Vanhasta testamentista löytyy kertomus siitä, kuinka profeetta Samuel etsii uutta kuningasta Israelille. Edellinen kuningas Saul istuu vielä valtaistuimellaan, mutta hän ei ole noudattanut Jumalan tahtoa ja niin Jumala ohjeistaa pfofeettaansa voitelemaan uuden kuninkaan. Profeetta Samuel etsii ja löytääkin sopivan ehdokkaan, komean ja kookkaan miehen, mutta silloin Jumala puhuu hänelle: ” – Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämen.” Lopulta Samuel voitelee kuninkaaksi nuoren Daavidin, jota ei oltu edes tajuttu tuoda aiemmin profeetan eteen. Daavidkaan ei ollut täydellinen ihminen, mutta rakasti Jumalaa koko sydämestään.

Jumala tuntee meistä jokaisen läpikotaisin. Hän näkee meidät kokonaan. Hän tietää, että me emme ole täydellisiä tai aina rakastettavia, usein kaukana siitä. Ja silti hän haluaa tarjota meille armonsa. Jumalan edessä meidän ei tarvitse yrittää esittää parempia kuin olemme. Hän on halunnut antaa ainoan poikansa kuolla meidän syntiemme tähden, jotta me saisimme anteeksiannon, armon ja ikuisen elämän.

Meitä kristittyjä kutsutaan toimimaan oikein ja Jumalan tahdon mukaan, vaikka tiedämme myös, että se on vaikeaa ja jopa mahdotonta. Me emme ole täydellisiä ja rikomme välillä melkein tahtomattakin Jumalan tahtoa vastaan. Meitä ei kuitenkaan motivoi se, että hyvillä teoilla ansaitsisimme paikkamme Taivaallisen isämme lapsina, vaan se, että voimme osoittaa kiitollisuutta siitä ansaitsemattomasta armosta, jonka olemme kohdanneet. Herra ei katso niin kuin ihminen, hän näkee sydämen ja hänen armonsa on ikuinen.

Maija-Reetta Katajisto

Kirjoitin viime viikolla presidenttivaalien asetelmista, Suomen ulkopolitiikan johdonmukaisuudesta tai sen puutteesta Lähi-Idässä ja tällä viikolla tunnelma on jo ainakin paneeleissa tiivistynyt. Ulkoministeri Elina Valtonen ainakin tuli järkiinsä ja sanoin Brysselissä Israelille, että nyt riittää. Mutta miksi vasta nyt? Ja mikä olisikaan vaalien tilanne, jos vaalit käytäisiin vasta toukokuussa? MTV:n tentissä nähtiin jo enemmän kuin sävyeroja myös ulkopolitiikassa. Kehityspolitiikan rooli nousi hyvin esille. Orpon hallituksen tekemät leikkaukset vaikuttavat väkisin Suomen kansainväliseen asemaan eikä Stubbin alleviivaama Suomen mahdollinen jäsenyys YK:n turvaneuvostossa ainakaan paranna Suomen mahdollisuuksia. Suomi vetäytyy kuoreensa, kuten muutkin populistipuolueiden johtamat maat. Se vaikeuttaa myös yrityksien pääsyä uusille markkinoille ja sitä kautta Suomen talouden kasvua. Pekka Haavisto sanoin aivan oikein Alexander Stubbille, että jatkossakin Suomen ulko – ja turvallisuuspolitiikkaa johdetaan Suomesta, ei Washingtonista tai Brysselistä. Pohjoismaiden yhteistyön ja yhteisen varautumisen merkitys nousi sekin hyvin esiin kysyttäessä hypoteettista uhkakuvaa Norjan Huippuvuorilla, jos Yhdysvallat ei olekaan aktiivisesti tukemassa meitä – tai vaikka olisikin. Hienoa, koska nyt ollaan ulkopolitiikan ja turvallisuuden ytimessä, mikä tärkeintä, olemme johdonmukaisia. Pohjoismainen linnake ei ole paras termi, mutta parempaakaan ei ole keksitty. Iso-Britanniaa ei ydinasevaltiona ja JEF kumppanina mainittu ja siitä kaikille ehdokkaille miinusta. Kotimaan asioiden hallinta on sekin välttämätöntä presidentille, koska muuten ei ole auktoriteettia johtaa isommissa asioissa. Jutta Urpilainen tekee oikein puolustaessaan sopimusyhteiskuntaa ja arvojen merkitystä. Ilman sitä me ole se Suomi enää jatkossa mihin minä olen syntynyt, ja mistä olen ollut äärimmäisen ylpeä. Rajojen sulkeminen on vielä helppoa, mutta kestävien ratkaisujen löytäminen vaatii taitoa ja viisautta.

Lahdessa järjestettiin kaupungin valtuuston infotilaisuus keskiviikkona. Esillä oli mm. taloutta, kiinteistöjen kauppoja ja Jäähalli Oy:n eli Isku Areenan tilanne. Spatium ja Lahden Tilakeskus kertoivat järjestelyistä ja hyvä niin. Kysymys vain kuuluu miksi näitä rooleja ei ole selkeytetty aiemmin, jos ja kun halutaan toisen keskittyvän kaupalliseen toimintaan? Johdonmukaisuus on puuttunut konsernin johtamisesta ja tämä sinänsä pieni asia kertoo paljon koko konsernista. Jäähalli Oy:n tilanne liittyy tietenkin Isku Areenan tilanteeseen ja siihen millaisissa olosuhteissa Lahdessa jääurheillaan ammattilaistasolla ja millaisen viestin Lahti haluaa lähettää muualle Suomeen oman kaupungin kilpailukyvystä Suomen ykköslajissa eli jääkiekossa. Kysyin asiaa ja sain vastaukseksi, että kokonaisselvitystä tehdään ja siinä saadaan vastaukset esimerkiksi uuden monitoimihallin tulevaisuuteen. Mutta mikä tässä on kestänyt ja kestää? Olen jo vuosia sitten yrittänyt saada Lahden virkamiehiä ja kaupunginhallitusta (KH) tekemään edes yksinkertaisen rautalangan mitä halutaan, mutta koskaan sitä ei ole valmistunut. Ainoa harjoitus oli KPMG:n yritys piirtää urheilun olosuhteita ja visioita paperille, mutta kuten silloin kirjoitin, miten KPMG voisi olla edes osaajana urheiluasioissa? Tässä Lahden kaupungintalon valmistelu ja KH on ollut johdonmukainen. Mikään merkittävä hanke ei ole lentänyt maaliin saakka Sibelius – talon jälkeen, vaikka rahaa on mennyt kasapäin erilaisiin selvityksiin ja konsultteihin. Johtamista se on sekin, mutta surkeaa taapertamista ja kyvyttömyyttä toteuttaa lahtelaisten unelmia ja tarpeita. Valtiontukien osalta Lahden kompastelu on jo koomistakin. Siinäkin olisi kannattanut ottaa opiksi eikä vain jatkaa samalla tavalla kuin ennen.

Lahti Energian myyntikeskustelu on sitten jo luku sinänsä. Olen ottanut asiaan kantaa nyt ja aiemmin ja tulen ottamaan jatkossakin. Keskusteluissa on faktat muuttuneet fiktioiksi jo moneen kertaan. Lahden valtuustolle tulee nyt antaa se rooli mikä sille kuuluu, että päättää Lahden kannalta olennaisista asioista, kuten Lahti Energia ja sen tulevaisuus. Kaupunginhallitus on tässä nyt mielestäni mennyt halpaan monella tavalla. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun tätä yritetään.

Kun itse olin Lahti Energian hallituksen varapuheenjohtaja emme hallituksena antaneet koko keskustelun lähteä myynnistä laukalle, vaan hoidimme asian taustalla ja järjestelimme yhtiön asiat siten, että rahoitusasema oli turvattu ja kilpailukykyinen. Silloinkin meitä painostettiin monesta suunnasta, mutta emme taipuneet. Ja mihin nyt tarvitaan konsulttia? Omassa organisaatiossa tulee olla tarvittavaa osaamista ja jos ei ole niin miksi sitä ei ole hankittu? Lahden kaupunginhallituksella on tähän kaikkeen syytä olla hyvät perustelut, koska konsernin johtamisessa on nyt suuria ongelmia.

Ville Skinnari

Jukka Kuoppamäkeä mukaillen voisin laulaa: ”Lahti kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Kertoisinko jahkailun Kisapuiston suunnittelun, kunnes tiesin vastauksen. Kortteliliiga! ”

Kortteliliiga jo vuodesta 1969 on lahtelainen muoti-ilmiö aina vaan. Liiga liikuttaa ja sen yhteisöllisyys on vertaansa vaille. Liigan esihistoriallisella ajalla sain minäkin pelata ja voittaa futiksen mestaruuden joukkuekaverina lapsuuteni ihanne Simo Syrjävaara.

Kirjekyyhkyni Kapa Kallio tietää Kortteliliigasta kaiken, no lähes kaiken. Kapa muuten pääsee ensi torstaina miehen ikään. Isot onnittelut!

Kapa kertoo kaukalopallosta, että Santtu Venäläinen on iskenyt yhdessä pelissä uskomattomat viisi osumaa. Teijo Kaikkonen osuu myös maaliin puhumattakaan edelleen lahjakkaasta Ribbe Salmisesta. Pappa-Liigassa peli käy!

Lahdessa järjestetään hallimölkyn SM-kisat viikon päästä. Olin jo ilmoittautumassa, mutta epäröin parini Kari Hyytiän heittokättä ja siirsin tuloani vuodella.

On keskusteltu Kortteliliigan kannattaja/ihailijakorteista. Niin monesta niitä pitäisi tehdä. Kapa ehdottaa Kari Mikki Vannista, Anssi Asa Karenia ja Artturi Reinikaista. Minä Pekka Kososta, Sulppi Luostarista ja maalivahti Jari Liukkosta. Kaikkia näitä syystä tai toisesta, mutta aina hyvästä syystä. Oho, Lempis-Ossi meinas unohtua.

Kortteliliigaan mars, jollet vielä ole.

Raine Järvinen

Perjantaina 19.1. vietetään Pyhän Henrikin muistopäivää, ennen aikaan talvi Heikkiä. Uskonpuhdistus karsi kalenterista lähes kaikki Pyhimysten muistopäivät, mutta Pyhä Henrik on saanut jäädä. Henrikistä tiedetään tai uskotaan hänen olleen alunperin Englannista ja tulleen Ruotsiin piispaksi Upsalaan. Suomeen hän lähti tekemään suomalaisista kunnon kristittyjä. Hän oli myös Suomen ensimmäinen piispa. Pyhän Henrikin kerrotaan kohdanneen kuolema Köyliön järven jäällä, paikallisen talonpojan Lallin surmattua hänet. Vaikka tarinan ehkä kiinnostavimmat henkilöt olivat Lalli ja hänen epärehellinen vaimonsa, pidetään Henrikkiä kristinuskon tuojana ja siksi merkittävänä miehenä.

Henrikin jäännökset olivat aluksi Nousiaisissa, mutta ne siirrettiin myöhemmin Turun tuomiokirkkoon. Keski-ajalla siitä tuli myös merkittävä pyhiinvaelluskohde. Vielä nykyäänkin järjestetään pyhän Henrikin tien vaelluksia.

Kuvaus Henrikin surmasta ja erityisesti sitä seurannut pyhiinvaellusperinne, tuovat näkyviin hyvin erilaisen kuvan elämästä ja tavasta elää kristittynä, kuin se mihin tässä ajassa on totuttu. Ajattelen, että joskus on hyvä pysähtyä ja olla tekemättä mitään. Jumalan todellisuus pääsee näkyviin, kun sille on tilaa tulla näkyviin. Pyhiinvaellus tai rukoukseen pysähtyminen antaa tilaa Jumalan puheelle. Ehkä Pyhän Henrikin merkitys nykypäivänä onkin antaa perspektiiviä elämään, siihen mitä on ollut ja mitä on oleva.

Hanna Rikkanen
pappi

Presidenttivaalit ovat nyt kuumimmillaan – vai ovatko? Julkisuudessa sanotaan mediankin toimesta, että ehdokkaiden väliltä on vaikea löytää merkittäviä eroja presidentin toimivaltaan liittyvissä asioissa eli ulko – ja turvallisuuspolitiikassa. Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata, koska tunnen kaikki ehdokkaat hyvin.

Pekka Haaviston kanssa tein neljä vuotta päivittäin työtä ulkoministeriössä ministereinä 2019–2023 eli viime kesään saakka. Istuimme yhdessä myös presidentti Niinistön johtamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (TP-UTVA), jossa olivat myös avainministerit ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa sekä ne puolueiden puheenjohtajat, jotka eivät muuten TP-UTVA:an kuuluisi, eli ehdokkaista nyt presidentiksi ehdolla olevista Li Andersson, joka on todella monipuolinen ja osaava ihminen, jonka kanssa on myös mukavaa ja pirullista olla eri mieltä.

Alex Stubbin tunnen jo vuosien takaa eri tehtävistä ja urheilusta tietenkin. Hänen vaimonsa on kotoisin Solihullista Englannista, missä pelasin jääkiekkoa ja opiskelin 1996–1997. Olemme molemmat opiskelleet ja työskennelleet ulkomailla pitkään. Tässä mielessä meillä on siis paljon yhteistä.

Jutta Urpilaisen kanssa meillä on yhteistä paljon, koska isämme työskentelivät yhdessä eduskunnassa, isäni Jouko (1980–2015) ja Jutan isä Kari (1983 – 1995, ja 1999 – 2003). Jutan tehtävä komissaarina vastaa paljon sisällöltään sitä mitä minä tein ministerinä maailmalla viimeiset neljä vuotta ja olemme molemmat hyvin samanlaisia sosiaalidemokraatteja: Kansainvälisiä, arvopohjaisia, mutta pragmaatikkoja tehden hyvin rohkeastikin yhteistyötä yli rajojen.

Olli Rehn on myös tuttu monesta. Komissaarina, ministerinä ja kollegana eduskunnassa ja jalkapallojoukkueessa. Jussi Halla-Ahoon olen tutustunut nyt vasta viime vuosina paremmin ja syvistä eroavaisuuksistamme huolimatta meillä oli hyvä yhteistyö hänen johtaessaan viime kaudella Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Muista ehdokkaista kannattaa mainita ehkä Harkimo, joka persoonallaan jaksaa ja välillä osaakin haastaa toimittajia ja samalla ehkä itseään. Mainettaan ehkä paljon parempi mies, perheenisä ja persoona, jonka kanssa on aina hauskaakin.

Mutta siten niihin erottaviin tekijöihin. Yhdessä asiassa kaikki ehdokkaat puhuvat muunneltua totuutta, koska kukaan ei halua erottua ”yhteisestä konsensuksesta”. Tämä ei koske Suomen tai EU:n Ukraina politiikkaa, vaan Lähi-Idän tilannetta. Kun kymmenet ulkoministeriön virkamiehet kirjelmöivät ulkoministeri Valtoselle, Suomen Lähi-Idän politiikan suunnanmuutoksesta eli kritisoivat Suomen käytöksestä Israel-Gaza kysymyksessä, kenenkään ehdokkaan mielestä (tai sitten en sitä huomannut) Suomi ei ole muuttanut linjaansa. Tämä ei pidä paikkaansa. Hyväksymällä Israelin suhteettoman voimakäytön ja kansainvälisen oikeuden loukkaukset, jotka ovat todennäköisesti sotarikoksia, Suomi muutti sen johdonmukaisen linjan, jota se on ajanut vuosikymmeniä. Tällainen nakertaa Suomen mainetta ja diplomatian pääomaa kansainvälisesti, kun katsotaan asiaa globaalisti, kuten presidentin pitääkin. Militaristinen keskusteluilmapiiri on puolestaan ajanut perinteisesti rauhan rakentamisella profiloituneet ehdokkaan vaikeaan asemaan, eikä kukaan ole uskottavasti hakenut edes sellaista roolia.

Tässä Stubb oli Ylen tentissä oikeassa, mutta Stubbin avaus Suomen mahdollisesta roolista rauhanvälittäjänä Suomen ETYJ-puheenjohtajakaudella 2025 on kaunis, mutta samalla hieman naiivi. Rauhaa maailmalla välittävät nyt sellaiset maat, kuten Qatar, Etelä-Afrikka, Norja ja Kiina kukin eri syistä ja lähtökohdista, mutta millä kulmalla Suomi EU:n ja Naton uutena jäsenenä tähän nyt tulisi on vaikeaa nähdä. Mutta oikein, että Alex hakee visioita Suomelle, koska niitä tarvitaan. Hän on selvästi ehtinyt lukenut paljon oikeita asioita Firenzessä ja valmistautunut hyvin vaaleihin. Hänen ulostulonsa kokoomuslaisena työmarkkinasopimisen tärkeydestä oli varmasti tarkkaan harkittu, mutta linjassa, mitä hän on aiemmin sanonut.

Haavistolla on ehdokkaista paras ja tuorein kokemus kovasta ja pehmeästä ulkopolitiikasta ulkoministerin roolissa ja sen hän hoiti hyvin, ellei erinomaisesti. Kampanjoinnissa Pekka ei ehkä ole yhtä energinen kuin Alex, mutta hänen vahvuutensa on Alexiin verrattuna on syvällisempi verkosto kansainvälisesti (ei vain EU:ssa), pitkäaikainen työ globaaleiden haasteiden kanssa sekä Afrikka-osaaminen, mikä on suomalaiselle harvinaista, vaikka harva sitä osaa täällä arvostaa.

Jutta Urpilainen on ollut tenteissä pirteä ja nostanut rohkeasti esiin vaikeitakin kansainvälisiä asioita, jotka ovat äänestäjille kuitenkin kaukaisia. Hänen osaltaan tilannetta vaikeuttaa suomalaisille etäinen komissaarin salkku ja myöhäinen ehdokkaaksi lähteminen. Jutan kanssa teemme kampanjaa ja kierrämme vielä Lahdessakin 27.2.

Mutta kysymykseen kuka olisi paras ehdokkaista jätän nyt kuitenkin diplomaattisesti vastaamatta, koska olen suomalaisena ylpeä, siitä että meillä on monta hyvää ehdokasta. Sopivin ehdokas Suomelle tähän maailmantilanteeseen on mielestäni numero 6 eli Jutta ja siksi äänestän häntä jo ennakkoon!

Ville Skinnari

Talviset terkut Tampereelta, jonne saapuu kesäkuussa muuan O´Sullivan. Jos satut saamaan lipun ja tulet, poikkea meille kahville. Tuo omat pullat, mulle kans.

Pelicans kävi laittamassa Ilveksen hiljaiseksi. No, sehän ei ole enää kovin harvinaista. Ilveksen pelaaja sai tappoviestin. Ei voi olla todellista. Poliisi tutkii ja toivottavasti selvittää ja syylliselle penaltia. Paljon. Vielä enemmän.

Lauantaina luulin, että herkuttelu jatkuu, kun kävelin Hakametsään. Pelsun U20-joukkueen, minulle A-nuoret, piti murjoa Ilves. Piti ja piti. Jari Kauppilan valmentama, sarjassa toiseksi viimeisenä majaileva Ipa voitti jatkoajalla 4-3.

Pelicans ei ollut vireessä. Daniel Nieminen, Aatu Pohjalainen ja Leevi Koskinen tekivät maalin poikaan. Jatkoja ehdittiin lätkätä 15 sekuntia, kun omissa soi ja jäällä myös Lindfors ja Käyhkö, joka on jo pelannut isossakin liigassa miehekkäästi. Nyt ei napannut.

Joukkueen pistehirmu Joona Kumpula, 16+23, ei oikein väläytellyt. Eelis Teutari osoitti tunnetta ja numero 44 Oskari Kuntonen on orastava lupaus kuten paras pakki Eeli Lehtinen.

Veeti Kuhta kaipaa selvästi miesten pelejä. Mestikseen heti? Tämä peräti 20 joukkueen sarja on huono systeemi. Pelaajien pitäisi treenata, levätä ja opiskella. Nyt aikaa menee bussissa istumiseen. 12 joukkueen sarja kovia peliä, sanon minä.

Ei elämä ole yhtä urheilua. Sain Museokortin lahjaksi. Nyt alkaa museoiden kiertely. Täällä on Kiekkomuseo, siellä Hiihtomuseo, Valkeakoskella Futismuseo ja isolla kirkolla Urheilumuseo. Niillä pääsee hyvin alkuun.

Toki tulen Malvaan. Kunhan löytyy sopiva Pelicansin pelipäivä. Hehe.

Raine Järvinen

Ei ole kulunut kuin pari viikkoa loppiaisesta, niin kirkoissa hypätään jo Jeesuksen aikuisuuteen. Meillä ei ole paljon tietoa Jeesuksen lapsuudesta tai nuoruudesta. Ja vaikka olisikin, kaikkein tärkeimmät työnsä Jeesus nasaretilainen teki kolmikymppisenä. Nyt kirkkovuodessa tutustutaan niihin.

Kun joku aloittaa uudessa työpaikassa, on oleellista tietää, mihin minut oikein palkattiin. Mitä minulta odotetaan? Millainen on tehtäväni?

Jeesus löysi oman tehtävänkuvauksensa Jesajan kirjasta. Hän luki sieltä Nasaretin synagogassa kaikkien kuullen: ”Herra on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk 4:16-21).

Jeesus teki tätä eläessään, mutta hän tekee samaa työtä edelleen Pyhän Hengen kautta. Hän kertoo kaikille köyhille ja kaipaaville, että Jumalan armo on lahjaa. Hän vapauttaa erilaisista kahleista ja vapauttaa konkreettisestikin vangittuja. Sanotaanhan, että uskoontulo on lähes ainoa ulospääsy pahasta rikoskierteestä. Jeesus parantaa ja avaa sokeutuneet silmämme näkemään elämän toisin. Jeesus julistaa meille, että nytkin on hyvä vuosi = riemuvuosi, jolloin syntivelat annetaan anteeksi.

Tällaisen Jeesuksen kanssa on hyvä lähteä uuteen vuoteen 2024. Siunausta sinulle!

Riitta Särkiö

Hyvää vuotta 2024. Minun piti aloittaa vuosi ilouutisilla, kun painelin Pyynikin palloiluhalliin. Suunnitelmat eivät aina onnistu. LaBa hävisi Pyrinnölle 83-112, siis pirun paljon.

Tampereella seisotaan niin kauan, kunnes kotijoukkue tekee korin. Ajauduin vastapäiseen katsomoon kuin lahtelaiset, jotka istuivat alusta asti. Mietin, mitä teen. Seisoin. Häpeän. Olen lahtelainen.

LaBa kiinnostaa. Bussilastillinen faneja saapui kannattamaan. Eikä kannatus loppunut, vaikka peli lässähti ja joukkue luovutti. Nyt pelurit katsokaa peiliin ja taistelkaa alusta loppuun. Ei noin saa lepsuilla.

Alkuhan oli lupaava. Tauolla Pyrintö johti vain 51-43 ja kaikki oli mahdollista. Oli, oli. Jopa tulisieluinen valmentaja Kristian Palotie kadotti intonsa.

LaBan Terell ajettiin kahdella teknisellä ulos. Se siitä vahvistuksesta. Odotin Sajantien kolmossumaa. Odottelen edelleen.

Pyrintö nautiskeli ja namutteli, koska sillä oli fiilistä plus ikinuori kolmoslinko Lehto, ekan pelinsä pelannut Niemi sekä taitava Muhammad.

Lahden paras oli aasialaisesta ruuasta tykkäävä Kalle Koivunen. Palkittiin parhaana ja pisti minunkin silmääni, vaikken koriksesta(kaan) paljon ymmärrä. Ainakin Kalle veti täysillä finaaliin saakka. Pelimies tulossa!

Tällä vauhdilla LaBa putoaa. Mutta vielä on kaikki mahdollista. Nyt vaaditaan tekoja, ei sanoja. Joukkueessa on takuulla puhuttu yhtä paljon kuin JYP:ssä.

Oho! Jussi Jusa Melanen vietti viime tiistaina synttäreitään. Jussi ei vanhene! Ostin hänelle lahjaksi kaksi raaputusarpaa. Vuoden alusta tarvitaan tunnistautuminen arvoissakin, joten e i kannattanut toimittaa arpoja Lahteen, koska minun on kuitenkin voitot lunastettava. Voin kertoa, että toisessa arvassa ei ollut voittoa…

Juha-serkkuni on muuttanut tämän lehden ilmestymisalueelle. Hyvä, kun lehti saa fiksuja lukijoita lisää. Tervetuloa myös Anne!

Raine Järvinen

Kalle Koivunen, LaBa