Suomen lainsäädäntö suojaa vakuutusyhtiöiden ja perintätoimistojen epärehellisen toiminnan

Koko Suomi kärsii tuskaisesti koronasta, eniten tapahtumajärjestäjät ja sitten nimenomaan
ravintolayrittäjät. Monet ravintola-alan yrittäjät ovat ottaneet siksi tällaisiä tapauksia varten epidemiakeskeytysvakuutuksen Pohjolasta. Sadat yrittäjät ovatkin olleet hämmästyneitä ja suuren ihmetyksen vallassa, koska Pohjola ei ole korvannut heille mitään tästä liiketoiminnan keskeytyksestä! Monet yrittäjät ovatkin kyselleetl, miksi Pohjolalla on keskeytysvakuutus olemassa, jos se tällaisessa tilanteessa ei auta? Juuri ravitsemusalalla epidemiakeskeytysvakuutukset ovat yleisiä. Yrittäjät tietävät salmonellan ja noroviruksen vaaroista sekä liiketoiminnan keskeytyksistä aiheutuvista kustannuksista ja ovat sen tähden varautuneet tähän vakuutuksella.

Näiden epidemioiden varalle otetuissa vakuutusten ehdoissa on yhtiökohtaisia eroja. Vakuutusneuvonta Fine ilmoitti selkeästi, että Pohjolan vakuutus velvoittaa maksamaan myös koronakorvauksia. Pohjola on kuitenkin kieltäytynyt noudattamasta tätä suositusta. Ja kuten aina, Pohjolan korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman sanoo, ettei vakuutusta ole ”muka” tarkoitettu koronan kaltaiseen tilanteeseen, jossa on jouduttu säätämään koko toimialaa tai laajoja alueita koskevia rajoituksia. Tilanne on täysin sama kuin vakuutuslääkäreiden kohdalla: ei makseta, ei makseta. Näissä tapauksissa joutuu yrittäjä aina ”tupaan” käräjöimään oikeuksistaan. Yksin ei kannata lähteä, vaan melkein ainoa keino on joukkokanne, jolloin kustannukset jakautuvat tasaisemmin häviön jälkeenkin.

Valoa on jo näkyvissä, sillä asiassa on jo yksi päätös. Kainuun käräjäoikeus tuomitsi Pohjolan maksamaan korvauksia kajaanilaiselle yritykselle viime helmikuussa. Juttu jatkuu, sillä molemmat osapuolet ovat valittaneet päätöksestä hoviin. Nyt asianajotoimisto Magnussonin asianajaja Mika Laapotti vetää kanneryvästä, jossa on mukana 23 Talenom Lain asiakasyritystä. Voitaako oikeus eli yrittäjät vai kiero vakuutusyhtiö, joka kiistää vastuunsa, vaikka sopimusjärjestely on lainvoimainen. Kuinka kauan tähän menee aikaa?

Suomessa kotitalouksien velkaantumisaste on ennätystasolla. Velkaa on keskimäärin 132 prosenttia suhteessa kotitalouksien vuosituloihin. Maksuhäiriöisten suomalaisten määrä on noussut vuosi vuodelta ja vuoden 2020 lopulla heitä oli 392 000. Ja vuonna 2020 tehtiin yli 1,8 miljonaa uutta maksuhäiriömerkintää, kertoi Asiakastieto, kun soitin sinne eilen.
Eniten maksuhäiriöisiä on 30-39- vuotiaissa. Valitettavasti maamme synkin alue on oma Päijät- Hämeemme, jossa peräti joka kymmenes asukas omaa merkinnän maksuhäiriöstä. Kaikki me tiedämme, mitä tästä seuraa. Kun Jussi Meikäläinen luisuu maksuvaikeuksiin, liihottelee ensimmäisenä paikalle perintäyhtiö.

Perintä jaetaan vapaaehtoiseen perintään ja oikeudelliseen perintään eli ulosottoon.
Avi:n rekisterissä on tällä hetkellä 80 ammattimaisesti Suomessa perintää harjoittavaa yritystä. Perintä on luvanvaraista, mikä tarkoittaa, että sitä ei saa tehdä ellei ole Avi:n rekisterissä.
Omalaatuisinta asiassa on se, että monet perintätoimistot voivat jatkaa perintätoimintaa, vaikka
niillä olisi itsellään päällä useita huomautuksia epäasiallisesta ja laittomasta perintätoiminnasta.  Avi voi ojentaa perintäyhtiöitä neljällä tavalla: huomauttamalla lain tai hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta, hallinnollisella ohjauksella, varoituksella sekä määräaikaisella kieltämisellä. Perintätoimistojen kierous on siinä, että yhtiöillä on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen aina, kun niiden häntä palaa. Ja tämähän kestää samalla tavalla kuin asiakkaiden piina; vuosikausia!

Esimerkki valaisee asiaa. Instrum, eräs Suomen suurimmista perintäimperiumeista, on saanut Avi:lta vajaassa puolessatoista vuodessa kolme varoitusta vakavista rikkeistä. Se on saanut kaksi kertaa hallinnollista ohjausta ja seitsemän huomautusta ” lain ja hyvän perintätavan vastaisesta toiminnasta”, mutta pyyhkinyt näillä kaikilla suoraan sanoen persettä. Sen liikevaihto oli
vuonna 2019 lähes 77 miljonaa euroa ja työntekijöitä sillä oli 450. Mitkään lisäuhkaukset eivät ole auttaneet ja laittomat perinnät ovat voineet jatkua ihan niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. On ilmiselvää, että Avi on voimaton tämän kaltaisten suurten ”rosvojen” suhteen. Avi on tosin kyennyt kieltämään liiketoiminnan pieniltä perintäpuljuilta, jotka toimivat ilman lupia. Näiden toimijoiden takana on usein ammattirikollinen tai rikolliset.

Lopuksi neuvo hyvä etelälahtelainen lukijani. Älä missään tapauksessa maksa perintää seuraaville perintäyrityksille. Himo Finland, AHV- Finance, Kasbono, Credit Agency Finland ja RQ Tieto. Ne tekevät perintää ilman asianmukaista lupaa. Muista silti äänestää!

Jussi Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Suomen lainsäädäntö suojaa vakuutusyhtiöiden ja perintätoimistojen epärehellisen toiminnan

  1. Kuka muu muka –
    ku Jussi!

    Taas puhuu asiaa,
    rohkeasti,
    kuvia kumartamatta.

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO