Vuosipäivien viikko

Viime perjantaina vietettiin Etelä-Lahden demareiden 50-vuotisjuhlia Hennalan Wanhassa Sodessa. 50 vuoden aikana on saatu paljon aikaan, Etelä – Lahti on kasvanut monessa mielessä koko maakunnan veturiksi. Muistan vielä hyvin Launeen perhepuiston perustamisen. Kävin Launeen päiväkotia ja Lähteen ala-asteen 1980 – luvun alussa. Kouluihin on panostettu, uutta on rakennettu. Paljon on vielä tehtävää ja siksi olen iloinen että meillä on uusi sukupolvi nyt mukana. Uusia nuoria, jotka haluavat kehittää Lahtea edelleen entistä paremmaksi.

Yhdistyksen jäsenten lisäksi paikalla oli vieraita maakunnan muista osastoista sekä muita yhteistyökumppaneita. Juhlapuheen piti eduskunnan varapuhemies Antti Rinne ja ohjelmassa oli mm. Runomaratonin 40-vuotisjuhlaruno, jonka esittivät Sirkku Lindstam ja Heikki Hagman. Lisäksi yhdistyksen yksi pitkäaikaisimmista jäsenistä, Marja-Liisa Niuranen, palkittiin Rafael Paasio -mitalilla. Puheissa ja ohjelmassa muisteltiin yhdistyksen historiaa, mutta katsottiin myös tulevaisuuteen. Uimahalli, terveyspalvelut, liikenneyhteydet ja koulut ovat edelleen ajankohtaisia asioita joita pitää tavoitella.

Syntymäpäiväni, melkein 50 vuotta, osui erityiseen viikkoon – lähes historialliseen. Olen suomalaisten yritysten ja toimijoiden kanssa Uzbekistanissa, maassa, joka on vasta hiljattain avautunut kansainväliselle kaupalle. Presidentti Mauno Koivisto kävi täällä vuonna 1992 eli jo oli aika vierailulle. Täällä on mukana 30 suomalaista yritystä ja toimijaa. Kaikki etsivät nyt uutta markkinaa Venäjän tilalle ja osaamista meillä on, samoin monet puhuvat hyvää venäjää mistä on täällä iso etu, koska se tarkoittaa yhteistä kieltä.

Uzbekistan on pyrkimässä Keski-Aasian kasvavaksi talousmoottoriksi – ja markkina-alueeksi, josta yrityksemme ovat nyt itärajan sulkeuduttua hyvin kiinnostuneita.

Uzbekistanissa on valtavasti luonnonvaroja hyödyntävää kaivosteollisuutta. Suomi taas on edelläkävijä teollisuuden digitalisoinnissa, yhteyksien rakentamisessa sekä luonnonvarojen kestävässä hallinnassa. Eli mahdollisuuksia on paljon!

Uzbekistanissa ihaillaan suomalaista koulutusjärjestelmää ja Suomen tarinaa, joka rakentuu laadukkaan ja kaikille mahdollisen koulutuksen varaan. Näin kuulimme Nordic International Universityssä, jossa paikalliset nuoret saavat koulutuksen lisäksi polun työharjoitteluun. Mainio esimerkki tuloksellisesta yhteistyöstä yritysten ja koulutustoimijoiden välillä, joka luo työpaikkoja – ja lopulta talouskasvua.

Vierailimme matkalla Almalykin kaivoksella, joka on on yksi Keski-Aasian suurimmista. Kaivos tuottaa jalostettua kuparia, kultaa sekä harvinaisia maametalleja, joita maailmassa tarvitaan vihreän siirtymän myötä entistä enemmän. Tehokkaan kaivoksesta tekee se, että alueella pystytään sekä jalostamaan louhittua ainesta että kuljettamaan se rautateitä pitkin eteenpäin.

Uzbekistanista jatkoin matkaa Kazakstaniin, jossa tapaan maan ylintä johtoa. Tässä maailmantilanteessa on tärkeä löytää uusia markkinoita ja käydä keskusteluja erilaisten kumppanimaiden kanssa. Suomen vienti Kazakstaniin on ylimmillään sitten viime vuosikymmenen ja yrityksemme hakevat nyt lisää kasvua erityisesti energian ja logistiikan sektoreilla.

Osallistun Astanassa myös muiden EU-maiden edustajien kanssa lipunnostotilaisuuteen, jolla kunnioitettiin Ukrainan sodassa kaatuneita. Vuosi sitten käynnistynyt Venäjän sota Ukrainassa vaatii joka päivä ihmishenkiä ja kaikki me toivomme sen nopeaa päättymistä.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Emmi Lintonen: Uskon, että EU-politiikalla pystyy vaikuttamaan ihmisten parempaan ja kestävämpään arkeen
Palveluesihenkilö Mika Kantele: Roinaralli kerää pois kotitalouksien metalliromut, sähkölaitteet ja vaaralliset jätteet
Kirjailija Kalle Veirto: Urheiluesseekokoelma on katsaus lahtelaiseen urheiluun ja sen menneisyyteen
Asemakaava-arkkitehti Markus Lehmuskoski Logistisen sijainnin vuoksi kaupunki on keskittänyt voimavaroja Pippo-Kujalan alueelle
In Memoriam: Juhani Melanen 1948 – 2024
Tappara-baarin omistaja Petteri Lintunen: Suomen ainoassa Tappara-baarissa liputetaan vain Pelicansin puolesta
Vaikuttava dokumentti Ukrainan puolustajista valloittaa maailmaa
Puksu-junalla Laune tutuksi
Petri Saraste kirjoitti kirjan isänsä sotavankeudesta – Sotilaan kuuluu kuolla, eikä antautua
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ei esitä Lahti Energian myymistä
Liikenneinsinööri Matti Heikkinen: Katujärjestelyjen osalta liikenteen turvallisuus paranee Renkomäen monitoimitalon läheisyydessä
Elokuvaohjaaja Tia Kouvo: Mummola ei ole perinteinen jouluelokuva
Onko kapitalismi syrjäyttänyt markkinatalouden suurten pääomasijoittajien takia?
Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti
Nuoret lähtevät helposti uusiin ilmiöihin mukaan – Sähkötupakka koukuttaa lapsia ja nuoria
Hanna Nikolska: On todella tärkeää, että suomalaiset lähettävät apua Ukrainaan
Palvelupäällikkö Toni Kranttila: Biojätteen lajittelulla on mahdollista säästää keräyskuluissa
Kansanedustaja Ville Skinnari 50 vuotta
Muusikko Marko Haavisto: Baddingin biisit ovat yhä edelleen selkärankani ytimessä
Kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho: Aikainen talvi on ollut haasteellinen katujen kunnossapidolle
ARKISTO