Elämme tällä hetkellä paaston aikaa. Paaston yksi ajatus on herätellä meitä huomaamaan, miten minulla itselläni menee ja miten suhtaudun muihin ihmisiin. Ensi pyhänä vietetään toista paastonajan sunnuntaita, jonka aiheena ovat rukous ja usko. Olemme siis aivan kristillisen elämän ytimessä.
Eri kirkkokunnat saattavat olla uskosta hyvinkin eri mieltä. Jonkun mielestä usko pitää lähes itse saavuttaa, kun taas toiset katsovat, että vankka yhteys Jumalaan syntyy jo kasteen kautta. Sen sijaan rukous on sellainen asia, joka yhdistää uskovia. Me suomalaiset olemme ahkeria rukoilijoita. Monet sellaisetkin, jotka eivät kuulu kirkkoon, saattavat silti rukoilla. Kirkon tutkimuskeskuksen tekemän selvityksen mukaan rukoileminen kuuluu luontevaksi osaksi omaa elämää. Saattaa yllättää, että peräti neljäsosa suomalaisista rukoilee kerran päivässä, ja jopa kolmannes rukoilee vähintään viikoittain tai useammin. Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia tuntemuksia tämä herättää. Itse yllätyin, että rukoileminen on niin suosittua.
Rukoileminen kertoo jotakin hyvin perustavaa meistä ihmisistä. Emme varmastikaan osaa täysin selkeästi nimetä tai kuvata kenelle osoitamme rukouksemme. Mutta me luotamme siihen, että joku on kuulolla. Jeesus neuvoi rukoilemaan, jotta asiamme tulisi Jumalan tietoon. Rukoileminen kannattelee yhteyttä Jumalaan. Samalla se hoitaa meitä. Saamme toteuttaa uskonelämäämme rukouksessa.
Milloin sinä olet viimeksi rukoillut? Kannustan sinua tuomaan ajatuksesi, tuntemuksesi, huolesi ja kiitoksesi taivaallisen Isän tietoon.
Siunattua paastonaikaa.
Ville Hakulinen