”Synnin, syyllisyyden orjuudesta, epäilysten, pettymysten alta luottavasti käymme uuteen toivoon: Kristus on ylösnoussut!”
Virsi on 91 ja se on soinut päässäni pääsiäismaanantain virsilaulajaisista saakka. Vähän kuin kauneimmat joululaulut, mutta pääsiäisbiiseillä. Oli muuten tolkuttoman hyvä tilaisuus. Jos sellaiset ensi vuonnakin pidetään, kipitä kiireesti paikalle!
Virrestä nousi sana, jota olen pyöritellyt pääsiäisen jälkeisen ajan. Pettymys. Sanotaan, että pessimistit eivät pety. Pettyvät kyllä, pettymykseksi itselleen. Päijäthämäläisenä pessimistinä olen pettynyt elämässäni monta kertaa ja moneen ihmiseen ja asiaan. Kouluun, työhön, harrastuksiin, politiikkaan. Vanhempiin, sukulaisiin, ystäviin. Opettajiin, työtovereihin, pomoon. Lapsiin, nuoriin, aikuisiin, vanhuksiin. Itseeni. Elämään. Suomalaisiin ja ulkomaalaisiin, sukupuolesta ja uskontokunnasta riippumatta. Säähän, muotiin, ruokaan, juomaan, uneen. Kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin. Vain Jeesukseen en ole pettynyt koskaan.
Tämä oli ajatus, jota piti oikein tutkia. Onko todella näin?
Jeesus lupasi antaa rauhan. ”En sellaista, minkä maailma antaa.” Maailman antama rauha on tyyntä myrskyn edellä. Jos juuri sillä hetkellä jotain kauheaa ei tapahdu, ihan kohta tapahtuu. Tyven on olemassa vain siksi, että ehdimme vetää henkeä, kunnes taas sukelletaan. Jeesus on rauhanruhtinas, mutta maailmanrauha on käsissä, joita tahraavat vallanhimo, itsekkyys, viha, oman edun tavoittelu ja epäluulo. Siis meidän ihmisten käsissä. ”Menkää ja tehkää” saa ihmisten käsissä irvokkaan muodon. ”Rakastakaa” on meille liian vaikeaa. Jeesuksen antama rauha on luonteeltaan syvää sydämen luottamusta, se on toiveiden ja haaveiden yläpuolella. Se on juurtumista totuuteen, joka ei ole riippuvainen suhdanteista tai saavutuksista eikä kiinnittynyt katoavaan. Sitä on hyvin vaikea sanoin kuvata mutta tietänet, mistä puhun. Se on rauhaa, joka kantaa myös kuoleman yli. Jeesus on voittanut minulle ikirauhan, en kanna huolta siitä.
”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen.” Jeesuksen jäljiltä ei uusia tavaroita ole kotiini kantautunut, mutta enpä ole niitä häneltä osannut pyytääkään. Hän on jo sovittanut syntini – mitä muuta häneltä pyytäisin? Sen, mitä elääkseni tarvitsen, järjestän hänen kanssaan mutta en hänen kauttaan. Häneltä saan siihen voiman, yhdelle päivän matkalle kerrallaan.
Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Tähän ei sisälly pikkupränttiä. Tämä ei ole liian hyvää ollakseen totta. Se on näin. Jeesuksen ristinkuolema riittää sovittamaan maailman synnin. Piste. Armo on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ei lunastettavaksi. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää eikä siitä pois otettavaa.
Toisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain lukukappale on Heprealaiskirjeen luvusta 13: ”Rauhan Jumala varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus.” Aamen. Näillä menemme kohti helluntaita!
Anu Toivonen