Luin kerran, että muusikko Kari Rydman kohtasi suru, kun hänen oppilaansa kuoli auto-onnettomuudessa. Tuolloin hän tarttui kynään ja kirjoitti kappaleen ”Niin kaunis on maa”. Laulussa on kohta: ”Niin kaunis on maa, niin korkea taivas. Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas ja varjoisat veet. Niin varjoisat veet.” Minulle nuo sanat kuvaavat elämän ja kuoleman rajaa. Sitä hetkeä, kun kaikki on sokaisevan kaunista, mutta samalla niin ohikiitävää. Elämä täällä maan päällä ei ole ikuista. Tämä elämän rajallisuus nostaa pintaan kysymyksen: mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Sitä emme voi varmasti tietää.

Me kristityt kuitenkin uskomme, että Jeesus on avannut meille tien iankaikkiseen elämään ja iloon Jumalan luona. Siinä on meidän toivomme elämän rajallisuuden äärellä. Raamatusta voimme lukea kuolleiden ylösnousemuksesta ja viimeisestä tuomiosta. Jeesus itse herättää meidät viimeisenä päivänä ja saamme ylösnousemusruumiin, joka eroaa tästä vartalosta kuin siemen siitä nousevasta kukasta, niin kuin apostoli Paavali tätä kuvailee.

Raamattu kuvaa, että taivas on upea paikka. Johanneksen ilmestyksessä sitä kuvataan jotenkin näin: siellä ei ole kipua, ei kyyneleitä, ei maallisia murheita ja huolia, stressiä tai sydämen tykytystä. Taivaassa me saamme nähdä Lunastajamme kasvoista kasvoihin. Tuon lupauksen toteutumista koko Kristuksen kirkko odottaa. Saamme elää ja kuolla uskoen Kristukseen, joka sanoo: ”minä olen ylösnousemus ja elämä. Se, joka uskoo minuun ei ikinä kuole.”

Maija-Reetta Katajisto