Tieto lisää tuskaa. Meille toitotetaan joka päivä omaan elämään liittyvistä vaaroista ikään kuin emme itse osaisi luoda kuvaa siitä kohtalosta, johon globaalikulutusyhteiskunta on meitä ajamassa yhä kiihtyvällä vauhdilla. Käytännössä mitään ei ole tehtävissä ”the point of no return” on saavutettu ja lapsenlapsemme joutuvat kohtaamaan meidän tekemämme virheet. Nostammeko kädet ylös ja lähdemme huutamaan Jumalaa avuksi vai istutammeko omenapuun mökille?
Me haukkaamme kuluttajina koko ajan hyvän ja pahan tiedon puusta hedelmiä tietämättä lainkaan, mitä seurauksia meille näistä valinnoista itse asissa oikein on? Olemme joka päivä valintojen edessä. Konkreettisesti asian voisi ilmaista vaikka omenan avulla. Kannattaisiko kuoren sisältämät arvokaat flavonoidit syödä vai pitäisikö ne vaarallisten torjunta-aineiden takia kuoria. Huuhtelu poistaa vain 40 %. Niinpä, sinä päätät!
Valtamerissä pyörivä kolmen Ranskan ja viiden Suomen suuruinen muovipyörre ja kaikkialle leviävästä mikromuovista on tullut kaiken pahan symboli, joka on saanut uskonnollisia piirteitä.
Muovin välttämisestä on tullut pahan entiteetti eli olio, jonka käyttämisestä rangaistaan. Keniassa muovipussin käytöstä saa neljän vuoden vankeustuomion, Uusi- Seelanti on kieltänyt kaikki
kertakäyttöiset muovipussit. Ymmärän asian, sillä ihmisen käsissä pussi käy vain 25 minuuttia, mutta säilyy luonnossa 500 vuotta. Todellisuudessa kaiken ratkaisevat suurvallat ja niiden
kulutustottumukset. Muovipussien suruttomasta poltosta energiajätteenä pitäisi toki päästä Suomessakin. Kiertotalous ja muovin logistiikkaketjut täytyy löytää ja samalla tutkia, mitä vaaroja mahdolliseen uusiokäyttöön liittyy.
Euroopan elintarvikevirastolta on vaadittava selvityksiä muovin kaikista haittavaikutuksista ja kemikaalivirastolta samoin. Elintarvikemuovista on saatava selkeät terveysnormit, jotta voimme
välttää mahdollisimman tehokaasti haittoja. Bisfenoli A-kemikaali eli BPA kiellettiin, mutta kukaan ei tehokkaasti pysty valvomaan sen kulutusta, vaikka syöpäriski tunnustetaankin!
Silti ilmaisia muoviämpäreitä suomalaiset suorastaan ryntäävät hakemaan. Samalla he ostavat muita tuotteita sadoilla euroilla ilman huolen häivää. Niin teen minäkin. Olen lopettanut olemaan
riippakivi ja ihmisten kulutustottumusten arvostelija hyvin omintunnoin. Yhtä vähän pelkään ydinsotaa, ilmastokatasrofia ja maahanmuuttoa. Olen täällä vain kerran, mutta sitä ennen
kuuntelen Bachin D-molli fuugan.
Jussi Melanen