Olisiko iltarukous useimmille meistä se asia, joka on jäänyt parhaiten mieleen kaikista lapsuuden uskontoon liittyvistä tavoista? Itse ainakin muistan hyvin äitini perinteisen iltarukouksen ”Levolle lasken, Luojani…” Erityisesti muistan illalla sängyn vierellä vietetyistä rukoushetkistä välittyvän rauhan ja turvallisuuden.
Joskus ihmisen rukoushistoriaan kuuluu etääntyminen tästä iltarukoilemisen tavasta. Ja palaaminen siihen sitten, kun elämä jostain syystä kriisiytyy todenteolla. Niin minullekin on käynyt. Mutta olen myös saanut kokea, kuinka uudelleen elvytetystä henkilökohtaisesta rukouksesta alkaa pikku hiljaa kasvaa samaa turvallisuutta kuin lapsena. Myös toisten esirukous on usein auttanut elämän haaksirikoissa.
Rukous on voimantuoja. Kun media tykittää kuvia erilaisista huolenaiheista kuten ilmastonmuutoksesta ja sodista, lukemattomista muista kärsimyksien aiheuttajista, silloin vaanii epätoivoon vaipumisen vaara. Niin käy myös oman henkilökohtaisen elämän hullunmyllyn keskellä: oman arjen karut tosiasiat yhteenlaskien toivo voi alkaa helposti hiipua… Silloin rukouksesta saa vastavoimaa epätoivolle; rukous liittää meidät Jumalaan, toisiimme ja omaan sisimpäämme.
Katekismus opettaa, että rukous on Jumalan kanssa käytyä sydämen puhetta. On hyvä kysyä itseltään, minkälainen hiljentymisen keino ja rukouksen muoto sopisi juuri nyt omaan elämäntilanteeseen. Vaihtoehtoja on paljon. Pohjimmiltaan rukous ei paljon vaadi. Huokauskin voi riittää. Jokainen voi rukoilla paitsi illalla niin myös koska tahansa ja missä tahansa. Jokainen saa hiljentyä ja rukoilla niin kuin osaa, ehkä mitä yksinkertaisemmin, sen parempi. Rukousta voi myös oppia, rukoilemalla. On hyvä lisäksi muistaa, että omien sanojen loppuessa Jeesuksen opettamassa Isä Meidän rukouksessa on kaikki oleellinen mukana. Ja muistaa, että Raamattu puhuu siitä, miten Pyhä Henki rukoilee meidän henkemme kanssa.
Jumala rakastaa meitä. Rukouksessa saamme jättäytyä luottavaisesti täysin Jumalan rakkauden ja armon varaan. Rukouksessa ihmisen ei tarvitse luottaa omavoimaisuuden avulla selviämiseen tässä maailmassa. Rukouksessa saa luottaa Jumalan mahdollisuuksiin muuttaa paremmaksi se, mikä ei ihmiseltä onnistu.
Nyt elettävänä paastonaikana meitä rohkaistaan hiljentämään vauhtia. Meitä kannustetaan hiljentymään ja voimistamaan rukousta – omin sanoin tai vaikkapa kirkkoisä Efraim Syyrialaisen paastorukouksen sanoin:
Herra, minun elämäni valtias!
Estä minusta laiskuuden, velttouden,
vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.
Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna,
etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti.
Aamen.
Pastori Kati Saukkonen
Launeen seurakunta