Media elää usein kädestä suuhun. Lööppejä väsätään häthätää, eikä ole huolta, pitääkö uutinen huomenna enää paikkaansa. Jari Sillanpääkin ehdittiin leimata pedofiiliksi ennen kuin ensimmäistäkään syytettä oli ollut edes nostettu. Jopa Yleisradio uutisoi, että laulajatähden tietokoneelta olisi löytynyt arkaluontoista materiaalia.
Taustalla piilevät mielikuvat ja ihmisten omat ennakkoluulot yhdistettynä siihen, mitä sensaatiolehdet (Lue: iltapäivälehdet, Seiska ja Hymy) luulevat löytäneensä voivat vaikuttaa täsmäiskun tavoin. Lynkkaajillahan on tunnetusti tapana toimia ennen ensimmäistäkään oikeuden päätöstä tai tuomiota. Sillanpään huumesekoiluja saattoivat miehen fanit selittää vielä sillä, että päihteiden käyttö kuuluu yksityiselämän puolelle, mutta lapsipornoepäilyt olivat monelle vannoutuneellekin ihailijalle liikaa. Heti ensimmäiseksi reagoi osa keikkajärjestäjistä, vaikka seuraavana päivänä Sillanpään selitettiin päässeen ainakin hetkellisesti pälkähästä.
Itse pidän Sillanpään törkeimpänä rikkeenä tähän asti autolla ajamista huumeiden vaikutuksen alaisena. Käräjäoikeus tuomitsikin hänet tämän vuoden tammikuussa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta 50 päiväsakolla, mikä teki hänen tuloillaan lähes 24 000 euroa. Mitä, jos Jari olisi ajanut huumetokkurassa pikkulapsen päälle? Siitä ei olisi pelkällä Thaimaahan muutolla kuitattu.
Mitä mahdollisiin pedofiliaepäilyihin tulee, viihdelehdistön näkyvin nyrkki ei ole ottanut minkäänlaista oppia Sig-yhtyeen solistin, Matti Inkisen yli yhdeksän vuotta sitten sattuneesta murhenäytelmästä. Seiska julkaisi kansijutun, jonka mukaan Inkistä epäiltiin lapsipornon levityksestä. Melkeinpä heti lehden ilmestymisen jälkeen Inkinen katosi, ja hänet löydettiin kuolleena merestä vajaa kuukausi myöhemmin. Merkit viittasivat mitä todennäköisimmin itsemurhaan.
Inkisen juttu oli aikanaan se kuuluisa viimeinen pisara prosessissa, jonka seurauksena päätin sanoa itseni irti Seiska-lehden toimitussihteerin paikalta. Olin lukenut ja editoinut artikkelin sekä tarkistuttanut sen lakimiehellä. Koko juttu perustui Seiskan toimittajan ja Inkisen sekä syyttäjäviranomaisen puhelinkeskusteluihin. Lehtitalon juristissakin herätti ihmetystä, miten syyttäjätaho voi antaa lausuntoja asiasta, joka on vielä täysin epäilyn asteella. Juridisesti Seiska sai lopulta puhtaat paperit toiminnastaan. Oman Jaakobin painini kävin tapahtumaketjun moraalisen puolen kanssa.
Sillanpään tapaus ei ole myöskään ainoa, kun olen ihmetellyt, miten iltapäivälehdistä resursseiltaan pienempi Iltalehti tekee toistuvasti rajumpia paljastuksia kuin Ilta-Sanomat. Sillanpään kohdalla toistui sama kuin Helsingin entisen huumepoliisin päällikön, Jari Aarnion kanssa. Vaikutti kuin jollakin Iltalehden toimituskunnasta olisi oma salainen tietolähteensä poliisin piirissä. En usko, että lehden rikostoimitus ottaisi muuten tietoisesti niin suuria riskejä kilpailijaansa rohkeammilla väitteillään ja uutisoinnilla.
Ilkka Isosaari