Vanhassa vara parempi

En ole vuosiin kytännyt mäkihyppyä, mutta viime lauantaina puhelin hälytti 18.20. Halusin nähdä jermujen Janne Ahosen ja Toni Niemisen hypyt. Hienosti vetivät lähes vanhat miehet. Ehkä tästä alkaa mäkihyppymme uusi nousu. Antti Aaltokin väläytti.

Voihan olla vaarallistakin kivuta mäkeen vuosien tauon jälkeen. Mutta mäkimiehet ovat tunnetusti huimapäitä. Enkä suosittele comebackia edes ex-maalivahti Raimo Rinkiselle, jolla olisi ollut hieno ura mäessäkin, mutta päätti loistaa Reippaan maalilla.

On tässä itsekin hypätty. Paras leiskautus, jos niin voi sanoa, oli edesmenneestä Lohkon mäestä. En tiedä metrejä. Kaaduin, selkään sattui pirusti ja itketti koko kotimatkan. Se oli viimeinen hyppyni.

Salpausselälle nähtiin toinen historiallinen kaksikko, kun Mieto ja Wassberg kohtasivat. Hiihto sujui Jussin mukaan vanhasta muistista. Mukavaa, kun näitä entisajan tähtiä tuodaan esiin.

Ehdotan, että ensi kesän futismatseissa lahtelaisen jalkapallon kultamiehet laukovat pilkkuja FC Lahden junnuveskareille. Saisivatko esimerkiksi Jari Rinne, Risto Rautemaa, Keijo Kousa tai Ispi Lius yhtään palloa perille? Luulen, ettei Juha Annusen tykkiä torjuisi kukaan eikä ovelasti sujauttavan Seppo Nordmanin sijoitusta.

Jääkiekkoon sama homma fiilistä nostamaan. Pile Koskinen ja Piri näyttämään mallia erätauoilla ja mukaan ne, jotka vielä osaavat luistella.

Katselin Sappurin kisoja töllöstä. Lähinnä ihailin maisemia. On se Lahti makea mesta! Kun saadaan suomalaiset pärjäämään, alkaa kisoissa olla ruuhkaa kuin ennen vanhaan.

Mietin, että minulle Lahdessa on kolme merkkipaalua. Radiomastot, hyppyrimäet ja kaupungintalon kello.

Vanhoista urheilijoista puhuttaessa törmäsin torilla Raimo Summaseen. Kehui Lahtea. Pelasi Kiekkoreippaassa kauden 1981-82 tehoin 15+6. Kuvasi kautta, armeijavuottaan, sanalla värikäs ja puhkesi hörönauruun. Mitä lie tapahtunut, siihen aikaan sattui nimittäin sitä sun tätä.

Vitsikäs lukijani Matti sotki tähän vielä mukaan vanhoista puhuttaessa Raimo Helmisen. Mikä on lätkähistorian pisin kaksiminuuttinen? Raipe pääsi yksin läpi!

Mukavaa alkavaa huhtikuuta ja olkaa varuillanne ensi tiistaina!

Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
Mankeli-pyörät palaavat Lahden katukuvaan – kausi alkaa huhtikuussa
Uusi päiväkoti avaa ovensa Kaarikadulla elokuussa
Lähikirjasto katosi, mutta kirjat liikkuvat – Etelä-Lahdessa käyttö kääntyi kasvuun
Lahdessa vuokrataan kymmeniä tontteja vuodessa – vuokratuloilla suuri merkitys kaupungille
Luontoa, historiaa ja lukemisen iloa – Anni Kytömäki kertoo kirjoistaan Lahden pääkirjastossa
Tapparakadun linja-autoliikenne hiljenee kesäkuussa – vuorot siirtyvät vilkkaammille reiteille
Samae Koskinen tuo kasvutarinansa Renkomäkeen – “Jos kirja auttaa yhtä ihmistä, se riittää”
Teknologia ei enää myy vaan käyttäjäkokemus
Starkin pääkonttori purettiin – tilalle suunnitteilla asumista vanhuksille ja erityisryhmille
Renkomäen seurakuntakoti täyttää 30 vuotta – paikallinen olohuone yhdistää vanhaa ja uutta
ARKISTO