Ikävä

”Anteeksi!” pyytää keskustelukumppanini, kun kyyneleet alkavat vieriä tämän poskia pitkin. Hyvin usein reaktio yllättäen alkaneeseen itkuun on pahoitteleminen. Itkeminen on monesti jotain, mitä ei haluta muiden näkevän, ikään kuin siinä olisi jotain hävettävää. Toki itkeminen paljastaa muille palasen herkkyyttämme ja luo haavoittuvaisen olon ja onkin ymmärrettävää, että tuota puolta haluaa myös varjella muilta. Itkemisessä ei ole kuitenkaan mitään pahaa tai väärää, päinvastoin. Se on merkki siitä, että suree. Suru voi toki ilmetä myös muilla tavoin, olemme tässäkin asiassa yksilöitä. Joka tapauksessa suru on tärkeä vieras ottaa vastaan, vaikka sitä ei mielellään tekisikään, sillä vain suremisen kautta selviämme menetyksen pahimmasta tuskasta. Kyyneleet tai suru itsessään kertovat myös jostain kauniista. Ne kertovat siitä, kuinka paljon on toista rakastanut.

Ilta tummuu ja kaunis kynttilöiden synnyttämä valomeri täyttää maiseman. Pyhäinpäivä nostaa pinnalle niin tuoreen kuin vanhankin kaipauksen edesmenneitä rakkaita kohtaan. Ikävä on kova. Pyhäinpäivä saattaa tuntua synkältä ja ahdistavalta ajalta. Käydään hautausmailla ja puhutaan kuolemasta. Pyhäinpäivä tarjoaa kuitenkin aivan erityisen ajankohdan, jolloin elävät ja kuolleet saavat olla hetken jälleen ikään kuin rinnakkain. Voimme pysähtyä kaikkien niiden muistojen ääreen, joita olemme saaneet tallettaa sydämeemme. Saamme pienen eleen, kynttilän sytyttämisen kautta osoittaa, että muistamme yhä. Välitämme yhä.

Pyhäinpäivän sanoma muistuttaa surun keskellä myös toivon sanomasta. Kristittyinä me saamme toivoa siihen, että vaikka maanpäällinen elämämme päättyisikin, se ei ole kaiken loppu.
”Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla
on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.” 2.Kor. 5:1


Mari-Elena Ruuska

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Projektipäällikkö Anniina Torppavirta: Nuorisotyöttömyyden tilanteen kohentamiseksi tehdään jatkuvasti työtä
Valmentaja Petri Laine: RC Pajulahti tavoittelee kaukalopallomestaruutta
Lahden OAY:n puheenjohtaja Jukka Kalliolehto: Näpit irti sivistyspuolen rahoista!
Dokumenttiohjaaja Keijo Skippari: Olavi Lanu on Suomen merkittävin ympäristötaiteilija
Hannele Talja: Kullankukkulanmäki pitää olla luonnontilassa myös tulevaisuudessa
Ex-kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Ruletin peluu veroeuroilla tulee lopettaa
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Kaupungin tulee paneutua voimakkaasti tulojen kasvattamiseen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnan alueella päätetään isoista asioista
Kirjailija Kalle Veirto: Hyvä, että nuorille tehdään elokuvia ja kirjoja
Kunnossapitohortonomi Seija Nurkkala: Rotat eivät tule pihoille, jos siellä ei ole ravintoa
Toiminnanjohtaja Jake Ropponen: Joukkuepeleissä kavereiden tuki kantaa myös vaikeiden elämänvaiheiden yli
Kirjastolla muistellaan launeelaisten lähihistoriaa
Mietteitä Lahden kaupungin talousarviosta
Etelä-Lahden koulussa kierrätetään kirjoja mahdollisimman paljon
Heikki Laine: Kisapuiston stadionin myötä pesäpallolla on mahdollisuus uuteen nousuun Lahdessa
Täyttävätkö Lahti Eventsin ja KymiRingin salailukytkennät rakenteellisen korruption kriteerit?
Lähikuvassa Sinfonia Lahden uusi vt.intendentti Maija Kylkilahti
Rehtori Karoliina Mäkelä: Monitoimitalo Aura on koko Renkomäen yhteisöllinen keskus
Kirjailija Timo Sandberg: Kostonkierteen ensi-ilta jännittää
Something rotten nosti Lahden heittämällä Suomen harvalukuiseen musikaalieliittiin
ARKISTO