Suomessa Omalääkärimallia kokeiltiin jo 1990-luvulla. Tulokset olivat jo silloin erinomaisia, mutta lääkärit valitettavasti väsyivät. Nyt voisimme tehdä toisin. Ensi vuonna Sote-alueet käynnistyvät, mutta ennen kuin ne saadaan toimiviksi, edessä on monta mutkaa matkassa. Tärkein on se, että entiset terveyskeskukset rapautuvat ja lääkärit lähtevät.
Toinen ja kiusallisin on se, että asiakkaat ja potilaat juuttuvat jonoihin, joihin moni kuolee. Akuutti
sairaanhoito kuormittuu ja sairaanhoitajat äänestävät jaloillaan ja jättävät alan, koska arvostus ja palkka eivät kohtaa vaativassa työssä. Kun kaiken tämän lisäksi digitaaliset kalliit sairaanhoitoon liittyvät palvelut, eivät toimi, kuten surullisen kuuluisa Apotti Helsingissä, koko terveydenhoitomme alkaa muistuttaa kohta Pohjois-Korean touhua. Miten tähän on jouduttu?
Suomi tarvitsisi välittömästi 500 uutta lääkäriä, joka vaatisi valtiolta todella suurta satsausta yliopistokoulutuksen lisäämiseen. Tämä tietysti maksaisi arviolta 300 miljonaa euroa, muttei niin paljon kuin 20 miljardin Fortumin Uniper älyttömyydet ja 1990-luvulla ilman ostaminen Saksasta! Nyt meillä olisi erinomainen tilaisuus tarttua härkää sarvista ja toteuttaa Omalääkäri-toiminta koko maassa. Suomen sosiaali- ja terveysministeriö oli keväällä tilannut selvityksen Omalääkärimallista. Elokuun puolivälissä yleislääketieteen professori Juha Auvinen, Oulun yliopistosta, luovutti sen perhe- peruspalveluministeri Aki Lindenille (sd).
Seuraavassa erittelen tätä oivallista mietintöä. Professori Auvisen mukaan jotain on nyt pakko tehdä, sillä Suomessa potilas-lääkärisuhde on huonontunut jatkuvasti ja pirstaloitunut. Suomessa potilasta saattaa hoitaa kymmenen eri lääkäriä ja tietojen kaivaminen joka kerta hoitotilanteen alkaessa ei voi olla mielekästä ja turhauttaa jokaisen terveydenhuollossa toimivan. Auvinen toimi lausunnon jättäneen viisihenkisen työryhmän projektipäällikkönä.
Tiedotustilaisuudessa Auvinen totesi, että Suomessa toimitaan vastoin vahvaa tieteellistä näyttöä. Terveyskeskukset ovat jatkuvassa häiriötilassa, koska hoitosuhteet ovat katkonaisia ja resurssit riittämättömiä.
Professori Auvisen mukaan on käsittämätöntä, että Suomessa toimitaan vastoin vahvaa tieteellistä näyttöä edelleen samalla tavalla. Tieteellisesti on kyetty todistamaan, että suora potilas-lääkärisuhde on ylivoimaisesti toimivin ja luotettavin hoitosuhde.
Ongelmaksi on tullut se, että 2000-luvun alussa perusterveydenhoitoon käytettiin noin 20 % koko
terveydenhoidon kokonaismenoista. Nyt vain 10 %! Tästä syystä erikoisairaanhoito paisuu, päivystykset ruuhkautuvat ja kustannukset karkaavat. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kansalaiset joutuvat eriarvoiseen asemaan. Onnellisia ovat ne, jotka ovat työterveydenhoidon piirissä tai voivat käyttää muita yksityisiä terveydenhuollon palveluita. Eniten tilanteesta kärsivät heikoimmassa asemassa olevat ja paljon työterveyspalveluita tarvitsevat ”köyhät” ja väliinputoajat.
Mietinnössä todetaan yksiselitteisesti, että järjestelmä olisi reilu, mutta vaatisi kahta asiaa. Ensiksi potilaan oikeus omaan lääkäriin ja hoitajaan pitää kirjata lakiin. Ellei tätä kirjata lakiin, niin yksityiset hyvinvointialueet eivät sitä varmasti tee. Kysymyksessä olisi siis investointi kansanterveyteen, jonka kokonaiskustannukset olisivat arviolta 100-150 miljoonaa euroa. Mutta tämä panostus kannattaisi, sillä uudistus maksaisi itsensä takaisin
varmasti ja ihmisten hoidon laatu paransi. Tätä lukua kannattaa verrata vuoden 2019 Suomen terveydenhuolton menoihin, jotka olivat 22 miljardia euroa! Tätä menoerää voi vertailla vaikkapa vuoden 2000 terveydenholtoon, johon kului ”vain” 9,7 miljardia euroa!
Ongelmia riittää juuri nyt. Tarvitsemme terveydenhuoltolain uudistuksen, jotta voimme vastata huoltotakuistamme. Lääkärit pelkäävät, että Omalääkärikokeilu lisäisi työtä ja haluavat varmasti selvitystä siihen, miten työajanhallinta kokonaisuudessaan toimii? Kykenisikö esimerkiksi oma Päijät-Sotemme laatimaan sellaisen mallin, jolla tehokas Omalääkärimalli olisi toteutettavissa? Kyllä mielestäni, jos sille turvattaisiin riittävät resurssit ja mukaan saataisiin kaikki kokonaisterveydenhoidosta vastaava viranomaiset.
Ongelmana on myös nyt ehdotettu lakiuudistus eli hoitotakuun kiristäminen. Suuri vaara on juuri siinä, että jos lakia kiristetään ja hoitoonpääsy helpottuu, niin miten huolehditaan jatkuvuudesta ja seurannasta? Tärkeintä Omalääkäri-mallissa olisi lääkärin ja potilaan henkilökohtainen tapaaminen, jatkuvuus ja luottamus. Näin varmistettaisiin myös kokonaishoitovastuu ja se, että kaikki oleellisimmat tiedot löytyvät samasta paikasta.
Juhani Melanen
Lähde: Hoidon jatkuvuusmalli, omalääkäri 2.0