Valtuustoa ja vappua!

Vierailin alkuviikosta maanantaina Hämeen huippuluokan kasvuyrityksissä, Janakkalassa Tervakosken paperitehtailla ja Lahdessa Peikko Groupilla.

Maanantaina kokoontui myös Lahden kaupunginvaltuusto. Omassa puheenvuorossani korostin fiksun ja pitkäjänteisen omistamisen merkitystä: työterveys Wellamon myynti ei ole sellainen päätös. Lahden kaupungin olisi ryhdikkäästi pitänyt pitää kiinni meidän omasta yhtiöstä ja sen osaamisesta. Koko prosessi oli taas sarjassamme käsikirjoitettu näytelmä, jossa yhtiö saatiin näyttämään huonommalta mitä se tosiasiassa on. Valtuusto näki SDP :n muutosesityksen toisin ja hävisimme äänestyksen 31-28.

Tervakoski Oy on kansainvälisen tason esimerkki yhtiöstä, joka on tehnyt vaadittavat panostukset yritystoiminnan kasvuun ja kehittämiseen ja samalla uskaltanut luottaa omaan osaamiseensa. Tervakosken tehdas on vahvasti vientivetoinen ja omalla alallaan aivan maailman kärkeä. Tervakoskella tuotetaan erilaisia elintarvike- ja erikoispapereita, josta valtaosa lähtee vientituotteena maailmalle. Väkevät kasvu- ja vientiluvut lupaavat hyvää tehtaan työllistämisvaikutuksille myös tulevaisuudessa.

Kansainvälisen kasvun ja kehityksen harjalla on myös lahtelainen Peikko Group. Peikko on maailmanluokan edelläkävijä betonirakentamisen liitosteknologiassa ja tuulivoimaperustuksissa. Peikko on vahvasti kansainvälinen ja vie sekä valmistaa tuotteitaan ympäri maailmaa. Tässä myös kehittyvä infra ja uusiutuva energia toimivat kysynnän ykkösvetureina niin Suomessa kuin maailmalla. Hämeen ja Lahden osaaminen näkyy vahvasti tekemisessä ja liiketoiminnan kasvussa. Peikko työllistää ja tuo tuloja Lahden seudulle. Lahden kaupungin ja koulutustoimijoiden pitää varmistaa osaavan työvoiman saanti kasvuyritysten tarpeisiin myös jatkossa.

Tällä viikolla vietettiin kansallista veteraanipäivää. Menneet, nykyiset ja tulevat sukupolvet ovat paljon velkaa Suomea niin rintamalla kuin kotirintamalla puolustaneille. Ennen pitkää sotasukupolvi tulee kuitenkin poistumaan keskuudestamme. Heidän työnsä ja uhraustensa muistojen ei saa antaa himmetä suomalaisessa yhteiskunnassa. Veteraaniperinteestä on huolehdittava ja sitä on vaalittava keskeisenä osana suomalaista yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa. Valtioneuvosto on asettanut eduskuntaryhmien yhteisestä pyynnöstä veteraaniperinnetyön tulevaisuuden järjestämistä selvittävän työryhmän. Tämä on tärkeä askel siinä, että sotasukupolven muisto osana Suomen kulttuuriperintöä ja kansallista identiteettiä säilyy myös jatkossa.

Ensi sunnuntaina juhlistetaan vappua. Oman vappupuheeni pidän tämä vuonna Mikkelissä. Vapulla on pitkät perinteet työväen juhlana, mutta se on samalla myös opiskelijoiden ja koko kansan yhteinen juhla keväälle ja uudelle valolle. Vappuna voi myös pysähtyä pohtimaan suomalaisen yhteiskunnan menestystekijöillä, kuten osaamista, työtä ja yhteistä luottamusta. Näitä kaikkia koetellaan ja tarvitaan nyt aivan uudella tavalla epävarmassa maailmantilanteessa, mutta myös Suomessa. Suomi on noussut itsenäisyyden aikana vaatimattomista oloista yhdeksi maailman menestyneimpiä maita. Vapun ilosanomaan kytkeytyy viesti siitä, että tästä mittaamattoman arvokkaasta perinnöstä on huolehdittava myös jatkossa – yhdessä ja toinen toistamme aidosti tukien. Vapun jälkeen on ohjelmassa muuten ainutlaatuinen jalkapallo-ottelu Lahdessa: Suomen Cupissa kohtaavat FC Lahti ja Reipas. Menestystä molemmille ja Iloista vappua kaikille!

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO