Ulkokuori ei aina kerro siitä, mitä sisällä on. Sisimpään on vaikea nähdä. Ehkä me myös suojaamme itseämme niin, että emme paljasta sisintämme ja sydäntämme kuin harvoille.

Profeetta Samuel sai Herralta tehtävän voidella Israelille kuningas. Tässä aikeissa hän tuli Iisain kotiin. Kun Samuel näki komean nuorukaisen, hän ajatteli, että hänet voisi voidella kuninkaaksi. Jumala kuitenkin puhutteli Samuelia: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan… Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” Kukaan kotona olevista pojista ei ollut tarkoitettu Israelin kuninkaaksi. Niinpä Samuel kysyi Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?” Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.” Samuel haetutti tämän nuorimmaisen, Daavidin, paikalle ja voiteli Jumalan tahdon mukaan hänet kuninkaaksi.

Katsommeko me ulkokuorta? Kuinka voisimme nähdä sen taakse persoonaan, ihmiseen? Kun katsomme, me ehkä näemme valkoihoisen, mustan, arabin. Tai ehkä me näemme punkkarin, jupin tai landespeden. Vai mitä me näemme? Me olemme jotain enemmän kuin mitä me näemme ulkoisesti. Näemmekö Jumalan kuvaksi luodun ainutkertaisen ja arvokkaan ihmisen jokaisessa kohtaamassamme lähimmäisessä?

Ja koska olemme Jumalan kuviksi luotuja, olemme tarkoitettuja elämään hänen lähellään ja hänen johdatuksessaan. Siksi saamme avata sisimpämme hänelle, että hän saisi meitä johdattaa ja että hän saisi täyttää elämämme hyvyydellään.

Heikki Pelkonen
Kirkkoherra