Pääsiäisen sanoma

Ehkä sinäkin olet kuullut kannustavan viestin: unelmoi isosti, voit saavuttaa sen, mistä uskallat unelmoida. Haluamme voida hyvin, olla onnellisia, menestyä.

Elämässä ja meissä on paljon mahdollisuuksia. Saamme uskoa itseen, asettaa tavoitteita, ponnistella. Koemmekin elämän kuluessa iloa eri asioista, onnistumme, opimme uutta ja saavutamme asioita.

Tämä viikko traagisine uutisineen on kuitenkin taas muistuttanut, että kohtaamme myös suruja ja kärsimme, niin yksilöinä kuin yhteisöinä ja yhteiskuntana.

Saatamme myös ponnistelun jälkeen kokea, että menestys ja huippujen saavuttaminen karkaa meiltä, pysymme tavallisina.

Pääsiäisen sanoma on paljon suurempi kuin inhimillinen kukoistuspuhe. Pääsiäisenä Jeesus kärsi ja kuoli, mutta voitti kuoleman. Pääsiäisenä Jeesuksen sanomasta, evankeliumista, syntien anteeksiantamuksesta ja ihmiskunnan pelastuksesta, tuli täyttä totta.

Kun ylösnoussut Jeesus keskustelee ja aterioi sunnuntain evankeliumissa opetuslastensa kanssa, he yrittävät kuunnella ja katsella häntä, ymmärtää, että hän todella on siinä, kuoleman voittajana.

Jeesus ei ollut elämäntaidon opettaja, hän oli ja on pelastaja. Hänessä on turvamme silloinkin, kun kukoistuspuhe tuntuu vieraalta, kun petymme itseemme tai läheisiimme, kun maailman tai oman todellisuuden surut saartavat.

Kristuksen evankeliumi on suurempi kuin mitä itse voimme koskaan olla ja saavuttaa. Ylösnousseessa Vapahtajassa on turvamme, kun elämä runtelee. Hänen seurassaan tulemme lohdutetuiksi ja riitämme tällaisina kuin olemme.


Johanna Hurtig
vs. Kappalainen
Launeen seurakunta

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
Projektipäällikkö Markku Silvenius: Etelä-Lahti sai uuden frisbeegolfradan OSBU-hankkeen avulla
Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia
Kitaristi Pasi Vanhatalo: Perinteinen rockmeininki toimii aina
Vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine: Launeen kirjastosta voi olla ylpeä ja nyt on syytä juhlaan
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Felin: Henkka & Kivimutka -elokuvan myötä innostus musiikin säveltämiseen lisääntyi
Launeen kirjaston puolesta kerätään nimiä adressiin
ARKISTO