Taloustieteilijä Sixten Korkmanilta ilmestyi äsken kirja ”Talous ja humanismi” (Otava 2022). Siinä hän pureutuu kapitalismin kulttuurillisiin juuriin: kristinuskoon, uskonpuhdistukseen, valistukseen ja hyvinvointivaltioajatukseen.
Historian lisäksi Korkman katselee tähän päivään ja tulevaisuuteen sekä pohtii talouden ja yhteiskuntien edessä olevia haasteita ja keinoja vastata niihin.
Korkman kannustaa hakemaan yhteiskuntapolitiikassa tarvittavaa arvopohjaa humanismista ja korostaa siinä ohella kristinuskon merkitystä. Korkman on pitkänlinjan talousmies, jonka on toiminut korkeissa viroissa niin Euroopan unioni talouselimissä kuin Elinkeinoelämän valtuuskunnassa, viimeksi Aalto- yliopistossa työelämäprofessorina.
Orpon ja hänen hengenheimolaisensa kannattasi samalla vilkaista Korkmanin muukin tuotanto ja
miettiä vielä kerran, kannattaako yhdellä kerralla yrittää supistaa budjetista 6 miljardia euroa? Mitä se tekee tukien varassa eläville 700 000 köyhälle eläkeläiselle, työttömille ja erilaisille pienipalkkaisille työntekijöille, joiden palkka ei riitä perustoimeentuloon? Miten käy uusille Sote-alueille, elleivät ne saa toimintaansa rahaa riittävästi edes niiden käynnistämiseen?
Tämä teos kannatta päättäjien lukea huolellisesti ennen hätiköityjä päätöksiä! Teoksen neljässä osassa hän tarkastelee ensin kristinuskon merkitystä ja ihmettelee aasilla ratsastavan miehen merkitystä ja sorretuista huolta kantavan puusepän merkitystä maailmassa. Kristinusko oli siis avainasemassa, kun eurooppalaisuus syntyi; tosin ei ilman riitoja ja sotia. Korkman näkeekin luterilaisuudessa pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvopohjan, kalvinismissa taas kapitalismin edistäjän.
Talouden kehitystä edusti puolestaan reformaatio. Sen johtajat korostivat työmoraalia enemmän kuin luostarielämää; hyvin tehty työ oli tie kohtuulliseen vaurauteen ei ylellisyyteen. Valistuksen ansiosta Eurooppaan syntyi ”ainutlaatuinen yhdistelmä, jonka osia ovat tieteellinen ja maallistuva maailmankuva, perustuslaillinen vallanjako, oikeusvaltio ja markkinatalous”. Ideologisen perustelun tälle loi sitten skotti Adam Smith. Oppi hyväksyi kovan kilpailun, mutta vaati myös moraalia. Juuri tästä syntyi liberaali ideologia.
Korkman tuomitsee Ronald Reganin ja Margaret Thatcherin uusliberalismin ja Chicagon koulukunnan Milton Fridemanin opit osakkeenomistajan arvosta kaiken mittana. Nykyinen yhteiskunta on vienyt jäsenensä jatkuvaan kilpailuun. Tämä näkyy koulussa, yliopistoissa ja koko ajan kiihtyvässä työelämässä. Korkeakoulutetut menevät naimisiin keskenään ja eriarvoisuus kasvaa. Nuoret eivät tee lapsia, koska ovat menettäneet uskonsa maapallon selviytymisestä. Maailma kaipaa humanismia ja niiden arvojen korostaminen toisi ”kohtuullisuutta ja viisautta, jota kipeästi kaivataan pyrkimyksissä kapitalismien pahempien valuvikojen korjaamiseksi”.
Korkman ei ole suinkaan erehtymätön ja jättää maailman ilmastokriisin ja luontokadon syvällisen ajattelun varsin vähälle. Hän uskoo uusiin teknologioihin ja tieteeseen ehkä liikaa. Maailma ei pelastu pelkällä uuden teknologina avulla ja hintamekanismin valjastamalla ilmastopolitiikan keinoksi. Uudessa kirjassaan hän käsittelee liian vähän kasvun rajoja. Tätä ajattelua hänen olisi ollut syytä pohtia enemmän, sillä jatkuvan kasvun ideologia vaatii koko ajan enemmän innovaatioita, parempaa tuottavuutta ja lisää tehokkuutta. Korkmanin olisi kannattanut miettiä myös sitä, kestääkö rajallinen maapallomme tätä kehitystä ja kuinka kauan? Millaisen henkisen perinnön jätämme lapsen lapsillemme? Peruslähtökohdat hänellä ovat kuitenkin oikeita: tiede informoi, taide inspiroi ja myötätunto motivoi.
Hyvinvointivaltio luotiin nimenomaan lapsia varten. Nyt voimavarat menevät meidän boomereiden hoitoon. Sammuuko suomalainen väestö ja vietetäänkö meillä enää 200- vuotisitsenäisyyspäivää omalla väestöllä? Orpo on paljon vartijana seuraavassa hallituksessa. Korkman varoittaa budjetin liian kireästä valtion velan supistamisohjelmasta. Hän asettaa humanistiset arvot taloudellisten edelle. Orpon kannattasi todella huomioida tämä budjettiohje.
Juhani Melanen