Matkalla

Oletko miettinyt, minkälainen matkailija sinä olet? Mihin matkustat mieluiten, onko kyseessä jokin jo ennestään tuttu kohde, vai haluatko joka kerta päästä sellaiseen paikkaan, jossa et ole käynyt ennen? Tai sitten kun olet päättänyt lähteä matkalle, mitä asioita sinä ensimmäiseksi mietit tai järjestät matkaa varten?

Jos matkakohde on jo päätetty, niin ensimmäisenä ainakin itse alan järjestämään ja miettimään miten pääsen matkakohteeseen ja miten majoitun sitten siellä perillä. Tai jos matkustaminen kestää useamman päivän niin miten matkan aikana majoitutaan.

Seuraava asia, jota alkaa suunnitella ovat matkatavarat, mitä pitää ottaa mukaan. Ja koska useimmiten itse matkustan koko perheen kanssa, niin suunnittelen myös lasten matkatavarat. Ja usein tulee kyllä otettua hieman liikaa mukaan.

Ensi sunnuntain evankeliumikohdassa myös Jeesus puhuu matkalle lähtemisestä, tai oikeastaan siinä kerrotaan miten Jeesus lähettää opetuslapsiaan matkalle, kohtaamaan ihmisiä ja parantamaan heitä sekä julistamaan, että Jumalan valtakunta on lähellä. Toisin kuin yleensä matkalle lähtiessä, Jeesus käskee lähteä matkaan ilman mitään varusteita, kosta lähdöllä on kiire ja matkan aikana saa kaiken tarvitsemansa.

Ajattelen, että onpa siinä aika kova vaatimus; jättää kaikki ja lähteä johonkin tuntemattomaan ilman mitään varusteita. Ja samalla tässä viestissä on myös jotain hyvin rauhoittavaa ja turvaa antavaa; sinun ei tarvitse olla huolissasi, koska tulet saamaan sen mitä tarvitset ja Jumala kanssasi. Mihin sinut tänään lähetetäänkään ja ketä kaikkia kohtaatkaan, Jumala on kanssasi.


Hanna Rikkanen

pappi
Launeen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO