Uskontotieteilijät ovat melko yksimielisiä siitä, että niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on ollut uskontoja. Uskonnon harjoittamisella näyttää olleen yhteisöjen ja ihmislajin säilymisen kannalta suojeleva merkitys. Tietoisella ihmisolennolla on ollut aina myös tarve saada selittämättömille ilmiöille selitys. Ukkosen jyrinälle, sateettomalle kaudelle, onnettomuuksille tai hyvälle metsästysonnelle on ollut tarve löytää syy.

Usein selittämättömien tapahtumien taustalla on ajateltu olevan jokin henkiolento tai jumala. Ihmisellä on tarve tietää ja saada myös kokemus siitä, että asioihin voi vaikuttaa. Vihaiset jumalat on kannattanut lepyttää. Satoa, elämiä, aarteita jopa ihmisuhreja on kannettu alttareille, jotta jumalat olisivat suosiollisia ja antaisivat vastalahjansa. Myös juutalaiset uhrasivat. Jeesuksen vanhemmat toivat temppeliin vanhimman poikansa syntymän johdosta kaksi kyyhkystä uhriksi. Ylipapit teurastivat karitsan pääsiäisenä sovittaakseen kansan synnit.

Päivän vaihtoehtoisessa tekstissä Johannes kastajan ohi kävelee Jeesus. Johannes tokaisee seuraajilleen ”Katsokaa, Jumalan Karitsa” (Joh.1: 36). Jeesus oli Jumalan oma uhri. Jeesusta kutsutaan lunastajaksi sen vuoksi, että orja saatettiin ostaa eli lunastaa vapaaksi. Orjan hinta oli keskimäärin noin henkilöauton hinta. Jumala lunasti meidät syntymällä pojassaan itse tosi ihmiseksi ja uhraamalla itsensä ristillä. Näin sinun ja minun pelastamisen eli lunastuksen hinta on seimessä nukkuva Jeesus-lapsi.

Uhrikultin aika on ohi. Uhreja vaativa jumala on lepyttänyt itse itsensä. Meidän on hyväksyttävä se tosiasia, että emme voi uhrata tai tehdä mitään, edes vähän autella lepyttääksemme Jumalaa. Meidän kristittyjen ehkä suurin haaste on hyväksyä se, ettei jumalan tuomiota voi itse välttää. Jumala on kaikessa subjekti. Hän on kaiken itse tehnyt puolestamme. Katsokaa, Jumalan karitsa sinun ja minun syntien sovittaja, joulun lapsi nukkuu seimessä.

Janne Suomala