No nythän on niin, että rauhan aikana tämä maanpuolustus on enemmänkin herrasväen puuhastelua, mutta sodan aikana tarvitaan sitten köyhemmän kansan sankarivainajia sitäkin kipeämmin. Olen vuosikaudet ehdotellut asevelvollisuuden muuttamista vapaaehtoiseksi ja liittymistä Natoon, mutta ehdotukseni on juuttunut jonnekin Mannerheim- Tannerheim linjalle.

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen on aidosti huolestunut sotilaallisesta kyvykkyydestämme ja ehdotteli keskiviikkona jo vakoilulainsäädännön muuttamista nopeasti. Aika on muuttunut, mutta Suomen armeija ei sen mukana. Ydinkysymys tietysti on se, mitkä ovat uhkakuvat ja miten ne torjutaan? Tietääkö armeijamme johtokaan ihan varmasti tämän?

Pari viikkoa sitten järjestetyssä Maanpuolustuspäivässä se asia ei ainakaan selvinnyt. Tilaisuudessa Sofi Oksanen kuulutti tasa-arvosta Suomen vientituotetta, mutta muuten tasa-arvosta oltiin hiljaa. Silti meillä on epätasa-arvosta kosolti näyttöä juuri varusmiespalvelussa. Nyt kaikki epäsosiaalinen aines tyrkätään huumetesteillä maitojunalla siviiliin, siis juuri maahanmuuttajat ja muut luuserit, joille asevelvollisuuden suorittaminen olisi eräs kriteeri kansakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ottamiseksi.

Me todella tarvitsemme uutta ajattelua, mutta sitä hämärtää koko ajan vanhakantainen dogmi yleisestä asevelvollisuudesta. Perinne istuu sitkeästi nykyistenkin päättäjien päänupissa ja siitä on yhtä vaikea luopua kuin neitsyydestä, mutta lopulta se on kuitenkin tehtävä. Sodankäynti on teknistynyt ja ammatillisuus lisääntynyt, joten on vaikea uskoa, että millään massa- armeijalla kyettäisiin vastaamaan nopeisiin ilmaiskuihin ja voimakkaiden
maahanlaskujoukkojen tukeutumiseen rysäyksellä maahamme. Nykyinen rekrytointi kestää liian kauan ja vihollisen tekemä totaalinen kyberhyökkäys maamme teollisuuteen ja sen infrastruktuureihin lamauttaisi maamme hetkessä.

Ruotsissa puolustusvoimien päällikkö sai tuta kovaa kritiikkiä väittäessään, että Ruotsi ei kestäisi kahdeksaa tuntia kauempaa totaalista ja hyvin
suunniteltua offensiivia vastaan. Entä pojat kansan urhokkaat? Kyllä me olemme samassa tilanteessa, kuin Svea mamman pojat. Housut kintuissa meidät arkiaskareissa yllätettäisiin ja katseella vain seuraisimme tapahtunutta.

Johtamisessa ja etenkin armeijan johtamisessa on tärkeää priorisoida uhkakuvat. Asian voisi sanoa vaikkapa näin: junnaaminen samoissa poteroissa, estää meitä näkemästä sen, että aikoinaan oikeiden asioiden tekemistä on tehty liian pitkään. MOT

Juhani Melanen