Kaikenkarvaiset moraalinvartijat keskuudessamme

Onko suomalaisella yksilöllä oikeus rakastaa ketä haluaa ja huvittaa? Entä täysikasvuisella suomalaisella aikuisella naida kenet haluaa? Vastatessasi myönteisesti hyväksyt tietämättäsi sisarusten avioliitot ja moniavioisuuden. Mutta ovatko kaikki Tahdon 2013 -adressin allekirjoittaneet tänä vuonna
todella silloin johdonmukaisia ja kannattavat sisaravioliittoja ja moniavioisuutta?

Kansalaisaloitteita on alkanut tulvia eduskunnalle kuin liukuhihnalta. Osansa ovat saaneet turkistarhaajat ja homoliitot. Kuka tai ketkä näitä listoja näpräävät? Yleensä asialla ovat viherpiipertäjät ja erilaiset uskonnolliset yhteisöt.
Itse ei peiliin tarvitse katsoa, vaikka harmaalla alueella kuljettaisiin. Heidi Hautala on oiva esimerkki siitä, miten Suomessa voi toimia.

Moraalinvartijamme eivät todella ymmärrä sitä, että moraali on aina erittäin kulttuurisidonnaista ja siitä käydään keskustelua koko ajan. Missään tietämässäni kulttuurissa ei suhtauduta välinpitämättömästi sen jäsenten seksuaalisiin toimintoihin. Naisten seksuaalinen väärinkäyttö , lapsena sovitut avioliitot ja pedofilia, tuntuvat meistä luterilaisista oudoilta, mutta muslimeille ja muille uskonnollisille yhteisöille ne eivät ole tabuja. Helpompaa on löytää Vatikaanista heteropappi kuin Suomesta verokortilla kauppaa käyvä torimyyjä.

Suomessa tökitään tikulla silmään aina kun siihen on mahdollisuus. Erityisesti moraalin vartijoinamme esiintyvät kaikkein heikoimmin koulutetut. Kukaan täysijärkinen ei hyväksy ”Tusua” eli Johanna Tukiaista, koska hän haluaa narsistisesti olla julkisuudessa hinnalla millä hyvänsä. Mutta todellisuudessa hän on arvomaailmamme mittatikku: en ole itse saanut elämässäni aikaan mitään merkittävää, mutta ”herralle kiitos”, noin alas en ole itse langennut. Amen!

Veronkiertohan on Suomessa ja maailmalla kansallisurheilua. Maailman suurimmat yhtiöt eivät hyvällä verosuunnittelulla ja veroparatiisien olemassaolon vuoksi jätä kohdemaihinsa kuin pähkinöitä todellisista voitoistaan. Mikseivät maailman johtavat G 20 maata poista veroparatiiseja? Siksi, että ”oma lehmä on ojassa”! Mutta Suomessa harmaata työvoimaa jahdataan nyt koodilla: kaikki maksavat.

Miksei homous ole hävinnyt keskuudestamme? Siksikö, että lapsettomista sedistä ja enoista on ollut apua metsästäjille lapsen hoidossa? Me suomalaiset itse olemme oikeita persemoralisteja. Haemme viinamme Tallinnasta, koska se maksaa täällä liikaa. Kaahailemme liikaa ja kiitämme taas herraa, kun tutka ei osunut kohdallemme.

Tyhminkin tajuaa, että meitä voi johtaa vain esimerkillä ja tekemällä ja toimimalla itse henkilökohtaisesti oikein. Tämän takia omat mokat kannattaa salata ja pitää mölyt mahassa. Minäkin olen maksanut saunaremontin pimeässä, mutta kysehän oli vain 300 ”eerosta”. Huijaamme koko ajan,
koska valehtelu on evoluution kannalta järkevää. Itse opetin koulussa 30 vuotta sitten, että älkää polttako tupakkaa, sillä se on vaarallista, mutta itse vedin salaa välitunnilla röökiä kuin korsteeni. Silti se ei poista sitä tosiasiaa, että tupakointi on todella vaarallista.

Juhani Melanen

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011