Finaaleiden kevät

Tämän viikon suuri uutinen on Suomen NATO-jäsenyyden eteneminen. Suomi etenee nyt kohti maalia ja finaalia ennen Ruotsia. Ruotsi tulee perässä ja se on tärkeää.

Salpausselän Kisat onnistuivat hyvin. Itse kummastelin ääneen FIS:n puheenjohtajan Johan Eliashin kommenttia. Hänen mukaansa Salpauselän Kisat voisivat olla jatkossa joka toinen vuosi? Kommentti menee kokemattomuuden piikkiin, koska päinvastoin Suomen ja Pohjoismaiden maailmancup-kisoja tarvitaan enemmän kuin koskaan. Syynä on yksinkertaisesti lumivarmuus. Muut FIS:n edustajat olivat myös ihmeissään ruotsalaisen heitosta, mutta vakuuttivat että Lahti on jatkossakin isolla kisakalenterissa. Hyvä niin, koska tapahtumat me osaamme. Tehdään yhdessä seuraavat 100 vuotta ja entistä paremmin.

Kirjoitin viime viikolla urheilun ja kulttuurin merkitysestä meille kaikille. Pelicans näytti Kalpa:n kanssa, mitä urheilu parhaimmillaan on. Loistava sarja, parempi voitti ja nyt mennään kokonaan uudelle tasolle eli välieriin, missä kaikki on mahdollista.

Perjantaina ja lauantaina pelataan Lahdessa. Torstaina 6.4. Tampereelle. Ilves – Pelicans ottelussa tarvitaan kaikki tuki Lahdesta ja järjestän 50 hengelle matkaa kannustamaan Pelsut voittoon ja tästä tietoa tulee eri kanaviin.

Harrastusten hinnat aiheuttavat kodeissa ja arjessa ongelmia, kun rahat ovat jo valmiiksi tiukilla. Torstaina otin Helsingissä esille sen mistä olemme pitkään puhuneet. Monimutkainen ongelma tarvitsee yksinkertaisen ratkaisun. Se on kotitalousvähennys. Kotitalousvähennys on laajennettava harrastuksiin, urheiluun, liikuntaan ja kulttuuriin. Nyt tarvitaan konkretiaa. Ei riitä, että sanotaan juhlapuheissa, että kulttuuri ja liikunta kuuluvat kaikille. Tarvitaan konkreettisia ratkaisuja, mikäli haluamme, että harrastaminen ja kulttuuri lisääntyvät. Kotitalousvähennyksen laajentaminen koskemaan harrastuksia ja kulttuuria on yksinkertainen ja toimiva ratkaisu. Se toimii ja on ihmisille jo valmiiksi tuttu.

Meillä on ollut pitkään käytössä kotitalousvähennys, kun ostamme siivous-, lastenhoito- tai remonttipalveluita. Jopa tietokoneiden asentamisen kustannukset saa kotitalousvähennyksiin. Miksi liikunta- ja kulttuuriharrastukset eivät toimisi saman mekanismin mukaisesti? Olemassa oleva kotitalousvähennys on ulotettava myös harrastuksiin ja kulttuuriin.

Viime vuosien kestoaihe on ollut, kuinka laji- ja harrastusmaksut liikunnan ja kulttuurin eri muodoissa ovat muodostuneet monelle perheille kynnykseksi kustannusten nousun myötä. Mukaan pitää ottaa kaiken ikäisten liikuttaminen ja oikean ravinnon varmistaminen ja myös kulttuurin harrastaminen.

Ja kaikki eivät halua liikkua, vaan saavat energiaa musiikista, näyttelemisestä tai taiteesta – tämä on myös tasa-arvokysymys. Uudistus tukee ihmisiä kustannusten kanssa sekä kannustaa kulttuurin, taiteen ja liikunnan pariin.

Harrastusmaksujen lisäksi myös palkkaan voisi saada vähennysoikeuden, jos yksityishenkilö palkkaa suoraan ohjausta ja valmennusta varten henkilön.

Yksi finaali käydään sunnuntaina 2.4 ja silloinkin ratkaistaan paljon. Muistakaa äänestää! Nähdään Lahdessa – ja Tampereella!

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO