Tämän viikon puheenaihe on ollut velkajarru. Paljonko leikataan? Luvut pöytään! Jos EU ja Suomi olisi auto, joku voisi ihmetellä, että miksi meillä puhutaan koko ajan jarruista, vaikka kaasu ja kytkin ovat jäässä. On totta, että jarrut pitää olla kunnossa. Velka ei pysähdy ilman kurinalaisuutta. Mutta jos moottori ei toimi ja pyörät ei pyöri, ei auto liiku, vaikka jarrut olisivat kuinka tehokkaat. Tästä huolimatta pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra toistivat keskiviikkona eduskunnassa samaa mantraa: Mitään ei tarvitse muuttaa. Tehdyillä päätöksillä mennään loppuun asti.
Mutta loppu on lähellä. Onneksi. Jälki tulee vain olemaan aivan hirveää, jos mitään ei muuteta ennen kesää 2027. Yleensä Suomen pääministerit ja hallitukset ovat olleet nöyriä perumaan kesken hallituskauden sellaisia päätöksiä, mitkä eivät ole toimineet tai tuoneet toivottuja tuloksia. Eli eivät ole halunneet kuunnelleet asiantuntijoita tai seurata tulostaulua. Nyt mitään muutoksia tai korjauksia ei tehdä ei tehdä.
Jos Eurooppa ei rakenna uutta kasvun moottoria, se surkastuu edelleen geopoliittisesti ja taloudellisesti – samaan aikaan, kun muut vahvistuvat.
Euroopan unionin talouspolitiikka on pitkään keskittynyt velkakestävyyteen. Uudistettu velkajarru tuo finanssipoliittista vakautta, mutta sen heikkous on edelleen sama: kasvuelementit puuttuvat. Näin kirjoitin kolumnissani (Demokraatti) 15.10.2025.
Euroopan ja Suomen kaasu ovat investoinnit ja kysyntä. Ne ovat nyt jäässä. Rakennusala on romahtanut, asuntotuotanto pysähtynyt ja yksityinen investointihalukkuus varovainen. Samalla perusinfrastruktuuri rapistuu: tieverkko, sillat, vesihuolto ja sähköverkot tarvitsevat korjausta. Kun kysyntä puuttuu ja investointeja lykätään, talous ei kiihdy. Kasvu alkaa sillä, että kohdistamme investointeja sinne, missä ne parantavat tuottavuutta ja luovat työtä nopeasti – korjausvelan purkuun, logistiikan toimivuuteen, energian siirtoverkkoon. Se ei ole elvytystä, vaan talouden peruskunnon ylläpitoa.
Kytkin on työllisyys. Ilman työllisyyttä investointien vaikutus ei siirry julkiseen talouteen. Työ on se mekanismi, joka muuttaa kasvun verotuloiksi. 80 prosentin työllisyysaste on julkisen talouden kestävyyden ehto. Jokainen prosenttiyksikkö lisää työllisyyttä vahvistaa julkista taloutta noin miljardilla eurolla.
Jarru on velkajarru. Se on välttämätön, jotta auto ei karkaa käsistä. Mutta jarrusta on helpompi puhua kuin kaasusta ja kytkimestä. Jos jarrua painetaan ennen kuin kaasu ja kytkin toimivat, seurauksena on pysähtyminen. Talous ei vahvistu, vaan heikkenee entisestään. Siksi velkajarru ilman todellista työllisyysstrategiaa on keskeneräinen ratkaisu.
Suomessa tulee tehdä valtion, kuntien, oppilaitosten ja yrityksien välinen työllisyyssopimus. Työllisyyssopimus tarkoittaa 90 päivän takuuta alle 30-vuotiaille: koulutus-, harjoittelu- tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä työttömäksi joutumisesta. Vastineeksi nuorelta edellytetään tarjotun vaihtoehdon vastaanottamista. Yrityksille tarjotaan määräaikainen palkkatuki ja oppisopimusmalli. Samalla luotaisiin 6–12 kuukauden palkkatuki pitkäaikaistyöttömille ja rekrytointikynnyksen madaltaminen yli 55-vuotiaille.
Työllisyyssopimus maksaa – mutta vähemmän kuin työttömyys. Työllisyyssopimuksen bruttokustannus voisi olla luokkaa 500 miljoonaa euroa vuodessa riippuen osallistujamäärästä ja tukitasosta. Se ei ole pieni raha. Mutta yksi pitkäaikaistyötön maksaa julkiselle taloudelle helposti 20 000–30 000 euroa vuodessa menetettyinä veroina ja etuuksina. Yhden syrjäytyneen nuoren elinkaarikustannus voi nousta yli miljoonaan euroon. Kaupungeille ja kunnille tämä tarkoittaisi myös suuria helpotuksia miljoonien sakkomaksuista.
Ja syrjäytymisen ja työttömyyden inhimillistä kärsimystä ei voi edes rahassa mitata.
Jarru meillä jo on. Kaasua Suomi ja Eurooppa sekä kytkin pohjaan!
Ville Skinnari