioiden mukaan noin 120 000.
Osaavatko nykyiset lapsen lapsemme arvostaa tätä esi-isiemme uhria riittävästi ja tehdä siitä riittäviä johtopäätöksiä? Ei Venäjän, tai millä nimellä sitä kulloinkin on historian saatossa on kutsuttukin, sotilaallinen doktriini ole koskaan muuttunut. Ryssä pitää itseään suurvaltana ja käyttäytyy sen mukaisesti ylimielisesti. Yksilön vapaus on aina ollut siellä toisarvoisessa asemassa kuin Äiti Venäjällä menee huonosti.
Sisäiset vaikeudet on siirretty taitavalla manipulaatiolla ulkoisiksi uhkiksi, kuten nyt Ukrainassa.
Melkein tasan 75 vuotta sitten Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun ja luuli saavuttavansa helpon voiton erittäin kehnosti varustautuneesta Suomesta. Meillä ei uskottu näin käyvän ja varustelutasomme oli onneton. Silti syntyi se ihmeellinen talvisodan henki,joka pelasti meidät. Urheat sotilaamme osoittivat koko maailmalle, että me olemme tarvittaessa yhtenäinen kansakunta, joka oloissa kuin oloissa kykenee tekemään vastarintaa tänne hyökkäävälle viholliselle.
Mutta miten on nyt? Rohkeat sotiemme veteraanit osoittivat uhrivalmiudellaan meille jälkipolville maanpuolustuksen
tärkeyden. He eivät kyseenalaistaneet oikeuttamme puolustaa maatamme, vaan yksimielisesti asettuivat puolustamaan länsimaisia arvoja ja demokraatista järjestelmäämme. Heille isänmaa oli pyhä asia. Tuntevatko nuoremme enää isänmaa- sanaa sen laajemmassa merkityksessä lainkaan?
Tänä itsenäisyyspäivänä meidän nuorempien tuleekin kysyä itseltämme, olemmeko me valmiita tekemään samoin, jos Venäjä katsoo taas kerran Suomen kuuluvan sen etupiiriin ja Pietarin sotilaspiirin alaisuuteen? Jätämmekö maamme puolustajat yhtä surkeasti aseistuneina katselemaan tosiasioita, kun ylivoimainen vihollinen hyökkää suunnasta 15.00? Kannattaisiko meidän liittyä Natoon, vain katsoa vierestä, kun vieras sivilisaatio raiskaa maamme?
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja kiitos sotiemme veteraanit tästä itsenäisyydestä.
Juhani Melanen