Kiitti nyt riitti ilmainen rahanjako!

Kreikka on se uppotukki, johon Eurooppa kolautti päänsä eikä meinaa toipua, koska omien pankkien pelastaminen on tärkeämpää kuin pienen Suomen veronmaksajien rahat. Meidän on uskallettava sanoa ei eurooppalaisen rahan ilmaisjaolle ja pidettävä kiinni omista varoistamme.

Maailmassa on liikaa laiskaa rahaa, joka makaa sveitsiläisissä pankeissa ja veroparatiiseissa. Laiska raha ei hermostuksissaan ole löytänyt järkeviä sijoituskohteita länsimaissa tai edes kohtuullisesti tuottavia muita kohteita maailmalta. Kävi niin. että miljardit köllöttelevät nolla korolla saksalaisissa pankeissa.

Syy on hyvin yksinkertainen, sillä maalimanlaajuinen ylilikviditeetti syntyi, kun kiinalaisille annettiin vapaat kädet valmistaa kaikki maailman kulutustavarat. Kiinalaisia halpatuotteita valui markkinoille kuin kerjäläisiä Romaniasta Suomeen. Inflaatio teollistuneissa Euroopan maissa painui
melkein nollaan ja korot laskivat. Valtioiden oli kuitenkin pakko lainata rahansa johonkin, sillä mitään teollisia investointeja ei länsimaissa tehty, jolloin rahat lainattiin varattomille kuluttajille. Niinpä Espanjasta hankittiin kiinteistöjä ja asuntoja ryhdyttiin rakentamaan lisää ja taas pankit
lainasivat lisää ja lisää. Kierre oli valmis.

Matalan koron innoittamina länsimaissa ryhdyttiin ostamaan jopa velaksi kiinalaisiakin hilavitkuttimia. Mutta viisaat kiinalaiset sen sijaan säästivät ja investoivat teollisuutensa. Oudointa tilanteessa oli se, että vaikka yksityinen lainaraha sijoitettiin tuottamattomiin kohteisiin, se silti kasvatti bruttokansantuotetta. Ja siitähän Etelä- Euroopan poliitikot innostuivat myös valtion nimissä ottamaan lisää halpaa velkaa. Sitä jaettiin ämpärillä ja
tulipalokiireellä tuottamattomiin, mutta poliitikkojen suosioita kohottaviin kohteisiin. Ongelmana on nyt se, että rahat tuhlattiin tuottamattomiin turhuuksiin, mikä suomeksi tarkoittaa sitä, että ongelman ydin ei ole rahan niukkuus, vaan tyhmät sijoitukset.

Asuntojen hinnat eivät enää nousseet, jolloin bruttokansantuote pysähtyi ja hapatti pankkien vakuudet ja pakotti lopettamaan Kreikalta, Espanjalta, Italialta, Portugalilta ja Irlannilta täysin halvat lainat. Yhteisellä EU ratkaisulla keksittiin siirtää sekä pankkien että heikoimmassa asemassa
olevien eurooppalaisten veronmaksajien harteille.

Ongelman ydin on se, että Euroopassa ei ole osattu tehdä kahdeksaan vuoteen ehdä yhtään tuottavia investointeja sekä liian halpa kiinalainen raha.
Nyt elämme mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä palkat nousevat myös Kiinassa nopeammin kuin Euroopassa tai lännessä yleensä.

On helppo ennustaa, että ne maat, joissa palkkakehitys ovat Kiinaa matalampia menestyvät tulevaisuudessa. Mutta mistä me löydämme sen viisaan, joka osaa neuvoa meille tuottavia teollisia investointeja? Immateriaalisia ”vihaisia lintuja” tarvitaan, mutta ne eivät riitä. Tyhmintä on heittää rahat Välimeren maiden roskalainoihin, sillä eiväthän niin tee myöskään ruotsalaiset eivätkä englantilaiset.

Miksi siis me? Varmaa on vain se, että lännessä inflaatio kiihtyy ja lainojen korot nousevat, sillä Kiina määrää tahdin ja muut vikisevät.

Juhani Melanen

 

 

KOLUMNIT -arkisto

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011