Media elää usein kädestä suuhun. Lööppejä väsätään häthätää, eikä ole huolta, pitääkö uutinen huomenna enää paikkaansa. Jari Sillanpääkin ehdittiin leimata pedofiiliksi ennen kuin ensimmäistäkään syytettä oli ollut edes nostettu. Jopa Yleisradio uutisoi, että laulajatähden tietokoneelta olisi löytynyt arkaluontoista materiaalia.

Taustalla piilevät mielikuvat ja ihmisten omat ennakkoluulot yhdistettynä siihen, mitä sensaatiolehdet (Lue: iltapäivälehdet, Seiska ja Hymy) luulevat löytäneensä voivat vaikuttaa täsmäiskun tavoin. Lynkkaajillahan on tunnetusti tapana toimia ennen ensimmäistäkään oikeuden päätöstä tai tuomiota. Sillanpään huumesekoiluja saattoivat miehen fanit selittää vielä sillä, että päihteiden käyttö kuuluu yksityiselämän puolelle, mutta lapsipornoepäilyt olivat monelle vannoutuneellekin ihailijalle liikaa. Heti ensimmäiseksi reagoi osa keikkajärjestäjistä, vaikka seuraavana päivänä Sillanpään selitettiin päässeen ainakin hetkellisesti pälkähästä.

Itse pidän Sillanpään törkeimpänä rikkeenä tähän asti autolla ajamista huumeiden vaikutuksen alaisena. Käräjäoikeus tuomitsikin hänet tämän vuoden tammikuussa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta 50 päiväsakolla, mikä teki hänen tuloillaan lähes 24 000 euroa. Mitä, jos Jari olisi ajanut huumetokkurassa pikkulapsen päälle? Siitä ei olisi pelkällä Thaimaahan muutolla kuitattu.

Mitä mahdollisiin pedofiliaepäilyihin tulee, viihdelehdistön näkyvin nyrkki ei ole ottanut minkäänlaista oppia Sig-yhtyeen solistin, Matti Inkisen yli yhdeksän vuotta sitten sattuneesta murhenäytelmästä. Seiska julkaisi kansijutun, jonka mukaan Inkistä epäiltiin lapsipornon levityksestä. Melkeinpä heti lehden ilmestymisen jälkeen Inkinen katosi, ja hänet löydettiin kuolleena merestä vajaa kuukausi myöhemmin. Merkit viittasivat mitä todennäköisimmin itsemurhaan.

Inkisen juttu oli aikanaan se kuuluisa viimeinen pisara prosessissa, jonka seurauksena päätin sanoa itseni irti Seiska-lehden toimitussihteerin paikalta. Olin lukenut ja editoinut artikkelin sekä tarkistuttanut sen lakimiehellä. Koko juttu perustui Seiskan toimittajan ja Inkisen sekä syyttäjäviranomaisen puhelinkeskusteluihin. Lehtitalon juristissakin herätti ihmetystä, miten syyttäjätaho voi antaa lausuntoja asiasta, joka on vielä täysin epäilyn asteella. Juridisesti Seiska sai lopulta puhtaat paperit toiminnastaan. Oman Jaakobin painini kävin tapahtumaketjun moraalisen puolen kanssa.

Sillanpään tapaus ei ole myöskään ainoa, kun olen ihmetellyt, miten iltapäivälehdistä resursseiltaan pienempi Iltalehti tekee toistuvasti rajumpia paljastuksia kuin Ilta-Sanomat. Sillanpään kohdalla toistui sama kuin Helsingin entisen huumepoliisin päällikön, Jari Aarnion kanssa. Vaikutti kuin jollakin Iltalehden toimituskunnasta olisi oma salainen tietolähteensä poliisin piirissä. En usko, että lehden rikostoimitus ottaisi muuten tietoisesti niin suuria riskejä kilpailijaansa rohkeammilla väitteillään ja uutisoinnilla.

Ilkka Isosaari

Totuus on, että vanha ajattelu ei ratkaise uusia ongelmia. Tietoa vyöryy joka ovesta ja ikkunasta nyky-yhteiskuntaan sellaisella vauhdilla, että ongelmaksi onkin tullut, mikä meille suomalaisille on aidosti tärkeä ja mikä ei! Kyetäksemme pysymään globaalissa kilpailussa mukana, meidän on pienenä kansakuntana kyettävä hyödyntämään ja omaksumaan yhteisöllisen oppimisen prosessit ja kyettävä tekemään ne aidosti näkyviksi.

Uudet johtajamme tulevat tarvitsemaan entistä enemmän ja parempaa ymmärrrystä mielen toiminnasta, niin yksilöissä kuin yhteisöissä. Meidän on päästävä siitä, että järkevät ihmiset osana organisaatiota tekevät tyhmiä päätöksiä. Koko ajan hoetaan älystä! Parviäly, tekoäly, älykäs kaupunki. Datasta on tullut uutta öljyä nyky- yhteiskunnalle ja tietoyhteiskunnalle. Tosi asiassa on kuitenkin niin, että tietoon perustuvan ongelmanratkaisun ja päätöksenteon prosessit, ovat edelleen varsin kotikutoisia. Merkitykset, kieli ja käsitteistö eivät ole selviä ja tiedon täysmääräinen hyödyntäminen ontuu Suomessa vahvasti,  Lahdessa aivan erityisesti!

Yhteiskunnan monimuotoisuus ja nopeatempoisuus ovat haaste koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Mielen mallit ohjaavat toimintaamme, usein tiedostamattamme. Opitut mallit vievät energiamme ja huomiomme ja jättävät tärkeät asiat helposti varjoon. Tähän vaikuttavat ennakkoluulomme ja jo kerran muka oikein oppimamme . Miksi emme osaa luopua ennakkokäsityksistämme, vaikka tiedämme tämän vaikeuttavan tulevaisuuden ymmärtämistä?

Mitä nopeammin monimuotoisuus lisääntyy yhteisössä, sitä suurempi riski on erilaisten hahmotusvääristymien syntymiselle. Jäämme helposti vangeiksi vanhoihin malleihin, jolloin ongelman ” lääkeksi” määrätään lisää samaa lääkettä samaan ”tautiin” jatkuvasti. Tarpeiden monimuotoisuus on nykyaikana kasvanut merkittävästi. Olemme Lahdessa tilanteessa, jossa perinteisen teollisuuden ja vahvasti kasvaneen palvelualan hahmottamistapojen tulisi olla merkittävästi erilaiset. Tässä tilanteessa ensiarvoisen tärkeää ovat hyvä vuorovaikutusosaaminen ja kyvykkyys suunnata tämä laajasti koulutukseen.

Haasteellisin oppimisen taso on ajaella uudelleen oman ajattelun malli. Tämä edelytää kuitenkin, vahvoja metagognitiotaitoja. Toisin sanoen on haastettava ja tunnistettava omat vanhat totuudet ja yritettävä muuttaa ne. Hyvä tietojohtaminen on olennaiselta osaltaan juuri tunteiden ymmärtämistä. Johtaminen on vain yksi väline toimivassa organisaatiossa, mutta tärkeä. Lahti tarvitsee selkeää tietojohtamisen ja tiedon hyödyntämisen kokonaisnäkemystä. Tällä hetkellä se on ollut kateissa.

Tämän voi toki sanoa akateemisesti niin, että tarvitsemme Suomessa uuden intersujektiivisen tarinan, jonka avulla kykenemme hahmottamaan oman organisaatiomme toiminnan ja ongelmat. Ja suomeksi! Ymmärrämme monipuolisesti, miten meidän halutaanLahti kaupungissa toimivan ja miksi?

Juhani Melanen

Kansanedustajan työ on monipuolista. On oikeastaan itsestä kiinni millaisiin asioihin paneutuu eduskunnassa tapahtuvan lainsäädäntötyön ulkopuolella. Samalla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja oppia uutta. Tällä viikolla vierailin maanantaina Minnesota Oy:n hoitolaitoksessa Hämeenkoskella kahdessa lahtelaisessa päiväkodeissa. Villa Piiparissa minulle oli järjestetty esikoululaisten kyselytunti. Kysymyksiä sateli paljon. Mielenkiintoisimpia olivat ehkä energia-asiat ja elämän suuret kysymykset: Mistä sähkö tulee? Mikä on maailman tärkein asia. Ensimmäiseen vastaus tuntuu olevan usein, että töpselistä. Jälkimmäisen kysymyksen kohdalla halusin nostaa esille onnellisuuden merkityksen. Minusta se on maailman tärkein asia. Lisäksi puhuimme toisten kunnioittamisesta, käytöstavoista ja lukutaidon merkityksestä.

Paperityöt vievät liikaa aikaa

Päiväkodeissa ryhmäkokojen kasvu näkyy arjessa. Tämä on tehty huolimatta siitä, että hektisessä arjessa lapset tarvitsisivat juuri yksilöllistä vuorovaikutusta ja turvallisen aikuisen kohtaamista. Henkilökunta on välillä jaksamisen äärirajoilla. Usein unohtuu sekin, että kaikki päiväkodin työntekijät eivät ole paikalla yhtä aikaa. Jatkuvasti lisääntyneet paperityöt vievät entistä enemmän henkilökunnan aikaa. Henkilökunta on ongelmissa myös Titania – ohjelmiston kanssa, mikä nyt ei ole yllätys, kun vertaa myös SOTE – puolen järjestelmäongelmiin. Onko työn tuottavuus noussut ? Olisi hyvä saada tilastot esiin. Digiähky ei aina lisää tuottavuutta, vaan päinvastoin. Päiväkoti ja varhaiskasvatus kaiken kaikkiaan on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kruununjalokivi ja sen eteen pitää tehdä töitä niin eduskunnassa kuin paikallisestikin Lahdessa.

Ruotsissa tiukat vaalit

Perjantaina matkustan SDP:n varapuheenjohtajan roolissa Tukholmaan ja Upsalaan tekemää vaalityötä ruotsalaisten Demareiden kanssa. Tapaamme myös Ruotsin suomenkielisiä. Ruotsissa vaaliteemoista ylitse muiden nousee sisäinen turvallisuus. Jengisodat ovat kansainvälisten ja paikallisten rikollisjärjestöjen välisiä yhteydenottoja. Viranomaisyhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä on tässäkin tärkeää. Keski-Euroopasta on helppo tulla Ruotsin kautta myös Suomeen. Huumebisnes on kansainvälistä ja markkinoita haetaan eri puolelta. Jostain ne aineet tulevat myös Lahteen. Siksi meidän pitää tehdä kaikkemme, että huumausaineiden kauppa ja saatavuus saataisiin kuriin. Verkossa myydään nykyisin paljon ja olemme Hämeen poliisin kanssa pyytäneet sisäministeriltä lisää resursseja verkkokaupan ehkäisemiseksi ja toivottavasti saamme tähän tarvittavan rahoituksen.

Ville Skinnari

Me ihmiset kannamme monenlaisia kuormia. Emme edes tiedä, mitä kohtaamamme ihmiset kuljettavat mukanaan. Sydämemme syvimpiä tuntoja avaamme ehkä vain kaikkein läheisimmille, jos heillekään. Jeesus tahtoo, että me emme väsyttäisi itseämme kuormiemme alla. Siksi hän opettaa seuraajilleen pyhää huolettomuutta. Me emme voi kantaa huolta kaikista asioista tai koko maailman asioista. Siksi hän kehottaa katsomaan taivaan lintuja tai kedon kukkia ja muistuttaa, että kullekin päivälle riittää sen omat murheet.

Jeesus tietää meidät. Hän tietää, kuinka vaikeaa on olla murehtimatta. Niin helposti me kannamme taakkoja. Siksi hän sanoo meille: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Voimme opetella jättämään elämämme asiat hänen haltuunsa ja hänen hoitoonsa. Juuri niin voimme rukouksessa tehdä. Voin kertoa hänelle kaikki elämäni asiat. Saan kiittää hänen huolenpidostaan ja pyytää johdatusta asioihin, joissa tunnen epävarmuutta. Saan rukoilla vaikeuksissa hänen apuaan. Hän kyllä tietää, mitä me tarvitsemme. Ja hän on luvannut pitää meistä huolen. Siksi hän tahtoo vapauttaa meidät uskon luottamukseen, iloon ja vapauteen.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Ensi sunnuntaina vietetään lähimmäisen sunnuntaita. Raamatun tekstit muistuttavat meitä kaikista tärkeimmästä säännöstä ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Kuinka yksinkertainen lause voikin olla niin vaikea toteuttaa. Tuon säännön periaatetta emme pysty edes päivittäin toteuttamaan. Kunpa joka päivä edes muistaisimme sen olemassaolon ja pyrkisimme siihen. Pelkällä yrittämisellä saisimme jo paljon aikaan.

Raamatun tekstit ja sunnuntain aihe sopivat hyvin Launeen kirkossa vietettävään messuun. Sunnuntaina siunataan kaikki vapaaehtoiset, jotka toimivat seurakunnassa. Oletko sinä toiminut jossakin tehtävässä vapaaehtoisena? Ehkä olet ollut toteuttamassa messua, toiminut isosena tai olet tehnyt linnunpönttöjä. Tai jos sinulla on tunne, että haluat tulla siunattavaksi messussa, se jo riittää. Siunauksella Jumala tahtoo tarjota sitä kaikkea hyvää, mitä Hän poikansa ristinkuolemassa on meille valmistanut.

Jos pohdit minkälaiseen tehtävään, haluaisit seurakunnassa osallistua, niin tule kiskaisemaan meitä työntekijöitä hihasta. Seurakunta rakentuu sen jäsenistä ja jokaiselle on tilaa.

Tämä sunnuntai on siis hyvä päivä pohtia, kuka on minun lähimmäiseni ja kuinka voisin hänet kohdata omassa arjessani.​

Siunattua syksyn alkua!

Ville Hakulinen

SDP:n eduskuntaryhmä kokoontuu tällä viikolla Kokkolaan, Vaasaan ja Tampereelle kesäkokoukseen. Viime viikolla olimme puoluejohdon kanssa koolla Lohjalla ja Forssassa. Teemana meillä on vahvasti ollut Suomen tulevaisuus – Suomi 2030. Haluamme puhua tulevaisuusinvestoinneista.

Forssassa saimme valmiiiksi Suomen osaamisen polun vuoteen 2030. Se tarkoittaa mm. parempaa perusopetusta, maksutonta toisen asteen koulutusta ja riittäviä panostuksia perustutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nyt Suomi on kulkenut väärään suuntaan, kun koulutuksesta on tämän hallituksen aikana leikattu ja paljon. Liian moni on Suomessa pelkän peruskoulun varassa ja se ei enää riitä työmarkinoilla. Voi hyvin sanoa, että Suomi elää osaamisesta. Kokkolassa on Lahden tavoin aktiivinen yliopistokeskus. Se on tuonut paljon uusi koulutusmahdollisuuksia ja näköaloja meille, joilla ei ole ollut omaa yliopistoa. Nyt Lahdessa on vuosisadan mahdollisuus, kun LUT:n toiminta käynnistyy meillä eli olemme vihdoin yliopistokaupunki. Se edellyttää aktiivisuutta kaikilta meiltä, erityisesti yrityselämän on oltava aktiivinen, jotta Lahti kiinnostaa ja toimii myös työ – ja harjoittelupaikkana nälkäisille nuorille opiskelijoille.

Vaasassa korostuu vahva osaaminen ja rohkeus kansainvälistyä. Wärtsilä ilmoitti tällä viikolla uudesta 200 miljoonan euron investoinnista Vaasaan. Se tarkoittaa entistä vahvempaa kansainvälisen osaamisen keskittymää. Vaasa näyttää intohimollaan esimerkkiä koko Suomessa. Jos koko Suomi tekesi saman työllisyydessä, tuottavuudessa ja investoinneissa esimerkiksi kulttuuriin ja liikuntarakentamiseen me voisimme edelleen puhua hyvinvointivaltiosta. Valitettavasti näin ei ole. Tulopuoli sakkaa, niin myös meillä Lahdessa. Siksi keskustelu pyörii aivan liikaa vain leikkauslistojen ympärillä.

Tulevaisuuden investointeja ovat myös väylät. Kaikki vaikuttivat eduskunnassa viime keväänä tyytyväisiltä, kun parlamentaarinen työryhmä esitti yksimielisesti, että tie- ja rataverkon korjausvelan vähentämiseen osoitetaan vuosittain vähintään 300 miljoonan euron lisärahoitus. Johtopäätös oli, että liikenneverkon alhainen rahoitustaso on ollut Suomessa yksi yhteiskunnan kehittämisen este: korjausvelan hoitamatta jättäminen vaikuttaa suoraan liikenneturvallisuuteen ja liikenteen sujuvuuteen.

Eduskunnan yhteisestä tahdosta huolimatta valtion rahaa väyliin ei kuitenkaan ensi vuodelle ole tulossa. Kun valtiovarainministeri Orpo esitteli elokuun alussa hallituksen linjauksia, esityksessä ei huomioitu eurollakaan parlamentaarisesti yksimielisesti esitettyä rahoitusta perusväylänpitoon. Perusväylänpito eli teiden ja raiteiden kunnostus jäivät ilman. Uusien tunnin junayhteyksien suunnittelu Tampereelle ja Turkuun on tärkeää, mutta sitä ei voi tehdä perusväylänpidon kustannuksella.

Näin Orpo väheksyi parlamentin arvovaltaa ja vie pohjan koko parlamentaariselta valmistelulta. Miksi parlamentaarisia työryhmiä kannattaa edes perustaa, jos niiden linjauksia ei noudateta?

Kokoomuslaisen valtiovarainministerin olisi viimeistään nyt pitänyt ottaa mallia Ruotsista ja siitä, miten pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa tehdään. Perusväylänpidossakin oleellista on jatkuvuus. Liikenneverkkojen korjausvelan hoitamiseen olisi nyt tarvittu pysyvä rahoitustason korotus, jota parlamentaarisesti yksimielisesti myös kokoomuksesta esitettiin.

Seuraava hallitus joutuu lisäämään rahoitusta tuntuvasti, jos halutaan, että perusväylien kunnostuksen takamatka Suomessa saataisiin edes jotenkin kiinni. Liikenteen ratkaisut ratkaisevat myös ilmaston tulevaisuuden.

Ville Skinnari

Ihminen ei ole käynyt kuussa! Neuvostoliitossa ei nähty nälkää 1930-luvulla. Natsit eivät tappaneet keskitysleireissä juutalaisia. Trump ei ole koskaan valehdellut! Stubbin räikeä valehtelu hallintarekisterien asiantuntijalausunnossa. Venäjän ei ampunut Mainilan laukauksia talvisodassa!

Tämän hetken historian kiistaton guru Yusal Noah Harari lataa täysillä uudessa kirjassaan ”21 oppituntia maailman tilasta!”  Hänen ja maailman johtavien psykologien ajatuksia lienee syytä tarkastella hieman lähemmin, miksi valehtelu on kannattanut aina ihmiskunnan historiassa? Hänen mielestään Raamatun tarinoilla, Trumpin yli 4000 valheella, Kiinan väitteellä, että Tiibet ei olisi ollut joskus itsenäinen valtio, eivät juurikaan eroa mitenkään poliitikkojen valheista, koska fiktioon on helpompi uskoa kuin totuuteen. Harai väittää, että ”ihminen saattaa lajina olla totuudenjälkeinen”.

Hararin näkemykset saavat tieteeseen uskovat ja totuuteen pyrkivät tiedemiehet ympäri maailmaa pudistamaan päätään epäuskoisina. Vapaata tietoa on noussut uhkaamaan valtioiden mitätöimät verrakkaistotuudet! Hararin mielestä suuriin mahtaviin tarinoihin uskomisista, kuten Raamattuun, Harry Potteriin, Sotaan ja rauhaan, on tullut ajan saatossa itse totuuksia. Kun ihmiset uskovat 1000 vuotta Raamatuun tai Gilgames-eepoksen tapaisiin keksittyihin tarinoihin, niistä syntyy uskontoja, joiden nimeen vannotaan ja niiden uskomuksiin voidaan sisällyttää melkein mitä tahansa: kansanmurhista vainoihin.

Evoluutiolla ei ole suuntaa, joten keksityt tarinat ovat uskottavia, kun niihin uskovat miljardit ihmiset yhtäaikaa. Nykyiset valeuutiset istuvat nyky-yhteiskuntaan erittäin hyvin, koska ne ovat niin tehokkaita sekä helposti että kritiikittä kaikkien omaksuttavissa.  Elävään Jumalaan, Ihmisen Poikaan tuonpuoleisen lunastajana sokeasti uskovilta, saattavat mennä konseptit täysin sekaisin tämän kaltaisista ajatuksista. Harari korostaa kuitenkin, että uskonnoilla on ollut ihmiskunnan historiassa monia hyviä vaikutteita ja ansioita. Mutta suurin bluffi ei silti ole totta. Uskonnot ovat suuria kertomuksia ja tarinoita, jotka on sepitetty kokoon tiettyjä tarkoituksia  varten ja ensisijaisesti hallitsijoiden vallankäyttön välineiksi.

Tekstit eivät ole Jumalaan sanaa, vaan eri kirjoittajien kokoamia tarinoita, jotka eivät edusta mitään absoluuttisia totuuksia, vaan sellaisia vaarallisia sepitteitä, joilla yhteiskuntaa pyritään manipuloimaan tarkoitushakuisesti. Haririn ennustukset ovat huimia ja saavat toivottavasti vastakaikua ajattelevien ihmisten keskuudessa. Historiaa ei enää tajuta eikä siitä oteta opiksi mitään!

Me joudumme elämään eri totuuksien rajapinnoilla ja päättelemään itse mihin uskomme. Tämä edellyttää kuitenkin hyvää medialukutaitoa ja kykyä erottaa indoktrinatio ja valetotuudet trolleista. Tulemmeko lajina kuolemaan lopulta sukupuuttoon tekoälyn ja jatkuvan geneettisen päivityksen tähden? Tämä jää historian saatossa nähtäväksi! Vain todella suuret valtiolliset huijaukset menestyvät! Mutta kuka ostaisi minulta Suomen pankin?

Juhani Melanen

Vihaan yli kaiken muuttamista. Muistaakseni muuttaminen asettuu ihmisen stressikäyrällä kärkisijoille heti läheisen kuoleman, vakavan sairauden, avioeron ja työpaikan menetyksen jälkeen.

Muutossa on yksinkertaisesti liikaa erilaisia osatekijöitä. Sitä ei voi hoitaa noin vain kertaheitolla. Ensin pitäisi pakata tavarat järjestelmällisesti, jotta ne on helppo taas purkaa uudessa kohteessa. Kaikki ylimääräinen roina olisi tässä vaiheessa syytä heittää sovinnolla pois. Sitten tulee itse kamojen kantaminen ja siirtäminen, jonka jälkeen pitäisi vielä siivota nurkat. Tämän jälkeen ollaan toivottavasti tien päällä, mutta vasta puolivälissä urakkaa. Sama kantoruljanssi on edessä matkan loppupäässäkin, jonka jälkeen tavarat pitäisi vielä purkaa ja sijoittaa omille paikoilleen.

Mitä enemmän muutossa improvisoi ja aikoo hoitaa sen omin nokin, sen todennäköisimmin edessä on totaalinen kaaos. Pakkaaminen jää viime tinkaan, samoin muuttoauton ja muuttoapulaisten varaaminen. Auto osoittautuu joko liian pieneksi tai sitten jollakin kantajista on hirttänyt ryyppy päälle.

Oma lukunsa on ihmisrotu, joka ei halua heittää mitään omistamaansa pois asuntoa vaihtaessaan. He plaraavat tavaroitaan vielä muuttoauton ollessa pihassa ja pillahtavat itkuun kuin viisivuotias lapsi löytäessään jonkun kauan kadoksissa olleen muistoesineen: ”Hei, mä en muistanutkaan, että mulla oli tällainen!” Itse olen pyrkinyt siihen, että jokaisen muuton jälkeen maallista mammonaa on entistä vähemmän. Siinä sivussa on mennyt pieni omaisuus arvokkaiden vinyyliälppäreiden ja romaanien muodossa.

Olenpa jopa kerran muuttanut saman vuorokauden sisällä samojen kamojen kanssa kahdesti! Hyvä ystäväni, free lance -toimittajana elantonsa hankkinut Jorma suostui kantoavuksi kohtuullista kalja- ja tupakkakorvausta vastaan. Sopimukseen sisältyi, että hän sai valita laajasta levykokoelmastani parhaat päältä kotiinkantohintaan.

Olin muuttamassa naisystäväni luokse pienempään asuntoon, joten en periaatteessa tarvinnut mukaani muuta kuin vaatteet ja henkilökohtaiset tavarani. Irtaimistoa pakatessa Jorma innostui ostamaan koko levykokoelmani sekä kirjat siihen päälle. Kun selvisi, että huonekalut oli tarkoitus kuskata kierrätykseen, hän päätti ostaa nekin kirpputoritaksaa halvemmalla. Jormallakin oli uusi nainen kierroksessa, ja tämän kämpässä kuulemma riittäisi tilaa.

Veimme siis lähes koko maallisen omaisuuteni Jorman naisystävän asunnolle. Tämä ei tiennyt mitään tulevasta, vaan oli autuaan onnellisesti ostoksilla. Urakan jälkeen palautin vuokra-auton pikaisesti ja lähdin suoraan kaljalle. Hetken päästä soi puhelin. Toisessa päässä oli Jorma, joka kertoi tyttöystävänsä saaneen kertakaikkisen sätkyn. Hetken päästä hän haki minut kapakasta pakettiautolla, jonka oli häthätää löytänyt jostain, ja lähdimme muuttamaan samaa lastia toistamiseen. Jorma oli tosin saanut luvan pitää levyt ja kirjat, mutta huonekalujen uusi osoite oli nyt kierrätyskeskus.

Koska olin tällä kertaa apulaisen roolissa, eli lievästi nousuhumalassa, sovimme, että nollaamme velat muuten kuin levyjen ja kirjojen osalta. Paluumatkalla manasimme muuttohommat ja Jorman liian laatutietoisen tyttöystävän. Totesimme, ettei tästä loppujen kostuttu paljoakaan. Paitsi Jorma nettosi keikan ansiosta myöhemmin. Seuraavan kuukauden Nykyposti-lehdessä oli laaja artikkeli, jossa hän kertoi, miten esimerkiksi nuoripari voi sisustaa kotinsa pikkurahalla kierrätyskeskuksen upeilla huonekaluilla. Ainakin valokuvissa näkyneet sohva, nojatuolit, hyllyt, sänky ja keittiön kalusteet näyttivät yllättävän tutuilta.

Nykyään Jorma viettää ansaitusti antoisia eläkepäiviä rommikolan äärellä Espanjan Aurinkorannikolla. Poikamiehenä, vuokralla ja totta kai maan tapaan valmiiksi kalustetussa huoneistossa.

Ilkka Isosaari

Tietokoneen näytölläni on aloituskuva, jonka ovat tehneet tämän kesän rippikouluni nuoret ja isoset. Käsi toisen olalla jonossa nuoret muodostavat sydämen, jonka keskellä yksi heistä istuu. Kuvasta välittyy yhteys ja sitä katsoessa mieleen nousee ajatus, ettei kukaan ole yksin.

Voisiko seurakunta olla jotakin samanlaista? Paikka, jossa jokaisella olisi yhteys toiseen ihmiseen. Porukka, jossa kenenkään ei tarvitsisi olla yksin. Yhteisö, jossa toisesta välitetään ja jossa saa apua silloin, kuin sitä tarvitsee. Kuulin kerran erään kirkossa kävijän sanovan näin: ”En minä nyt mikään niin hyvä uskovainen ole, mutta tänne on aina mukava tulla, kun saa olla yhdessä toisten kanssa!”

Launeen kirkolla on avoimet ovet arkipäivisin klo 12-18 – ja usein ovet ovat auki aamuvarhaisesta niin pitkään, kun toimintaa riittää. Kirkolle saa tulla ihan kuka vaan, levähtämään hetkeksi kirkkosaliin, juomaan kupposen kahvia alakerran lämpiössä tai muuten vaan tapaamaan työntekijöitä ja toisia seurakuntalaisia.

Ja kaikkeen toimintaan ovat ovet myös avoinna: perhekerhoon, lounaalle, raamattupiiriin, lauluhetkeen, kuoroon, nuorteniltaan, käsityöpiiriin, vapaaehtoiseksi eri tehtäviin – ja tietenkin sunnuntain tai arki-illan messuun. Tervetuloa tänä syksynä kirkkoon tutun lastenvirren sanoin:

”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.”

Pauliina Hatakka

Yleisradion elokuville, dokumenteille ja musiikille omistautunut tv-kanava Teema on pitänyt kunnioitettavasti tasoaan yllä, vaikka ohjelma-aikaa on jaettu ruotsinkielisen Yle Femin kanssa. Siinä missä kaupallisella puolella on saatu katsella kyllästymiseen asti Bond- ja Turhapuro-leffojen uusintoja, Teema omisti kohta kuluneen kesänsä Omalähiön ilmestymispäivänä 75 vuotta täyttävälle Robert De Nirolle.

De Niroa pidetään oman sukupolvensa, mutta myös yhtenä kaikkien aikojen parhaana miesnäyttelijänä. Jotenkin paljonpuhuvaa on, että hän on kuulunut myös amerikkalaisten imitaattorien kestosuosikkeihin. Heidän mukaansa hän pystyy ilmentämään muikealla perusvirnistyksellä melkeinpä kaikki inhimilliset tunteet ilosta suruun, pettymykseen ja epätoivoon, uskaliaisuudesta voitontahtoon, mustasukkaisuudesta kostonhimoon ja isällisyydestä kaikkitietävyyteen.

New Yorkissa syntynyt De Niro Junior sai nuoruudessaan paljon vaikutteita metropolin italialaisesta kaupunginosasta. Hänen kuvataitelijavanhempansa erosivat pojan ollessa kolmevuotias. Lyhyen välimatkan päässä asuva isä piti kuitenkin säännöllisesti yhteyttä poikaansa. Juuriltaan De Niro on neljäsosaksi italialainen, mutta hänessä virtaa myös irlantilaista, englantilaista, hollantilaista, ranskalaista ja saksalaista verta. Saadessaan Italian kunniakansalaisuuden hän sanoi rakastavansa maata yli kaiken. De Niro hallitsee useita eri murteita ja aksentteja. Hänen tulkintaansa sisilialaisesta puhetavasta on kehuttu poikkeuksellisen aidoksi.

Monien muiden Hollywood-tähtien tavoin De Nirosta on paljastunut pimeitä puolia. Shawn Levyn jokin aika sitten ilmestynyt elämäkerta paljastaa, että mies on käyttänyt lukuisia naisia hyväkseen. De Niron pakkomielteenä ovat olleet mustat, parikymppiset, isorintaiset ja hoikat kaunottaret. Hän on iskenyt naisia lennosta, kaduilta ja yökerhoista ja saattanut kaivaa yhteystiedot esiin, jos on löytänyt televisiosta tai lehtien sivuilta jonkun uuden ihastuksen. Useimmat suhteista ovat olleet yhden illan juttuja – eikä kokaiinissakaan ole säästelty.

Viime aikoina De Niro on saanut lisäksi huomiota haistattelemalla julkisesti Yhdysvaltain istuvalle presidentille. Hän on antanut Donald Trumpille muun muassa porttikiellon kaikkiin omistamiinsa Nobu-ravintoloihin ympäri maailmaa. De Niro on haukkunut Trumpia idiootiksi, jolta puuttuu tyystin inhimillisyys sekä kyky myötätuntoon ja kutsunut tätä hevonpaskan levittäjäksi.

Oma Top 5 -listani De Niron elokuvista näyttää seuraavalta:

1. Kauriinmetsästäjä. Michael Ciminon kiistelty Vietnam-kuvaus kätkee sisälleen upean tarinan ystävyydestä.
2. Kummisetä II. Valinta ei juuri tarvitse perusteluja. Maailman kaikkien aikojen parhaisiin elokuviin kuuluvan leffan vähintään yhtä hieno jatko-osa.
3. Taksikuski. Räjäytti nuoren elokuvafriikin tajunnan Kuvapalatsin permannolla ja teki monesta muustakin lahtelaisesta De Niro -fanin. Tunnetaan päähenkilön klassisesta yksinpuhelusta peilin edessä: ”You talking to me?”
4. Kuin raivo härkä. Metodinäyttelijän varsinainen opinnäyte. Nyrkkeilijälegenda Jake LaMottana De Niro treenasi kroppansa huippukuntoon ja lihotti sen jälkeen itsensä lähes muodottomaksi läskiksi, koska ei halunnut turvautua liiaksi maskeeraajien apuun.
5. Cape Fear. De Niro tekee elokuvan roistosta, Max Cadystä yhden valkokankaan vastenmielisimmistä hahmoista.

Teeman sikermästä on vielä esittämättä ensi perjantaina nähtävä Koomikkojen kuningas, joka taisteli tiukasti paikasta viiden suosikkini listalla. De Niron loistavana tutkaparina mustassa draamakomediassa nähdään naamanvääntelijäksi leimattu, edesmennyt koomikko, Jerry Lewis, joka tekee tällä kertaa elämänsä parhaan roolisuorituksen. Onnea päivänsankarille!

Ilkka Isosaari