Suomessa vangit voivat paremmin kuin vanhukset!

Minä häpeän. Onko tämä se Suomi , jonka puolustamiseen isäni ja hänen kuusi veljeään osallistuivat! Suomessa vanhuksia kohdellaan paljon huonommin kuin rotukoiria. Päivittäin saamme lukea milloin mistäkin mediasta kuinka 95-vuotias vanhus on saanut odottaa 16 tuntia kylmissään lääkärille pääsyä
ja on sitten kotiutettu takaisin kotiin nääntymään. Minäkin ymmärrän sen, että hänelle ei kannata tehdä  enää kolmatta sydämensiirtoa ja joissain kalliissa hoitomuodoissa täyttyy toki priorisoida. Silti monissa vanhusten hoidon vähättelytapauksissa on kyse pelkästään välinpitämättömyydestä ja tunteettomuudesta.

Erityisesti minua suoraan sanoen vituttaa vanhusten huollon etiikka Suomessa. On se perkele kumma, että  heitä ei kyetä ulkoiluttamaan ja ruokkimaan riittävästi. Joissain hoitoyksiköissä heidät jätetään likaisiksi, edes vaippoja vaihdeta. Millaisen sivistysvaltiokuvan me itsestämme annamme maailmalle?
Samaan aikaan meidän huippumoderneissa vankiloisamme viruu 280 euroa päivä vankeja opiskelemassa ranskaa, katselemassa pornoa tai nostelemassa puntteja ja pitämässä kuntoa yllä yhteiskunnan varoilla, jotta sitten siviilissä ollaan taas täydessä iskussa aloittamaan ryppy- tai huumeputki kansalaisten
verovaroilla. Suomi on niin helvetin solidaarinen maa, että me hyysäämme myös muiden maiden vankeja täällä heidän täällä tekemisiensä rikosten takia.

Minä kysyn tätä nyt lahtelaisilta kansanedustajaehdokkailta, mitä järkeä tässä touhussa oikein on? Miksemme tee kuten muutin maat ja lähetä heidän
takaisin omiin maihinsa kärsimään rangaistuksiaan? Suomessa joka kuudes vanki on ulkomaalaistaustainen, joten ei kun kenkä perseeseen ja menoksi Ambomaan tai Venäjän mukaviin viiden tähden vankiloihin aikaa tappamaan ja hotelliruokaa syömään. Sama tilanne on ulkomaalaisten opiskelijoiden ilmainen ylläpito. Monet rikkaat kiinalaiset pitävät opiskelun ilmaisuutta jopa huonon tason mittarina.

Tosiasiassa me kykenisimme huolehtimaan vanhuksistamme paremmin, jos vain tarttuisimme rivakasti toimeen ja tekisimme asiat oikein ja tuottaisimme vanhuspalvelut tehokkuushakuisesti ja järkevästi. Nyt helmikuussa hyväksyttävä suuri SOTE – uudistus näyttää mihin me kansakuntana kykenemme.

En koskaan tule hyväksymään Suomessa sitä, että emme kykene säällisesti huolehtimaan vanhuksistamme varallisuuseroihin vedoten. Asiantuntijat ”muka” sanovat , että tuloerojen kasvulle emme voi mitään. Näissä puheissa on sellainen vääjäämättömyyden leima, jolla aikoinaan perusteltiin kuninkaiden valta ennen kuin huomattiin, että keisarilla ei ole vaatteita. Nyt solidaarinen Suomi armahtaa satoja miljoonia euroja ulkomaille Suomen verottajalta piiloon sijoittaneet rikolliset miljardöörit ja päästää heidät  näennäisillä sakoilla, samaan aikaan kun Kainuun mökissä yksinään asuvalle 90 vuotiaalle ei saada mitään hoitotukea.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Onko ohjaaja Mika Kaurismäen puolileikillnen herja niinkään väärässä. ” Epäoikeudenmukaisuus maailmassa ei lopu ennen kuin 10.000 maailman  rikkainta tapetaan!” Ei ihan tarkka lainaus, mutta so what ! Peli jatkuu, kuten vanhusten kyykyttäminenkin.
Hyvin voivat cityvihreiden koirankusettajien lasten leikkipaikoille paskovat jättimäiset tanskan dogit.

Jussi Melanen

 

Koska alkaa Pelicansin tyhjennysmyynti?

Maarit Hurmerinta joskus ennen muinoin lauleskeli laulua Lainaa vain, josta tuleekin mieleeni tämän kauden Pelicans-miehistö. Loukkaantumiset jatkavat turkoosipaitojen kauden pilaamista. Jopa siinä määrin, että Lahdessa on jouduttu lainaamaan pelaajia muista liigajoukkueista, mestiksestä ja A-junnuista, jotta kokoonpano on saatu edes kassaan. Viime aikoina on Pelicans-nutussa nähty Antti Jaatinen Lukosta, Teddy Da Costa Tapparasta/Lekistä, Mikko Niemelä Kärpistä, Miika Heikkilä ja Christian Silfver Peliitoista sekä erinäinen määrä seuran omia A-junnuja.

Niinpä ei olekaan ihme, että piste-ero viimeiseen playoff-paikkaan säilyy siinä 12-15 välillä kierroksesta toiseen. Tällä hetkellä Pelicans roikkuu löysässä hirressä. Teoriassa mahdollisuudet playoff-peleihin ovat vielä olemassa, mutta se vaatisi pikaisesti vähintään viiden ottelun voittoputkea ja tässä tapauksessa voitot olisi oltava niitä kolmen pisteen voittoja. Tällä tavalla loppukierroksille saataisiin edes jotain jännättävää. Todennäköisempää onkin se, että Pelicans taistelee Sportin ja TPS:n kanssa sijoista 12-14.

Olisiko siis taloudellisesti järkevää jo nyt myöntää realiteetit ja yrittää päästä eroon niistä pelaajista, jotka ovat jo ulkona ensi kauden kuvioista? Kyllä vain. Tässä myyntilistaa Ilkka Kaarnalle malliksi. Ensin maalivahdit: Jere Myllyniemi myyntiin, sillä Juvonen on selkeästi ensi kauden ykkönen ja Myllyniemi on liian kallis kakkosmaalivahdiksi. Tilalle joku nouseva, mutta halpa kyky esim. Sami Rajaniemi Jypistä. Tosin Myllyniemeä ei voida kaupata tällä kaudella, sillä mies on loukkaantunut.

Puolustajista sanotaan goodbye ainakin Henri Laurilalle. Tarjotaan vaikkapa KooKoolle kokenutta pakkia, jolla on hurja lämäri ja hitaat jalat eli menee heittämällä Kouvolaan. Hurri ja Tuhkanen ovat vähän siinä ja siinä, kannattaako heidät pitää vai myydä. Sport, SaiPa, HPK ja KooKoo voisivat olla kiinnostuneita.

Hyökkääjistä pitäisi päästä eroon herroista Paakkolanvaara, Repik, Saarenheimo ja Mustonen. Nämä lähinnä siksi, että he ovat vahvojen huhujen mukaan vaihtamassa ensi kaudeksi joukkuetta joka tapauksessa. Eli helmikuun puolivälissä nämä lihoiksi vaan kattamaan katsojakadosta aiheutunutta budjettivajetta. Lisäksi kyseessä ovat Mustosta lukuunottamatta joukkueen kallispalkkaisimmat miehet. Mustosen toki pitäisin mieluusti Lahdessa, jos se vain mitenkään olisi mahdollista.

Redenbach on hieman ongelmallinen tapaus. Onko mies sellainen ykkössentteri, joka kantaa vaikka yksinään joukkueen playoffeihin? Periaatteessa tehot kertovat, että on, toisaalta miehen hieman flegmaattinen olemus viestii jotain muuta. Lainamiehistä edukseen on esiintynyt Teddy Da Costa. Kaverilla on taitoa, jolla voisi olla käyttöä ensi vuonna vaikkapa kakkoskentän keskellä, joten nyt Kaarna tarkkana. No taistellaan nyt vielä pari viikkoa näennäisesti playoff-paikasta ja aloitetaan vasta sitten valmistautuminen jo ensi kauteen.

FC Lahti aloitti harjoitusottelut

FC Lahti aloitti harjoituskauden ottelunsa pelaamalla tasan ykkösen EIF:a vastaan tasan 2-2. Ottelusta sen verran, että kuten yleensäkin näissä otteluissa esiin nousevat nimenomaan nuoret ja try outilla olevat pelaajat. Turha odotella esim. Rafaelin lyövän hattutemppuja tässä vaiheessa kautta. Tämä on erittäin ymmärrettävää, että ne joilla on ns. varma paikka kokoonpanossa hieman himmailevat ja varovat loukkaantumisia, kun taas nuorilla jokainen peli on näytönpaikka.

Viime lauantaina Lahti sai vähän esimakua siitä mikä on kansainvälinen vauhti, kun joukkue kohtasi maineikkaan AIK:n Tukholmassa. Vartti ennen pelin loppua Lahti johti jo 3-0 , mutta niin vaan hurrit painelivat ruotsalaiseen tapaan lopussa ohi ja voittivat 4-3. Aika uskomaton viimeinen vartti, käkeen tuli 15 minuutissa 4-0! No, ehkä tästä kuitenkin opittiin jotain?

Tänään perjantaina alkaa aina niin mediaseksikäs liigacup. Kuhnureiden ensimmäinen vastus on Mukkulan kuplassa KuPS ja tiistaina kohdataan samassa paikassa sarjanousija Ilves. Jottei kukaan eksyisi paikalle, on ottelut laitettu alkamaan iltapäivällä, jolloin normaalisti ollaan vielä töissä/koulussa. Onnea otteluohjelman rustaajalle tästä aivopierusta. Joka tapauksessa nyt kun Pelicans lentää matalalla, on kaikkien gloryhuntereiden hyvä jo tässä vaiheessa kautta hypätä FC Lahden kelkkaan. Menestystä on odotettavissa sanoo Salomaan pojan kristallipallo.

Pete Salomaa

 

Kun oppisi!

Siis mitä oppisi?
Kun oppisi luottamaan siihen, että meillä on armollinen Jumala. Ihmisen kyky pitää itseään huonona, riittämättömänä ja osaamattomana on kyllä hyvin kehittynyt. Hämärtyy ajatus, että voin olla vain sellainen, mitä syvimmältäni olen. Olen oppinut sisäistämään sääntöjä: tulee, pitää, täytyy, ei saa. Ja onko kaiken päätöksenä tietoisuus siitä, että teen ja olen tehnyt sen, mitä minun tuleekin tehdä? Kiitos, kun kukaan ei kiitä.

Orja, palvelija vai ihminen? Kas siinä kysymys. Oma sisäinen rikkinäisyys ja keskeneräisyys ei pääty koskaan. Mutta: Herra itse on kutsunut minut elämään tätä elämää. Hän on antanut minulle elämän lahjan ja kutsuu minut jakamaan tämän elämän koko ihmiskunnan kanssa. Hän on myös lunastanut minut vapaaksi vihastaan lähettämällä Jeesuksen Kristuksen Vapahtajaksi.

Aikanaan Paavali pohti omaa kelvottomuuttaan. Hänelle kirkastui Jumalan armon laskelmoimattomuus:
”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. ”

Tietenkin arvioin omia suorituksiani ja epäonnistumisiani joillakin mittareilla. Mutta jos elämän pohjavireenä on luottamus Jumalan armon riittävyyteen ja suvereeniuteen, silloin oma arvio ei näivetä kokonaan elämisen ylläpitämistä. Jumalan suunnitelma perustuu kokonaan Hänen omaan valintaansa, ei minun.

Esa Kekki

 

Vapaa media vai sirkusmedia?

Länsimaiden sananvapaus on eräs kaikkien tärkeimmistä asioista, mitä me olemme saavuttaneet puhuessamme demokratiasta eli kansanvallasta. Tätä eivät vain kaikki ääriliikkeet ja uskonnolliset yhteisöt ja diktatuureissa asuvat ”valvojat” tunnu tajuavan.

Ranskalainen pilalehti pilkkasi islaminuskoisia ja siitä hyvästä AL- Qaida tappoi sen 14 toimittajaa!
Maailma kiehahti! Miten käy sananvapauden? Mitä ääri- islamisteille pitäisi tehdä? Miljoonat marssivat Ranskassa rauhan ja sananvapauden puolesta. Näin tulee tehdäkin, mutta vahingoksi ei ole silti pieni itsekritiikkikään.

Suomessa on käyty ” Salamasotia” uskonnon pilkkaan vedoten 1960-luvulla , jolloin Kokoomuksen ja Maalaisliiton konservatiivit meinasivat naulata kirjailija Hannu Salaman ristille Jumalan pilkasta, mutta silloin kenraalikuvernööri Kekkonen armahti poloisen kirjailijan vankeustuomiolta.

Mutta kuka marssii huumorin puolesta? Kuvitelkaa miten pieni uhraus on vain 14 henkeä sen rinnalla, että piskuisen 20.000 levikin Charlie Hebdo lehden levikki ponnahti yli 5 miljoonan ja loppua ei sen suosiolle näy! Painokset myydään loppuun ja rahaa kilisee lehden osakkaille kuin optiomiljonääreille.

Päivän nimi on LÄPPÄ! Pienemmässä mittakaavassa samaa tapahtuu joka paikassa maapallollamme koko ajan. Kouluissa ympäri maailman lapset eli meidän kullanmurumme kiusaavat toisiaan ja väittävät heittävänsä vain läppää. Mutta niin vain käy, että jonkun sietokyky ei kestä sitä ja hän viskaa ensimmäisen kiven ja soppa on valmis. Asiaa on selvittelemässä 15 asiantuntijaa ja ”psykoa”. Kaikki toitottavat, että niin ei saa tehdä. Miksi sinä Jani Petteri haukuit Liisa Marjatan pilkullisia housuja? Huumorin rajoja mietitään tosissaan, mutta tällöin ei puhuta sananvapaudesta, vaan käytöstavoista.

Jostain syystä nämä käyttäytymissäännöt ja kohteliaisuudet eivät koske lehtiä ja sellaisia ”tahoja, jotka sananvapauden nimissä ja sen kustannuksella saavat vittuilla virallisesti kaikille kaikesta. Anteeksipyyntöjä on turha odottaa ja mahdollisia ylilyöntejä ei kommentoida. Työkirveenä on huumori tai satiiri. Kriittisesti uskonnon pilkkaan ja toisten pyhien arvojen loukkaamiseen suhtautuneet leimataan tyhmiksi tai yleissivistymättömiksi junteiksi.

On paskan puhetta, että nämä pilalehtien toimittajat eivät ole muka tienneet, että he kaivavat verta nenästään. Nyt sitten taivastellaan lehdistönvapaudella, vaikka kyseessä ei ole kriittisyys, vaan muiden arvojen tahallinen nolaaminen. Missä kunnon Jeesus-vitsit taas oikein lymyävät?

Missä kulkee sivistyneen länsimaisen ihmisen sietokyky ja raja? Minulle lasteni ja lastenlapseni koskemattomuus on tabu. Heidän uhkailunsa tekisi minusta Ilmestyskirjan Pedon, jonka jälkeen en olisi enää vastuussa käyttäytymisestäni. Rienaajat ottivat tietoisen riskin ja levikki nousi. Eläköön sananvapaus!

Juhani Melanen

 

Miksi nauran?

Olen kesäihminen. Sitä taustaa vasten lienee ymmärrettävää, että ulkona ei ole mielestäni aikoihin ollut mitään nähtävää. Olen pysytellyt sisätiloissa ja kuluttanut aikaa stand upin parissa.

Nauramisessa on erikoinen, sosiaalinen ulottuvuus. Huumorin tarkoitus on olla sosiaalista liimaa, joka liittää meitä toisiimme. Parhaiten se tietysti toimii kontaktissa toisten kanssa, yhdessä nauraminen on paitsi viihdyttävää, myös terapeuttista. Omituista kyllä, se toimii myös yksin. Vaikka istuisin omissa oloissani kotisohvalla, nauraminen tuntuu kiinnittävän minut yhteiseen todellisuuteen. ”Joo, todellakin, toi menee just noin.”

Hauskan kautta pääsee yllättävän syvälle. Se antaa etäisyyttä ja mittasuhteita omiin kipeisiinkin kysymyksiin. Hieman kauempaa näkee paremmin lähelle. Ihmisyyteen aukeaa uudenlainen ikkuna. Stand upin täyttämät viikot ovat opettaneet elämästä tiivistetysti enemmän kuin monet opintokokonaisuudet joita olen kahlannut läpi. Sallinette pari esimerkkiä.

Koomikko Tom Papa puhuu käsitteestä ”fitting in”, karkeasti käännettynä kuulua joukkoon. Hän kiistää koko käsitteen olemassaolon. ”Ei sellaista asiaa olekaan. Elämä on kuin tiukat farkut ja sinä olet paksu. Ihmisenä oleminen on epämukavaa. Sinusta ei pidetä, sinä et pidä muista, niin me nyt vain elämme. (…) Tunnet olosi epämukavaksi menit minne tahansa, niin se vaan menee. Siksi alkoholi on niin suosittu tuote.” Hei, joku muukin kokee sosiaalista epävarmuutta, kyselee elämän tarkoitusta ja mielekkyyttä, pohtii että onko ihmisyys ihan oikeasti kaiken sen vouhkaamisen arvoista. Sen sijaan että imeytyisin mukaan syvälliseen eksistentiaalis-filosofiseen pohdintaan (joka kaltaisessani syntyperäisessä päijäthämäläisessä ruokkii luontaista taipumusta masennukseen) voin lähestyä ihmisyyskipuja huumorin kautta. Koomikko Monique Marvez sanoo että ”nauru on salvaa joka estää todellisuutta jättämästä arpia.” Aamen, sisko.

Nauru rakentaa jos voimme yhdessä nauraa jollekin asialle. Nauru loukkaa ja haavoittaa jos nauramme yhdessä jotakin vastaan. Satiiri on puhuttu aihe. Se paljastaa sellaista, joka on salattua tai antaa äänen sellaiselle joka näkyvää mutta kiellettyä, kuten keisarin uudet vaatteet. Toisaalta se haastaa meitä pohtimaan, mitä teemme sananvapautemme kanssa. Tee toisille kuten tahtoisit itsellesi tehtävän, sanoi Jeesus joka koki ihmisen elämän kaikkine rosoineen ja näki ihmisyyden tarpeet läheltä. Jos haluan tulla kuulluksi, minun pitää kertoa tarpeistani ja kuunnella muita. Opetella nauramaan ensin itselleni.

Löydän komiikkaa myös Raamatun sivuilta, koska huumori on tulkintaa. Nauru on lahja. Se on kuin musiikki: sen kautta minussa aukeaa lähde, jonka alkuperä on Jumalassa. Nauru ei ole vastaus kaikkeen eikä suinkaan aina sopiva reaktio mutta sen kautta voin päästä eteenpäin, uuden äärelle. Jos ei muuta, se paljastaa elämästä sen, että olen epätäydellinen, monin tavoin rikkinäinen – ja tässä sopassa yhdessä sinun kanssasi. Tarvitsen yhteyttä joka välillemme huumorin kautta syntyy.

Anu Toivonen

 

Seinähullut vanhemmat yhteisöissä häiriköimässä

Parhaiten nämä ylihuolehtivat ja lapsensa tietä kouluissa ja urheiluseuroissa silottavat naaraat tulevat tutuiksi opettajille ja valmentajille. Oman lapsen ainutlaatuisuus ja etu ajaa kaiken normaalin käyttäytymisen ohi ja se koetaan niin tärkeäksi, että muut yhteisön jäsenet lakaistaan alta; sietävätkin jäädä alle.

Vaimoni Amerikassa oleva sisar kertoi, että hänen ”psykopaatti” tennisseura ystävättärensä, ei voinut panna lastaan paikalliseen Kindergarteniin eli päiväkotiin, koska alemman koulutustason työntekijät saattaisivat tartuttaa lapseen tyhmyyden. Voihan perkele! Näillä työntekijöillä olisi tarvinnut olla korkeakoulututkinto. Mutta moniko amerikkalaisen korkeakoulututkinnon omaava sinne töihin menisi? Kyllä siellä lapsen hoito hoituu meksikolaisella halpatyövoimalla. Maailmassa ei Suomen lisäksi ole yhtään maata, jossa esimerkiksi ala-asteella palleroisia opettaisivat maisterit!.

Mikään ei niin vi…a, kuin lapsiaan kuusi kertaa viikossa harjoituksiin raahaavien vanhempien keuhkoamiset siitä sankarin viitasta, jonka he ansaitsisivat tästä muka suunnattomasta uhrauksestaan. Todellisuudessa he ovat ensimmäisinä pää auki huutamassa, jos oma kullanmuru siirretään vähäksi aikaa vilttiketjuun huilaamaan. He riehuvat kaukaloiden laidoilla tuputtamassa hölmöjä ja tyhmiä neuvojaan ammattivalmentajille. Jos oma lapsi ei pärjää syy on aina valmentajassa, törkeissä vastustajissa tai oman kullan biorytmeissä. Mutta ei vahingossakaan omassa pennussa, joka ei välttämättä edes
pidä harrastamastaan lajista, mutta harrastaa sitä pöpipäisten ja kunnianhimoisten vanhempiensa takia, jotka monesti itse ovat surkeasti epäonnistuneet vastaavassa lajissa ja hakevat sitten myöhemmin kompensaatiota tästä kärsimyksestä lapsensa kautta.

Opettajana olen kohdannut näitä kusipäävanhempia ihan riittävästi. Tyypillisin tapaus on vanhempi, joka tulee lankoja pitkin kello 23 yöllä omaan olohuoneeseeni kiihtyneen raivon vallassa syyllistää minut siltä seisomalta siksi, että hänen oman lapsen kertomus eroaa asiasta raportoineen opettajan ja toisen osapuolen kertomuksesta täydellisesti. Mieli tekisi poikkeuksetta ladata takaisin täyslaidallisella:” Suksi nyt vi…n,!”

Nämä asiat hoidetaan virka-aikana toimistossani kuuntelemalla kaikkia osapuolia tasa-arvoisesti. Mutta usein hörhöjen jorinat on kuunneltava ja vastattava asiallisesti, että palataan yön yli asiaan. Syyllistäminen jo etukäteen toiset, on paitsi törkeää, myös loukkaavaa ja itsekästä käytöstä, jota ei yhteisössä tarvitse sietää millään tekosyillä. Poikkeuksetta asiat selviävät sillä tavalla, että oma lapsi on sepittänyt tarinan itselleen parhain päin?
Sillä mistä lähtien lapsett eivät enää rangaistuksen pelossa valehtelisi?

Nämä ”curling” vanhemmat joutuvat vain itse vaikeuksiin yrittäessään murentaa valmentajiensa ja opettajiensa itsetunnon. Lapsi menettää helposti uskonsa niin koulua kuin yhteiskuntaa kohtaan, jos kodin oppeja pidetään Jumalan sanana. Mutta eihän näitä besserwisser-vanhempia voida saunan takana niskalaukauksellakaan hoitaa?
Vai voidaanko?

Jussi Melanen

 

Pelikaanit vuoristoradalla

Turkoosi lätkäkausi on ollut kaikkea muuta kuin mitä siltä Lahdessa odotettiin. Muualla Suomessahan odotuksetkaan eivät kovin kummoisia olleet, mutta pakko se on myöntää, että Pelicans on pelannut alle taitojensa suurimman osan peleistä. En millään jaksa uskoa, että pelaajien taitotaso on noin huono. Parin metrin syötöt menevät sen metrin eteen tai taakse, mutta harvemmin kaverin lapaan. Maalille ei ajeta riittävän suoraviivaisesti, vaan mennään mielummin painimaan kulmiin. Välillä tuntuu, että jo luistelussa annetaan kaverille tasoitusta. Jalalla ollaan yksinkertaisesti hitaita. Ylivoimapeli on kuitenkin se ehkä suurin murheenkryyni. Jos vastustajan alivoimanelikko vähänkin viitsii painostaa ja käydä päälle, eivät turkoosipaidat saa aikaan ensimmäistäkään kunnon kuviota tai edes vetoja kohti maalia.

Koska en usko, että kaikki pelaajat ovat noin sysipaskoja, on katseet käännettävä valmennuksen suuntaan. Onko Tomi Lämsästä liigajoukkueen uskottavaksi valmentajaksi? Onko joukkue hänen hanskassaan millään tavoin? Entäpä kakkosvalmentaja Mikko Saarinen? Mikä on hänen roolinsa tässä fiaskossa? Lämsällä on kahden vuoden sopimus ja jo sen takia on miehelle annettava ainakin tämä kausi aikaa näyttää kyntensä. Rahaa ei nimittäin kassassa ole uuden valmentajan palkkaamiseen, kiitos uskomattoman suuren yleisökadon.

Sitä paitsi Lämsä otettiin Lahteen toteuttamaan pitkäaikaista projektia, jossa lahtelainen peli-identiteetti kaivetaan esille ja ajetaan seuran nuoria toivoja sisään liigaan. Joukkueessa on kyllä kiitettävä lahtelaisuusaste, mutta muuten Pelicansin peli-identiteetti on kateissa. Lahtelaiset haluaisivat nähdä jäällä joukkueen, joka taistelee kynsin hampain loppuun asti ja ainakin taklaa edes kunnolla. Idea oli kai, ettei vastustajalla ole kivaa Isku Areenalla? Nyt tuntuu, että vastustajille on ihan liian mukavaa ja helppoa hakea pisteet Lahdesta ja se ei semmoinen peli vetele!

Lämsä saanee aikaa loppukauden vakuuttaa seurajohdon ja katsojat. Tämä siksi, ettei Kaarna ole sellainen mies, joka laittaa miestä vaihtoon kovinkaan herkästi. Ja hyvä niin. Viimeistään ensi kauden alkutaipaleella Lämsä & Saarinen kaksikko punnitaan lopullisesti. Jos lokakuussakaan ei peli kulje, niin uskon, että silloin nähdään Lahdessa valmentajanvaihto. Tässä kaudessa on jotain samaa kuin Mika Toivolan ollessa ruorissa. Enemmän ilmassa on selityksiä ja kysymyksiä kuin ratkaisuja, joilla peli saadaan ruotuun. Jotain joukkueen vuoristoradasta kertoo se, että joukkueen pisin voittoputki on kaksi peliä.

No, ei heitetä kirvestä vielä ihan kaivon pohjalle tämänkään kauden osalta. Huolimatta yhdeksän pisteen erosta säälipleijareihin osa minusta edelleen jaksaa uskoa siihen, että vielä täältä noustaan. On vain tullut petyttyä jo liian monta kertaa tällä kaudella…

FC Lahti uudistuu

Viime kauden pronssijoukkue FC Lahti valmistautuu kovaa vauhtia lähestyvään kauteen. Viime kauden joukkueesta ovat poistuneet Tuco, Hertsi, Korte, Salhi ja Klinga. Lisäksi todennäköisesti Pyry Kärkkäiselle ei sopimusta tarjota. Vaikka lähtijät ovatkin kovaa tasoa, eivät uudet tulijatkaan ihan tusinamiehiä ole. Aleksi Paananen, Mika Ääritalo, Pekka Lagerblom ja Jussi Länsitalo ovat jo liigassa tasonsa näyttäneitä pelaajia. Itseäni tietenkin harmittaa kolmen lahtelaisen pelaajan menettäminen muille maille. Onneksi sentään Lagerblom ja Länsitalo tekevät paluun, joten joukkueen lahtelaisuusaste pysyy ensi kaudellakin lähes tulkoon samoissa lukemissa.

Vuodenaikaan nähden FC Lahden kokoonpano on todella hyvässä kuosissa ja enää kaivataankin joukkueeseen lähinnä rotaatiopelaajia, toisinsanoen riittävän tasokkaita miehiä vaihtopenkille. Aloituskokoonpano voisi tällä hetkellä näyttää tältä: Moisander – Joenmäki – Tanska – Pasanen – Toivomäki – Lagerblom – Sesay – Shala – Paananen – Ääritalo – Rafael. Penkille jäisivät Hauhia, Gela, Tuominen, Köse, Ristola ( jos selviää koejaksosta). Aika vakuuttavan oloinen kokoonpano, vai mitä? Tämä tarkoittaa sitä, että myös ensi vuonna tavoite ei voi olla mikään muu kuin mitali, jopa suuren ja mahtavan HJK:n haastaminen voisi onnistua….

Veikkausliiga kokee ensi kaudeksi melko ison muutoksen, kun viime kauden päätteeksi TPS tippui ja Honka sekä MyPa menettivät liigapaikkansa taloudellisten ongelmien vuoksi. Tilalle saadaankin uutta verta ihan kunnolla, kun HIFK, KTP ja Ilves nousevat taistelemaan Suomen mestaruudesta.
No, ehkäpä eivät kuitenkaan vielä ensi kaudella yllä kärkitaisteluun. Kyseessä on joka tapauksessa kolme erittäin mielenkiintoista joukkuetta, joilla on ollut hyvin katsojia jo ykkösessä viime kaudella. Lisäksi HIFK tuo paikallispeliaspektin pääkaupunkiseudulle.

FC Lahti aloittaa harjoitusottelunsa huomenna Mukkulan kuplassa klo 13. Vastustajana Tammisaarelainen EIF, joka nousi ensi kaudeksi ykköseen.

Pete Salomaa

Kristittyjen välinen yhteys

Vuosia sitten asuimme Saksassa. Pikkulapsemme totutteli uuteen paikkaan, kieleen, elämään. Hän teki havaintoa kaikesta vieraasta ja totesi jossakin vaiheessa: ”Äiti, eks’ me ollakin ihan tavallisia? Me ei olla allergisia eikä katolisia?” Lapsi oli ilmeisesti huomannut, että jotkut eivät voi syödä kaikkea ja että Saksassa oli katolinen kirkko siinä meidän naapurissa ja toisaalta luterilainen kirkko, jossa myös kävimme. Pikkuihmisen maailmassa uudet asiat olivat ensin outoja, epätavallisuuksia. Kesti vähän aikaa ja sitten hän tiesi, että on ihan tavallista olla allerginen ja ihan tavallista olla katolinen kristitty. Niin se maailma avautui.

Suomessa vietetään tammikuussa Kristittyjen ykseyden rukousviikkoa ja rukouspäivää (18.1.) muun muassa sen takia, että me oppisimme ymmärtämään ihmisten välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Meitä on moneksi myös uskon ja uskontojen suhteen, mutta yhdistäviä asioita on vielä enemmän kuin eroja. Kaikki maailman kristityt ovat saman Jumalan lapsia, saman Kristuksen lunastamia, sama Pyhä Henki toimii erilaisten ihmisten ja erilaisten seurakuntien keskellä.

Tasavallan presidentin allekirjoittamassa tämänvuotisessa rukouspäiväjulistuksessa puhutaan turvallisuudesta. Julistuksen mukaan turvallisuus tarkoittaa suvaitsevaisuutta, kunnioitusta ja vastavuoroisuutta ihmisten välillä, yli rajojen: rikkaiden ja köyhien välillä, nuorten ja vanhojen kesken, eri kielten ja kulttuurien välillä, eri uskontojen kesken, yli pelkojen ja viholliskuvien. Sitä tarvitaan omassa lähiympäristössämme, kotimaassamme, koko ihmiskunnassa ja suhteessamme kaikkeen luotuun. Voimme löytää toisemme sisarina ja veljinä, joilla on annettavaa toisilleen ja vastaanotettavaa toisiltaan. Vieraanvaraisuus ja kunnioitus luovat välillemme todellista turvallisuutta.

Näitä isoja asioita me voimme harjoitella ihan arkisissa tilanteissa, kun kohtaamme toisiamme. Silloin huomaamme, että hyvinkin erilaiset ihmiset ovat kumminkin ”tavallisia” ja tuttuja, ihmisiä, joiden kanssa voimme elää yhdessä. Kristittyjen yhteisenä tehtävänä on pitää esillä evankeliumia ja rukoilla toistensa ja koko maailman puolesta. Niin paljon hätää ja huolta on nytkin maailmassa, että rukousta tarvitaan. Jumala antaa meille tulevaisuuden, toivon ja turvan.

Riitta Särkiö

 

Nostalgiahyppy vuoteen 1965

Perjantaina 9.1.2015 ilmestyvä Omalähiö ilmestyy syntymäpäiväni. Täytän silloin 67 vuotta enkä suotta, sillä tunnustan eläneeni. Minun suuri ikäluokkani vietti silloin teinijuhlaa, muuta oliko silloin kaikki paremmin kuin tänä laman vuonna 2015? Siispä faktat peliin!

Beatles oli kaikki ja nuorisokulttuuri aloitti myös Lahdessa kukoistuskautensa. Väärennetyillä teinkorteilla mentiin Tirran monttuun, jossa jöötä piti vanhempi konstaapeli Tuominen, joka hymyillen päästi sisään, vaikkei meitä täydestä uskonutkaan. Ruoka oli taatusti kotimaista. Vain appelsiineja, banaaneita ja kahvia tuotiin ulkomailta. Leipää oli kahdenlaista: ruista ja vehnää. Polakan ja ranskanleivän päälle vedettiin Suomessa 18 kiloa voita vuodessa. Voivuorilla ja Maalaisliitolla meni lujaa, sillä Kekkonen piti huolen, että tukiaisia maksettiin viljelikö peltoa vai piti kesannolla. Tämä ei siis ollut muuttunut tänäänkään pätkän vertaa.

Velkaa Suomella oli, mutta ei 20.000 euroa kansalaista kohti , kuten tänään meillä EU:n Suomessa. Tasa-arvoista avioliittolakia ei ollut, vaan homous oli rikos, joka poistui Suomen laista vasta vuonna 1971. Lasten ja eläinten oikeudet olivat huonolla tolalla. Eläimet palvelivat ihmistä.

Kun keskeytin isäni puheen, sain korvatillikan ja potkun perseeseen. Ja mikä mukavinta! Teitpä koulussa mitä tahansa, vika löytyi sinusta itsestäsi, sillä opettajan auktoriteettia ei koskaan kyseenalaistettu saati rangaistuksia mietitty. Nykyäänhän lapset haastavat vanhempansa oikeuteen korvatillikasta ja eläinaktivistit käyvät turkistarhoilla salaa kuvaamassa liian pieniä kettuja ja siirtävät ne nettiin kaiken kansan töllistettäviksi.

Ainoastaan humalahakuinen juominen on säilynyt varsin samanlaisena. Ainoa ero on siinä, että me vedimme lärvit vain viikonloppuina, mutta nyt alan monikäyttäjät eivät kunnioita edes sitä. Rattijuopot joutuivat silloin Seutulaan kolmeksi kuukaudeksi ja kortti meni vuodeksi. Jos nyt olisi samat säännöt, niin Suomen maanteiden korjaus olisi parissa vuodessa hoidettu, sillä siitä pitäisivät huolen ne yli 25000 vuosittain kiinnijäänyttä rattijuoppoa.

Viinikulttuurikin alkoi hiipiä meille vaivihkaa. Tähän oli syynä yksinkertaisesti hinta. Voi sitä riemua, kun kirmaisimme Radiomäelle tyttöjen kanssa lipittämään Rijoa Tintoa eli punkkua hinta 3.50 Suomen markkaa, Egri Bikaveria eli Erkin pikakivääriä sama hinta. Valkkareista olivat suosituimpia Magyar ja Omppuviini eli eli Teinipunssi.

Televisiossa oli vain kaksi kanavaa, joita tuijotettiin, vaikkei ohjelmaa tullutkaan kuin kolme tuntia illassa. Näkymätön mies ja tohtori Kildare eivät unohdu koskaan. Fonzie ja lauantaitanssit pitivät huolen moniarvoisuudesta, mutta Urkki eli Lahden Urheilutalo kilpaili ainakin lauantaisin meistä julkiteineistä jo mukavasti.

Muodissa olivat ruskean kaikki eri sävyt ja vauvankakan keltaiset tapetit. Ulkomaille matkustaminen oli yhtä harvinaista silloin kuin kotipuhelimen omistaminen työväestön keskuudessa. Laskujen maksamista varten täytyi kävellä johonkin niistä 27 lahtelaispankkikonttorista.
Otot ja panot merkittiin sitten pankkikirjaan.

Voi aikoja, voi tapoja!

Juhani Melanen

 

Kasteen lahja

Millaisia muistoja sinulla on kasteesta?
Usein kastejuhlassa ilmassa on iloista odotusta, kastepaikka on koristeltu juhlakuntoon, on leivottu ja laitettu, etukäteen mietitty raamatunkohdan lukijaa. Vähän jännittää juhlan pienempien viihtyminen ja viime hetkellä kastepapereiden täyttämisen rapinaakin kuuluu. Kaiken keskipisteenä katseet suloisesti vangitseva pieni lapsi. Ja ilmassa Jumalan siunauksen odotusta juuri tähän perheeseen.

Yksi erilainen kastejuhla on erityisesti jäänyt mieleeni. Oli kesäaika ja hyvin kuuma päivä. Kastejuhla oli sovittu alkamaan klo 14. Puolen päivän aikaan tuli hyvin huolestunut puhelu, joka alkoi hätääntyneellä ehdotuksella : ”Siirrettäisiinkö kaste johonkin toiseen päivään… ”
Oli käynyt niin, että ukkosrintaman keskus oli tullut aivan kastepaikaksi valitun kesäasunnon ylle. Valtavan voimakas tuuli- ja sademyrsky oli viskellyt pihalle pöytiin katetut kahvikupit sinne tänne. Salama oli iskenyt lähimuuntajaan, minkä seurauksena sähköt olivat poikki ja kahvikeittimet käyttökelvottomia. Siinä neuvoteltiin hetki ja päätettiin kuitenkin kastejuhlat pitää. Pöydät korjattiin kuntoon, kahvia lähdettiin keittämään läheiseen kaupunkiasuntoon. Kuin ihmeen kaupalla päästiin ajoissa aloittamaan suvivirrellä auringonpaisteessa – edelleen ukkosenjyrinän kumutessa taivaanrannassa. Tunnelma koko kasteen ajan oli ainutlaatuisen sykähdyttävä.

Kastejuhlissa on aina jotakin hyvin koskettavaa. Jotain tapahtuu, jotain Pyhää, mitä emme oikein ymmärrä, mutta millä on meille suunnattoman suuri merkitys. Harvoin omaa kastettamme voimme muistaa, mutta ihanan lahjan ajattelen jokaisen kastetun kasteessa saavan. Lahjan, jossa Jumala lupaa olla elämässä ja kuolemassakin läsnä armona, anteeksiantona, uskona ja rakkautena. Tätä lahjaa voi tunnustella ja miettiä mielessä ja sydämessä koko elämän ajan. Eikä lahjan arvo mitenkään riipu kastejuhlan järjestelyistä tai säistä tai talouden suhdannevaihteluista eikä siitäkään miten hyvin ymmärrämme lahjaa. Se on ikuinen ja arvokas lahja ja siitäkin hieno, että se on tarjolla ihan jokaiselle!

Kati Saukkonen

PS. Tervetuloa sunnuntaina 11.1.2015 Liipolaan seurakuntakeskuksen perhemessuun klo 16, jolloin ei vain puhuta kasteesta. Siellä koko väki pääsee ristiäisiin, sillä messussa kastetaan vauva! Ja kastemessun jälkeen jatkuu sunnuntaiolkkari, jossa leivotaan, askarrellaan lapselle oma muistojen laatikko ja syödään kunnon iltapala.

 

KOLUMNIT -arkisto

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011