Suurlähettiläspäivillä pitämässään puheessa kertoi Helsingin Sanomat ( 12.8.2017) , että Suomen tasavallan presidentti arvosteli suomalaisia eläkepomoja ahneudesta moitti heitä erilaisten bonusten ja lisäbonusten haalimisen lisäksi myös normaalia työeläkettä paremmasta lisäeläke etuisuuden rohmuamisesta.

Niinistö oli täysin oikeassa! Jokainen joka vähänkin on seurannut media on huomannut, että maltillisuus ei ole ollut näiden ( tel- yhtiöiden) johdon palkkaratkaisuissa hallitseva tekijä, vaan aito ahneus ja röyhkeys. Ongelmaksi tämän tekee se, tel-yhtiöt eivät ole ja elä samanlaisessa kilpailutaloudessa kuin monet muut yritykset Suomessa. Yhtiöt keräävät tulonsa pakollisista maksuista. Niillä on selvä julkinen rooli, jonka ne ovat käytännössä unohtaneet. Nehän eivät päätä pelkästään omista asioistaan. Ne ovat keränneet yli 200 miljardia lakisääteisesti suomalaisten rahoja ja kuvittelevat harhaisesti, että tämä on vaatinut pomoilta muka ainutlaatuisia kykyjä ja liiketaloudellista ymmärtämistä. Päinvastoin on Suomeen syntynyt Chaplin sanoin todellinen “ Leicure class” eli “Joutava luokka”, joka elelee tasavaltaisessa Suomessa kuin verovapaa aateli, vain sillä erotuksella, siltä ei vaadita edes ratsumiehen ylläpitoa

Eläkeyhtiöt omistavat huomattavan määrän suomalaista teollisuutta ja ovat edustettuina niiden hallituksissa. Miksi nämä eläkeyhtiöiden hallituksissa istuvat “työn sankarit” julkeavat hyväksyä nämä julkisilla rahoilla hankitut tulonsiirrot näille ahmateille eläkepomoille? Selvästi näkee, että eläkeyhtiöiden hallituksissa ei ole mietitty mitään yhteiskuntaeettistä näkökulmaa; saatikka kohtuutta!

Miten tätä käytäntöä voidaan puolustella? Muutama esimerkki lienee paikallaan. Varman Matti Vuoria verotettavat ansiotulot olivat vuonna 2014 uskomattomat 1,006 miljoonaa euroa ja pääomatulot 160.000 euroa. Varman nykyinen toimitusjohtaja kuittasi vuodessa vain vaatimattomat 363.000 euroa eikä hänellä ole pääomatuloja kuin 5500 euroa, tosin hän oli silloin vain varatoimitusjohtaja. Ilmarisen Harri Sailas sai ansiotuloja 750.000 euroa, varatoimitusjohtaja Timo Ritakallio joutui tyytymään vajaaseen 550.000 euroon . Kevasta erotettu Merja Ailuskaan ei jäänyt tyhjän päälle vaan kuittasi vielä 290.000 euroa. Valtion eläkerahaston johtaja Timo Löyttyniemi sai vain vaatimattomat 270.000 euroa eikä hänellä ollut pääomatuloja.

Omalla esimerkillään he ovat osoittaneet sen suomalaisen unelman “ hullu paljon työtä tekee” todeksi. Lisäksi heillä on autoedut, asuntoedut ja muut ansiottomat edut, kuten piikki auki kaikille hännystelijöille Lapin mökeissä ja muissa kylpylöissä. Nämä kuitataan sanalla “ koulutus”! Omalla esimerkillään he ovat näyttäneet tyhmille demokratiaan uskoville suomalaisille vielä sen, kuinka helppoa eläkkeellä on kiertää veroja muuttamalla Portugaliin ja muihin veroparatiiseihin. Se poliitikko, kuka uskaltaa lopettaa tämän epämoraalisen toiminnan, saa huiman äänimäärän seuraavissa vaaleissa!

Juhani Melanen

Olin pari viikkoa sairaana keuhkokuumeen kourissa. Kerran sydänlihastulehduksen sairastaneena olen yrittänyt palata rauhassa päivätyöhön. Viime viikonloppuna uskaltauduin jo Radiomäelle pelaamaan pojan kanssa höntsää kaukaloon pakkasta hengittämään.

Eduskunnassa on heti täysi tahti – eduskunta lähti nyt viimeisille valtiopäiville poikkeuksellisen suurten kysymysten äärellä. Maakunta – ja SOTE-uudistus tulee maaliskuussa uudelleen eduskuntaan. Hallitus haluaa syksylle maakuntavaalit, vaikka lainsäädäntöä ei ole vielä olemassa.  Keskusta haluaa maakuntavallanhimossaan vaalit hinnalla millä hyvänsä ja Kokoomus saa vastapalveluksena bisneistää Suomen 35 miljardin arvoisen Sote-sektorin.

Tiedustelulakien uudistaminen on eduskunnassa menossa. Se on tarpeellinen siviili– ja sotilastiedustelun lainsäädännön päivittämiseksi muuttuneessa turvallisuustilanteesta. Lainsäädäntötyö on tarkkaa arviointia luottamuksellisuuden suojan näkökulmasta. Ketä valvotaan ja miten valvotaan? Miten toteutetaan siviilitiedustelun eli käytännössä Suojelupoliisin valvonta? Lakiuudistus vaatii peruslain muutoksen. Hallitus esittää samalla lakiesityksen käsittelyä kiireellisesti vielä tämän eduskunnan aikana. Perustuslakivaliokunnan työ on parhaillaan käynnissä ja teemme sen huolellisesti, kuten aina.

Helmikuun alussa Lahti ja Hyvinvointiyhtymä joutuivat poikkeuksellisen tietohyökkäyksen kohteeksi. Tiedustelulakienkaan parantaminen ei auta, jos emme kuntatasolla pysty suojaamaan itseämme uuden ajan uhkilta. Kansainvälinen verkkorikollisuus tulee olemaan yksi suurin haasteemme. Kyber-osaaminen tulee nostaa julkisen sektorin strategiseen keskiöön. Kustannukset tulevat aina viimekädessä veronmaksajien maksettavaksi. Päijät-Hämeessä meillä on ollut jo valmiiksi ongelmia uuden potilastietojärjestelmän kanssa, joten tilanne on erittäin haastava.  Koko julkisen sektorin tulee jatkossa paremmin ymmärtää tietojärjestelmien ostamisesta ja toiminnallisuudesta. Nyt olemme liikaa palvelutuottajien vakiosopimusten varassa ja korvauksia toimimattomista järjestelmistä on vaikea saada. Rahaa palaa ja henkilöstön tuottavuus laskee.

Kyselytunnilla SDP nosti torstaina esille ulosoton ongelmakohtia. Meillä on Suomessa 500.000 henkilöä, jotka ovat ulosoton piirissä. Jäljet johtavat jopa 1990–luvun lamaan saakka. Erityishuomiota olemme kiinnittäneet esimerkiksi sairaalan palvelumaksuista syystä tai toisesta ulosottoon joutuneiden aseman. Asiakasmaksut ovat nousseet viime vuosina ja se näkyy. Lahdessa olen saanut yhteydenottoja myös alaikäisten joutumisesta ulosottoon sairaalamaksuista. Oppositiosta haluamme hallituksen kiinnittävän huomiota vielä viimeisen vuoden aikana tähänkin kysymykseen. Toivottavasti kevätaurinko paistaa fiksuille päätöksille eduskunnassa koko vuoden.

Ville Skinnari

Doping-aineet ovat nykyään Ruotsin toiseksi yleisin huume, heti alkoholin jälkeen. En tiedä tarkalleen, mikä tilanne on Suomessa, mutta uskoisin, että meillä on menossa sama kehityssuuntaus. Tämänkaltaiset tilastotiedot, jotka laahaavat aina reaaliaikaa jäljessä, kertovat kuitenkin, millainen uusi aikapommi dopingin piirissä on muhimassa.

Doping ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkästään huippu-urheiluun rajoittuva vitsaus. Se ei kuki ainoastaan olympia- tai MM-areenoilla, vaan rehottaa valtoimenaan tavallisten kuntoilijoiden olohuoneissa, eli kuntosaleilla. Eivätkä lihaksia kasvata kepulikonstein pelkästään amatööribodarit. Monet epävarmat nuoret turvautuvat laittomiin lisäaineisiin saadakseen kropalleen ympäristön ja vastakkaisen sukupuolen hyväksynnän. Lisäksi anaboliset steroidit ja muut hormonivalmisteet ovat tulleet lähtemättömäksi osaksi väkivaltaista jengikulttuuria.

Tämä oli pitkään vain epätodennäköinen visio, jota täydellistä dopingin vapauttamista vaativat tahot – näitä henkilöitä löytyy paljon myös urheilujournalistien piiristä – eivät koskaan tulleet ajatelleeksi. Lisäksi ei alun alkaenkaan ymmärretty, että doping tulee maailmanlaajuiseksi ongelmaksi kasvaessaan liittymään keskeiseksi osaksi järjestäytynyttä rikollisuutta. Sen valvonta sitoo entistä enemmän poliisin voimavaroja.

Kaikesta huolimatta suomalaisetkin ovat niin urheiluhullua kansaa, että suuren joukon mielestä dopingin valvominen pitäisi kerta kaikkiaan lopettaa ja sallia kaikille ja kaikkiin kisoihin osallistuville urheilijoille piristeiden ja lisäaineiden rajaton käyttö. Nähtäisiin kerrankin, mitä ihmisestä voi saada todellisuudessa loppuun rääkättynä irti. Kuka on oikeasti ykkönen! Kansa saisi sirkushuvia tarpeekseen ja unohtaisi siinä sivussa leivänkin syönnin. Nöösipojat ja -tytöt voisivat halutessaan perustaa keskuudessaan omat sarjansa.

Tällaisella ratkaisulla emme kuitenkaan testaisi enää ihmiskehon, vaan ennen muuta ja pelkästään kemian ja lääketieteen rajoja. Siitä lienee jo epäilemättä tarpeeksi järkyttäviä kokemuksia entuudestaan. Kaikki urheilua tarkemmin seuranneet tietävät, millaisia ihmishirviöitä ja -raunioita entisen Itä-Saksan urheiluteollisuus onnistui tuottamaan. Epähumaaneilla ihmislaboratorioilla oli vahva maaperä, jo toiseen maailmansotaan ulottuvat juurensa.

Jos edellä esitettyä sairasta ajatusleikkiä jatkettaisiin, kuka takaisi sitten niin sanotuissa puhtaissa sarjoissa kilpailevien urheilijoiden rikkeettömyyden? Todennäköisesti nykyisenkaltainen huijaus ja peittely jatkuisivat sielläkin. Siirrettäisiinkö dopingista kiinni jäänyt kisaaja vain kylmänrauhallisesti ”mestaruussarjaan”, jossa käyttö on sallittua? Ja missä vaiheessa moraalinen vastuu nuoresta urheilijasta siirtyisi vanhemmilta valmentajalle? Elämme jo aikaa, jossa edes urheilija itse ei voi mennä takuuseen omasta puhtaudestaan.

Doping on yhä uudelleen päätään nostava rikkaruoho, jota ei saada kuriin kertaheitolla tai sopeutumalla urheiluentusiastien vaatimuksiin. Ongelman kitkeminen loppuun vaatii edelleenkin pitkäjänteistä tutkimustyötä ja tarkkaa valvontaa, minkä ovat Pyeongchangin olympiakisatkin osoittaneet.

Ilkka Isosaari

Raamatussa kerrotaan syntisestä naisesta, joka tuli Jeesuksen luo. Jeesus oli illallisella arvostetun miehen kodissa, kun nainen, joka tiesi elävänsä muiden ja ehkä omastakin mielestään sopimatonta elämää, tuli itkemään hänen jalkojensa juureen. Jokin Jeesuksen sanoissa ja teoissa oli häntä koskettanut.

Kertomus syntisestä naisesta on tuttu. On helppoa nähdä tämän maailman syntiset naiset. Ihmiset, jotka elävät elämää, joka on muiden mielestä kyseenalaista, ja vallitsevien moraalisääntöjen vastaista. Kertomus tulee myös kohti ihmistä itseään. Kuten pop-laulaja Sanni laulaa: ”Ei kukaan täällä kai oo kokonainen.” Saattaa olla, että omassa elämässä on asioita, jotka ovat kipeitä. Asioita, jotka ovat tulleet elämään tarkoituksella tai tarkoittamatta. Niiden asioiden kanssa saa ihminen tulla Jeesuksen jalkojen juureen. Juuri sille, joka kamppailee elämässä olevien vaikeiden juttujen kanssa, ovat Jeesuksen vapauttavat sanat: Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi. Mene rauhassa.

Niissä hetkissä, joissa tuntuu, ettei olekaan tarpeeksi hyvä tai oikeanlainen, ettei kelpaa muille tai Jumalalle, niissä kohti tulee Jeesuksen teot syntistä naista kohtaan. Ei hän aja pois, vaan kutsuu luokseen. Jokaiselle kolkuttavalle hän avaa oven.

Maija-Reetta Katajisto

Viime vuosina on huudettu niin “kestävän kehityksen”, “kiertotalouden” kuin “vaihdantataloudenkin” perään. Kaikki tietävät, että jatkuva kasvu ei maapallolla ole mahdollista ehtyvien luonnonvarojen loppumisen myötä ja kehitysmaiden väestön kasvun takia. Hillitön kulutusyhteiskuntamme tulee vetelemään viimeisiään joskus lasten lastemme lapsien ollessa vetovastuussa Telluksestamme.

Vanhaa ja mainiota foinikialaisten keksintöä rahaamme uhkaavat monet virtuaalivaluutat, kuten bitcoin! Koska rahamme tulee tiensä päähän maksu- ja vaihdantavaluuttana? Rahaa painetaan nyt yötä päivää lisää painokoneissa. Suurvallat ovat velkaa biljoonia dollareita ja maailman suurimmat pankit ovat myyneet roskalainansa valtioille, jotta inflaatio ei karkaisi käsistä. Elämme veitsen terällä, sillä superinflaatioin iskiessä rahan arvo putoaa yhtäkkiä ja osakkeet romahtavat samalla tavalla kuin 1929 tai 2008. Ongelmana maailman taloudessa on rahan ja tavaran järjettömän satunnainen määräytyminen. Ihmiskunta etsii aina pelastuskeinoja ja varautuu pahimpaan. Voisimmeko yhä sitoutua enemmän uusiin malleihin? Eräs vaihtoehto on kiertotalous, mikä tarkoittaa uudenlaista kulutus-  ja tuotantokulttuuria ja innovaatioita. Mutta samalla se vaatisi meiltä, kokoaan uudenlaisia asenteita niin ansaintalogiikassa kuin arvoketjuissa. Lähtökohtana olisi siis se, että luonnonvaroja käytettäisiin mahdollisimman vähän ja tuotteet valmistettaisiin kestämään pitempään, korjattaviksi ja uudelleen valmistettaviksi. Tämän jälkeen materiaalit pyrittäisiin kierrättämään tehokkaasti.

Kyseiset esittämäni asiat eivät ole toteutettavissa nykyisessä toimintaympäristössämme, sillä se edellyttäisi toimia ja säätelyä yhteiskunnaltamme. Ainoat keinot ovat yhteiskunnan vero- ja ohjauskeinot. Suomessa ja EU- maissa keskimäärin yli puolet verotuloista tulee henkilöverotuksesta. Vain seitsemän prosenttia kertyy ympäristö- ja luonnonveroista. Tuotannontekijöinä ihmistyötä ja luonnonvaroja kohdellaan siis täysin eri tavoin. Suomessa maksetaan uskomattomat neljä (4) miljardia yritystukia, jotka on kohdistettu täysin väärin ja isoille toimijoille, jotka eivät veroa tarvitse! Ne vain pönkittävät valitsevaa olotilaa ja jarruttavat muutosta kiertotalouteen. Voisimme siirtää verotuksen painopistettä ekologiseen suuntaan ja uudella tukipolitiikalla vauhdittaa siirtymistä kiertotalouteen. Samalla voisimme parantaa haitallisten aineiden valumista luontoon. Luonnonvaraverolla voisimme kannustaa Ihmisiä säästeliääseen käyttöön ja siihen, että tuoteet ja materiaalit pidettäisiin kierossa mahdollisimman pitkään.

Työvoima- ja osaamisvaltaiset alat olisivat kiertoajattelun ytimessä. Työn verotusta keventämällä tukisimme palveluita ja loisimme liiketoimintamalleja , huolto- ja korjaustoimintaa sekä tutkimus-ja kehittämistoimintaa ja innovaatioita. Mutta kysymys kuuluukin? Olemmeko valmiita hylkäämään kirotun muovin, joka kulkeutuu kaikkialle ympäristöömme, pilaten niin meret kuin sen eliöstönkin? Tarvitsemme uusia vaihtoehtoja! Miksei siis kiertotaloutta ja vaihdantataloutta?

Juhani Melanen

Nuorena tv-kriitikkona en ymmärtänyt alkuunkaan, mihin 1980 MTV:llä alkaneen tv-sarjan, Kuplan suosio ja hauskuus perustui. Kupla – alkuperäiseltä nimeltään Soap – oli tilannekomediasarja, joka parodioi perinteisiä saippuaoopperoita ja television iltapäiväsarjoja. Käänteitä oli joka lähtöön: murha, kidnappaus, muistinmenetys ja ufojen tekemä sieppaus. Tilanne oli outo, sillä tuolla hetkellä suomalaiset saivat vasta ensi kertaa kuulla käsitteen saippuaooppera.

Kuplan vastaanotto kertoo, miksi parodia on äärimmäisen haastava huumorin laji. Se ei toimi, jollei tunne sen viitekehystä. Helsingin Sanomien kovasanainen Jukka Kajava antoikin ainoana tv-arvostelijana sarjalle suitsutusta, koska hän oli ehtinyt nähdä ylen määrin saippuasarjoja lukuisilla Amerikan-reissuillaan.

Parodiasta ei ole pitkä matka satiiriin. Itse asiassa parodian ja satiirin välinen ero on kuin persujen ja sinisten poliittisten linjausten väliin vedetty viiva. Esimerkiksi kotimaisen tv-viihteen harvoihin valopilkkuihin viime aikoina kuulunut Pelimies-sarja oli mitä ansiokkainta satiiria. Vähän aikaa sitten Sanna Ukkolan juontamassa Pressiklubissa tarjoiltiin huumorin ja politiikan ystäville mahdollisuus nähdä Pelimiehen esikuva Hjallis Harkimo ja tätä sekä lukuisia muita suomalaispoliitikkoja imitoiva Joonas Nordman saman pöydän ääressä.

Lupaava asetelma kuivui heti alkuunsa, kun Hjallis ilmoitti, ettei ole katsonut koko sarjaa, koska piti sitä niin huonona muutenkin, ja että hänen poikansakaan eivät tunnistaneet isäänsä ensimmäisestä jaksosta. Samaan hengenvetoon Ukkola ja vieraana ollut toimittaja Reetta Räty moittivat Pelimiestä siitä, että siinä ilkeillään poliitikkojen ulkoisilla piirteillä, puhevioilla ja kävelytyylillä. Nordman ei viitsinyt alentua käymään keskustelua, jossa teos haukutaan siihen ensin tarkemmin tutustumatta. Totesi vain, että tunnistettavien piirteiden esiintuominen kuuluu satiirin perinteeseen, ja että meillä on vielä pitkä matka siihen, mitä britit tai edes jenkit tekevät.

Pelimieshän ei ole tehnyt sinänsä pilaa Hjalliksesta, vaan suomalaisesta poliittisesta päätöksenteosta, nykyhallituksen ja opposition suhteista sekä hyvä veli -järjestelmästä. Hjalliksen hahmo on ollut oikeastaan vain hämmästelevä sivustaseuraaja, mitä hän on poliittisessa elämässä todellisuudessakin. Kommentoihan mies julkisuudessa, että jos hän olisi tiennyt, millaista meno on eduskunnassa ja kulissien takana, hän olisi miettinyt kahteen kertaan kokoomukseen liittymistä. Sen sijaan Nordmanin muuntautumiskyky on ollut huikeaa, minkä rinnalla Pressiklubin jokaviikkoinen, piikikkääksi tarkoitettu loppuanimaatio vaikuttaa lähinnä harrastelijoiden puuhastelulta, eikä naurata pätkääkään.

Suositulle Putous-sarjallekin kävi vähän vanhanaikaisesti sketsihahmokisan suhteen. Sen piti olla alun mennä meta-tasolle, eli irvailla muoti-ilmiöksi nousseille talent-kisoille, mutta yleisö ei ymmärtänyt sitä parodiaksi. Nyt nämä kansan suosiosta kilpailevat pellet ovat kaapanneet ohjelmasta leijonanosan, ammattitaitoisemmin kirjoitettujen sketsien tieltä. Tänä vuonna Kiti Kokkosen Tanhupallo on erottunut ylivoimaisesti edukseen muista kilpailijoista, koska se on ainoa tuore, aito ja kivuitta synnytetty hahmo, eli poikkeaa täysin alkuperäisestä ideasta.

Viime vuonna kisan Aina Inkeri Ankeisena voittanut Pilvi Hämäläinen putosi tällä kertaa ensimmäisenä, koska hänen uusi hahmonsa, Tuija Eronen toisteli viimevuotisia maneereja. Timo Lavikaisen Bjarne ”Mursu” Walrus olisi voinut olla mitä ajankohtaisin ase taistelussa aktiivimallia vastaan, mutta ikivanhoihin ennakkoluuloihin pohjaava toteutus ampuu yli samalla tavalla kuin SAK:n 2007 hyllytetty vaalimainos, jossa Oiva Lohtander esitti mässäilevää kapitalistia.

Seuraavaksi kaudeksi Putoksen käsikirjoittajien olisikin korkea aika keksiä ohjelmalleen uusi formaatti, sillä sketsihahmot tulevat takuuvarmasti kärsimään samanlaisen inflaation kuin missit ja tangokuninkaalliset sekä muut voicet ja idolit. Jos parodia epäonnistuu tai kaikkia sen nyansseja ei ymmärretä, se muuttuu äkkiä pilkkaamiseksi, kuten Pelimies-hahmo tosikkojuontajan ja huumorintajuttomien vieraiden silmissä. Jos vitsiä ei viitsi edes kuunnella loppuun, sitä on hyvin vaikea ymmärtääkään.

Ilkka Isosaari

Yhteisvastuukeräys 2018 palaa ihmisen perustarpeen äärelle. Ihminen tarvitsee vettä ja ruokaa elääkseen maan päällä. Meille, jotka elämme maassa, jossa ravinnon yltäkylläisyys on suurimman osan aikaa läsnä, voi kaikua Jeesuksen sanat: ” ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta” (Matt. 4:4).

Vaikka on totta, että ihminen on muutakin kuin fyysisen ravinnon tarpeessa niin voimme myös todeta, että myös leipää tarvitsemme. Pyydämmehän jokapäiväistä leipää jo tutussa Isä Meidän -rukouksessa. Tarvitsemme siis leipää, joka tulee ylhäältä mutta myös leipää, joka on maan tomusta muovautunut, aivan kuten me itsekin.

Maailmalla nälänhätä puhkeaa usein luonnonkatastrofien, ilmastonmuutoksen tai sodan aiheuttamana. Sato ei kypsy tai ihmiset joutuvat pakenemaan. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa sairaus tai työttömyys vie köyhyyteen ja nälkään. Aivan kuten presidentti Niinistö sanoi: ”Niukka toimeentulo näkyy ruokapöydässä.”

Seurakuntien ruokailut ja leipäjonot mahdollistavat tuen hätään joutuneelle. Kuitenkin näidenkään olemassaolo ei ole varmaa. Saatoimme nähdä 25.1. MTV3:ssa, kuinka Heikki Hursti ei pystynyt pitämään kyyneleitään, koska Helsingin Kalliossa leipäjono vain kasvaa kasvamistaan, vaikka tukea on viime vuosina leikattu. Hätä ja apu eivät näytä kohtaavaan.
On väitetty, että noin kolmannes maailman ruokatuotannosta menee hukkaan. Ruokaa maailmassa olisi riittävästi, sitä ei vain jaeta tasaisesti.1,3 miljardia tonnia menee ruokaa hukkaan vuodessa. Se on kolmannes maailman ruoantuotannosta.

Voimme siis aloittaa jopa kliseisesti peilin edessä ruokahävikin vähentämisen. Inventaariolla omasta jääkaapista. Panostamalla vaikkapa määrän sijasta laatuun, jos vain mahdollista.
Mikkelin hiippakunnan piispa ja yhteisvastuukeräyksen esimies Seppo Häkkinen muistutti omassa Yv-avajaispuheessaan Suomen tilanteesta: ”Suomi kuuluu maailman vauraimpien maiden joukkoon. Maamme on kokenut omat nälkävuotensa ja sota-aikansa, jolloin nälkä oli kaikille tuttu.”  Monille meille tämä saattaa olla tuntua historian kirjoista, toisille meistä totisinta totta. Tätä kuilua emme usein näe ulospäin, koska nälkä ja köyhyys vievät niin henkisiä kuin fyysisiä voimavaroja. Ja toisten arvosteleva katse saattaa tuntua häpeälliseltä.

Yhteisvastuukeräyksen avajaispäivänä 4.2. kirkoissa luettiin evankeliumitekstiä (Luuk. 2:22-33), jossa Jeesus-lapsi tuotiin Simeonin siunattavaksi. Lisäksi Maria ja Joosef toivat ruokauhrin. Ikään kuin yhteisvastuuhengessä. Lieneekö sattumaa, että näiden tarpeiden ääressä Simeon tokaissut:
”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.”

Teemu Reinikainen

Perhevapaauudistus piti olla yksi hallituksen tärkeistä hankkeista tällä hallituskaudella. Alkuviikosta hallituspuolueiden puheenjohtajat ilmoittivat, ettei uudistusta toteuteta tällä hallituskaudella. Lopputulos oli pettymys, vaikkakin odotettavissa. Keskusta ei suostunut muutoksiin, jotka olisivat heikentäneet kotihoidontukea ja Kokoomus olisi ollut siihen valmis. Sinisillä ei näyttänyt olevan suurta mielenkiintoa uudistusta kohtaan.

Uudistuksen tavoitteena oli epätasaisesti jakautuvien perhevapaiden tasaisempi jako, mikä parantaisi sekä työelämän että vanhemmuuden tasa-arvoa. Suomessa naiset yhä pitävät valtaosan perhevapaista. Kelan tilastojen mukaan äidit pitivät vuonna 2016 vanhempainpäivärahoista 90,5 prosenttia ja isät 9,5 prosenttia. Viidennes isistä ei pidä lainkaan perhevapaata. Kotihoito on Suomessa selvästi suositumpaa kuin muissa Pohjoismaissa ja vastaavasti osallistuminen varhaiskasvatukseen vähäisempää.

Varhaiskasvatus on tutkitusti hyvä keino vähentää eriarvoisuutta ja köyhyyden periytyvyyttä. Lapset aloittavat koulunkäynnin mitä erilaisemmista taustoista – koulun alkaessa toisella voi olla käytössä tuhat sanaa, toisella vain sata. Pisa-tuloksista ilmenee, että suomalainen peruskoulu ei enää kykene tasaamaan perhetaustasta johtuvia eroja kuten ennen. Suomen etu on menetetty. Laadukas varhaiskasvatus pystyy tehokkaasti pysäyttämään huono-osaisuuden kierteen ja parantaa lapsen oppimismahdollisuuksia koulutiellä. Suomessa osallistutaan varhaiskasvatukseen silti heikoimmin Euroopassa. Yli nelivuotiaista vain 75 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen, kun Ruotsissa osallistuminen on lähes 96 prosenttia, Ranskassa jopa sata prosenttia.

Perhevapaauudistus tarvitaan isien aseman parantamiseksi ja naisten työelämäosallisuuden kasvattamiseksi sekä eläkeköyhyyden vähentämiseksi. Lisäksi varhaiskasvatukseen panostaminen antaa lapsille paremmat eväät pärjätä koulupolulla.
Lainsäätäjän tärkein perusperiaate on ollut ja tulee olemaan lapsen etu. Hallituspuolueiden sekoilu perhevapaauudistuksessa ei ollut lasten eikä perheiden etu. Tämäkin uudistus jää nyt seuraavalle hallitukselle ja hoidettavaksi. SDP:llä on jo tähän valmis malli olemassa – se tosin voitaisiin toteuttaa vaikka heti.

Ville Skinnari

Suomessa on avautunut aivan uudenlainen keskustelukulttuuri. Se ei ole Laura Huhtasaaren, vaan Me too -kampanjan ansiota. Kampanja puhuu konkreettisista teoista, joiden varjoon vihapuheetkin jäävät.

Tiedän ikävä kyllä itsekin tuttavapiiristäni henkilöitä, jotka ovat joutuneet raiskatuksi tai seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Osassa niistä tekijänä on ollut oma perheenjäsen, osassa oma työtoveri. Kun olen kysynyt, miksi et ole ilmoittanut asiasta poliisille tai työnjohdolle, vastaus on ollut sama. En ole kehdannut tai uskaltanut tai, että minua ei olisi kuitenkaan uskottu.

On hyvä, että tällekin epäkohdalle ja ongelmalle on lopulta saatu kasvot. Kaikki toistaiseksi julkisuudessa aiheesta omalla nimellä puhuneet henkilöt ovat osoittaneet mielestäni mitä suurinta rohkeutta. Ymmärrän ja kunnioitan myös heitä, jotka eivät halua koskaan tulla asian suhteen julkisuuteen.

Viime viikolla Suomi sai elokuvaohjaaja Lauri Törhösestä ikioman Harvey Weinsteininsa. Törhönen pyysi julkisuudessa anteeksi käytöstään, mutta samaan aikaan hänen läheinen työtoverinsa Jörn Donner ihmetteli, miksi ainoastaan Törhösen nimi oli nostettu esiin. Hän vihjasi, että leffamaailmasta löytyisi varmasti muitakin likaisia miehiä. Mitä luultavimmin Donner puhuu totta, ja mitä todennäköisimmin miehellä itsellään on pussissaan varsin puhtaat jauhot.

Vai onko? Donner muun muassa esiintyi 1971 Hymy-lehdessä alastonkuvissa gambialaisen tytön kanssa. Tyttöä väitettiin alaikäiseksi, mutta myöhemmin selvisi, että hän oli 18 vuotta täyttänyt. Vuonna 1968 ensi-iltaansa tulleessa elokuvassa Mustaa valkoisella naispääosaa näytellyt Kristiina Halkola riitaantui Donnerin kanssa. Ohjaaja oli lisännyt tämän tietämättä lopulliseen leffaversioon rakastelukohtauksen, jos hän käytti naisroolissa sijaisnäyttelijää. Halkola voitti seitsemän vuotta kestäneen prosessin korkeimmassa oikeudessa ja sai 5 000 markan korvauksen.

Vanhemmiten Donner sanoo rauhoittuneensa. Vuoden tai parin takaisessa haastattelussa hän totesi, että seksuaalisuus on aivan liian yliarvostettu ja -korostettu juttu. ”Mutta, kyllä minä olen aina paistin nauttinut, jos se on pöytään tuotu”, hän lisäsi. Kun toimittaja esitti jatkokysymyksen, onko Donner tuntenut koskaan vetoa vastakkaiseen sukupuoleen, hän ilmoitti, että tähän mennessä kaikki tarjolla olleet miehet ovat haisseet joko liikaa hielle tai partavedelle.

Ihmettelenkin, miksi yhdeksi teatteritaiteemme guruksi nostetun, Jouko Turkan oppilaat tai ohjattavat eivät ole tässä yhteydessä avautuneet juurikaan enempää oppi-isänsä metodeista. Äänessä ovat kyllä olleet paljonkin Teatterikorkeakoulusta lähtöpassit ottanut Lilli Suomalainen sekä Lahden oma kasvatti Eppu Salminen, jonka romaani Lasten ristiretki on paitsi raastava kertomus Turkan opinahjosta, myös mielenkiintoinen ajankuva rakkaasta kotikaupungistamme.

Turkka vei tunnetusti oppilaansa hulluuden partaalle, eikä ollut itsekään kaukana samasta diagnoosista. Piiskana käytettiin fyysistä ja epäilemättä jopa seksuaalista rääkkiä. Opettajana hän arvosteli karkeaan tyyliin oppilaidensa ulkoista olemusta ja otti heihin mitä luultavimmin myös fyysisempää kontaktia. Eräässä radiohaastattelussa Turkka ilmoitti teatterialan parhaaksi kokemuksekseen sen, että on saanut paljon nuorta p*llua. Ilta-Sanomien eläkkeellä olevan kulttuuritoimittajan, Marja-Liisa Lappalaisen muistelmajuttuun on kirjattu ohjaajalegendan lähes yhtä suuri viisaus, mikä tosin lienee väärä ilmaisu tässä yhteydessä: ”Jos kaikki naiset myöntäisivät nymfomaniansa, niin koko sukupuolten välistä epäluuloa ei olisi!”

Ehkä on niin, että Turkan kohdalla taideyhteisö on päättänyt olla puhumatta pahaa kuolleesta. Onhan huomattu, että kaikki, jossa näkyy edesmenneen taiteilijan kädenjälki, myy kilpailevia tuotteita paremmin.

Ilkka Isosaari

Ensi pyhänä vietetään laskiaissunnuntaita. Raamatun tekstit puhuvat Jumalan rakkauden uhritiestä, jonka voisi ymmärtää tarkoittavan sitä, miten Jeesus aloittaa matkansa kohti pääsiäisen tapahtumia osoittaakseen Jumalan rakkauden ihmiskuntaa kohtaan.

Laskiainen kutsuu meitä kaikkia ottamaan osaa matkalle. Ennen kaikkea tutkiskelemaan itseämme. Pohtimaan sitä, mikä minkälaisten asioiden varaan elämämme rakennamme. Kysymys on ennen kaikkea arvoista. Mitä ovat niitä perustavanlaatuisia asioita, joihin elämämme ankkuroimme?

Laskiainen on perinteisesti aloitettu riehakkaasti. On hyvä laskea mäkeä ja herkutella ennen yksinkertaista elämää. On monia tapoja paastota ja jotkut tavat ovat nykyään trendikkäämpiä, kuin toiset. Ehkä olet kuullut ekopaastosta. Sen aikana hiljennytään, pohditaan ympäristöasioita ja vähennetään vauhtia ympäristön hyväksi.

Tavallisesti paaston on ajateltu liittyvän yksinkertaisuuteen, ruokailutottumusten muutokseen ja ehkä myös kärsimiseen. Elämäntapojen muutoksia ei kuitenkaan ole tarkoitettu myöhästyneiksi uuden vuoden lupauksiksi, vaan paasto kutsuu raivaamaan tilaa tärkeämmille asioille. Ehkä kalenteriin tulee tilaa rukoilemiselle tai vaikkapa hiljentymiselle.

Siunattua paaston aikaa.

Ville Hakulinen​