Adventista alkaa joulunodotus. Tai niin ainakin joskus on ollut. Perinteiset joulukalenterit, vaikkapa Partiolaisten adventtikalenteri alkavat adventista. Kuitenkin joulukatuja on jo avattu ja joulumusiikki on jo alkanut soida paljon ennen adventtia. Joulua ja siihen liittyvää musiikkia, mainontaa ja kaikkea muuta saamme tämän tulevan kuukauden ajan lähes kyllästymiseen asti – ennen kuin joulu on todellisesti edes alkanut.
Olemmeko me niin malttamattomia? Emmekö jaksa odottaa? Ajassamme on pinnalla ”kaikki heti”-henki. Moni asia vaatii kuitenkin vaivaa ja kypsyttelyä. Hukkaammeko me tämän puolen elämästämme tässä hektisyydessämme? Adventti on odottamisen aikaa. On hyvä opetella odottamaan. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti, eikä meidän aikataulumme mukaan. Adventti on vanhastaan ollut ja on edelleen paaston aikaa, aikaa jolloin pysähdytään, hiljennytään ja rukoillaan. Tuntuu kuitenkin, että tämä pikkujoulujen aika on kaikkea muuta kuin odottamisen ja hiljentymisen aikaa. Ja kuitenkin me tarvitsemme myös lepoa, hiljaisuutta ja rauhaa. Itse asiassa juuri sitä odotamme myös joululta. Unelmoimme levosta ja rauhasta. Rauhaa on kuitenkin vaikea löytää kaikessa hälyssä ja kiireessä.
Adventti haastaa meidät hidastamaan vauhtia. Ja adventin paasto merkitsee myös sitä, että mietin, onko elämässäni jotain, josta voin luopua. Onko elämässäni jokin sellainen asia, joka kahlitsee ja sitoo minua väärällä tavalla? Olenko valmis pysähtymään joulun lapsen seimen äärelle? Jos olen, niin hänessä löydän myös joulun rauhan.
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune