Parivuotias tyttö oli Launeen kirkon avoimen päiväkerhon vakituinen kävijä. Perjantaiaamun kirkkohetkessä hän oppi laulamaan aamenet ja osallistumaan kaikkeen muuhunkin. Hän seurasi silmä tarkkana, kun pappi kertoi päivän raamatunkertomuksen milloin nukeilla, milloin piirtämällä. Jeesus tuli hänelle tutuksi. Hän oppi, että Jeesus auttaa, parantaa ja pelastaa. Pienen jumalanpalveluksen jälkeen maistui mehu ja voileipä. Sitten olikin jo aika askarrella, leikkiä ja laulaa.
Kun tämä tyttö näkee auton ikkunasta tai lastenrattaiden istuimelta Launeen kirkon, hän huudahtaa: tuolla on meidän kirkko. Lapsi osuu oikeaan! Oman seurakunnan kirkko on meidän kaikkien kirkko.
Seurakunta ja sen kirkkorakennukset eivät ole vain joitain harvoja varten. Kirkko ei ole aktiivisten jäsenten, työntekijöiden tai luottamushenkilöiden kirkko. Se on Jumalan perheen kokoontumispaikka, ja perheeseen kuuluu jokainen seurakunnan jäsen. Tässäkään perheessä ei ole täydellistä eivätkä sen jäsenet aina toteuta ihanteita. Mutta silti se on Jumalan perhe, jossa kaikilla on sama Taivaallinen Isä.
Jollekin on tärkeää käydä kirkossa, hän saa jumalanpalveluksesta ja muista tilaisuuksista voimaa ja siunausta elämäänsä. Hän saa rohkaisua uskolleen, kun kirkossa julistetaan armoa. Hän tarvitsee ehtoollista, yhteyden ja anteeksiannon ateriaa. Joku toinen ei usein käy kirkossa, mutta voi olla, että tuo rakennus on silti hänelle tärkeä. Hän tietää, että siellä rukoillaan meidän ja koko maailman puolesta. Tuntuu hyvältä, että siellä muistetaan kastettuja lapsia, avioon aikovia pareja ja tästä elämästä lähteneitä kuolleita. Kirkossa autetaan hädässä olevia.
Toivon, että mahdollisimman moni voisi Launeella tuntea pienen tytön tavoin: Tuolla on meidän kirkko. Siihen kokemukseen voi päästä monella eri tavalla. Löydä oma tapasi.
Riitta Särkiö