Sunnuntaina vietämme äitienpäivää. Onnea kaikki äidit! Tuolle päivälle sattuu tänä vuonna myös rukoussunnuntai. Oikeastaan nuo kaksi päivää sopivat hyvin yhteen, sillä monelle meille äiti on opettanut iltarukouksen. Minkä iltarukouksen sinä olet oppinut? Vieläkö sitä rukousta rukoilet? Kyllä ainakin itselläni lapsuuden rukous on kantanut läpi vuosikymmenten. Uskon, että monilla palautuvat mieliin nuo iltarukoushetket äidin kanssa. Ja moni äiti on rukouksin kantanut lapsiaan myös heidän tietämättään. Eivätkä äitien rukoukset ole jääneet kuulematta.
Välillä kuulee sanottavan: ”En minä osaa rukoilla.” Rukouksesta kuitenkin sanotaan, että se on sydämen nöyrää puhetta Jumalan kanssa. Sen saa tuoda Jumalalle, mitä sydän tuntee. Rukous ei näin ole mikään taitolaji tai asia, jota ei osaisi. Aina en osaa edes sanoittaa tuntojani. Silloinkin voi vain olla Jumalan edessä ja jättäytyä hänen varaansa.
Rukousta on sanottu myös kristityn hengittämiseksi. Aivan kuin tarvitsemme hengittämistä, me tarvitsemme rukousta. Hengittämisessä on kaksi vaihetta: uloshengitys ja sisäänhengitys. Samoin rukoustakin voi ajatella niin, että siinä on se ulos puhaltaminen: Tuomme sisältämme asioita Jumalalle, puhumme niistä hänelle ja hänen kanssaan. Mutta samoin rukoukseen kuuluu myös sisään hengitys, virtaaminen. Siinä me otamme vastaan, mitä Jumala tahtoo meille antaa ja puhua. Usein tämä puoli rukouksesta jää ikään kuin huomiotta. Mutta Jumalan edessä saamme olla myös hiljaa ja kuunnella ja avautua hänelle. Ehkäpä hän tahtoo puhua meille, opastaa, lohduttaa rohkaista?
Heikki Pelkonen
Kirkkoherra, Laune