Sääntöjä uusiksi

Tämä juttu ei ole vanhoille jäärille, tapoihinsa kangistuneille. Tämä on nuorekkaille uudistusmielisille. Meille.

Kyse on kuningaspeli jalkapallon säännöistä. Pelin nopeuttamiseksi ehdotan seuraavia muutoksia. Älä tyrmää heti, mieti ja pohdi.

1. Paitsio. Pistetään viiva kiekon tapaan noin 35 metriä maalista. Tarkistelut vähenisivät, millin paitsiot loppuisivat. Jos ei tämä kelpaa, jotain paitsiosäännölle täytyy tehdä. Keksikää ite.

2. Keskiviiva. Kun hyökkäävä joukkue on ylittänyt keskiviivan, se ei saisi enää palauttaa palloa puolustusalueelleen. Maalitilanteiden lisäys ihastuttaisi yleisöä.

3. Koska kyseessä on jalkapallo, mitä hittoa sitä palloa käsissä haudotaan. Sivurajaheitot muutettava potkuiksi ja aikaa sen suorittamiseen kuusi sekuntia, ettei aleta odotella kun tarkkapotkuinen vasen pakki kävelee toiselta puolen kenttää vaparia antamaan. Lähin potkaiskoon.

4. Maalivahti. Molarille ei enää saisi palloa pelata taakse päin. Voi olla liian radikaalia. Muutetaan niin, että jos pallo pelataan alas, ei vahti saa jaloinkaan pelata, jos on rankkarialueen sisällä. Tämä nykyinen takaisin siirtely loppuisi, peli nopeutuisi. Molari keskittyköön torjumiseen ja jos on kanttia, nouskoon alueelta ulos.

5. Punainen kortti on joissain tilanteissa liian kova rangaistus. Selvä sikailu on erikseen. Joissain tapauksissa ekalla jaksolla voitaisiin toimia niin, että rikkonut peluri ulos, mutta vaihtopelaajan saisi ottaa tilalle.

6. Filmaaminen on kitkettävä tavalla tai toisella. Jos jäät makoilemaan ja peli keskeytetään, saakoon pelaaja palata kentälle vasta 5-10 minuutin päästä. Ai, jos kyseessä molari? Tuskin fimaisi, mut jos tyhmä ja filmais, onhan niillä varaveska…

7. Veikkausliigaan kaksi taukoa, peliaika siis 3×30 minuuttia. Kaljaa ja makkaraa saisi siis usein. Tietysti myös ennen peliä ja tarjouksella pelin jälkeen. Seurojen kassat kiittäisivät. Tehokasta peliaikaa harkittava.

8. Entisaikojen lahtelainen päätuomari Igor Lehtinen esittää jämäkämpää tuomarilinjaa ja sitä, että avustavia hyödynnetään enemmän esim. kulmapotkutilanteissa, joissa nykyisin rikotaan oikein urakalla. Ismolla on ideaa! Lisäksi hän esittää hyötynäkökohdan tehokkaampaa käyttöä.

Enempää en yhdellä kertaa peliä kehitä ja nopeuta. Onhan sitä tässäkin. Ja vaatii totuttelemista vaikkapa Raimo Saviomaalta, tällä viikolla 80 ja Ossi Lempiseltä, hitusen enemmän. Molemmille mukaville Pelimiehille valtavasti onnea!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO