Lahti on saanut jopa valtakunnallista kuuluisuutta leikkiessään poliittisella hiekkalaatikolla luottamuspaikkaleikkiä ”mulle sulle mulle mulle”. Tässä pelissä ei keinoja ole kaihdettu ja lakeja on muutettu demokratiasta piittaamatta kuten Venäjällä.
Kuolemattoman kunnallispoliitikko Penti E. Rantasen tokaisu pitää edelleen paikkansa, kun hän tokaisi 1970- luvulla: ”Ensin tulee oma etu, sitten tulee kaverin etu ja sitten tulee Reippaan etu”. Myös toinen vanha slogan pitää paikkansa. Politiikassa pahin vihollinen ei ole toisen puolueen edustaja, vaan se, joka tulee oman puoleen keskuudesta ja hamuaa samaa hillopurkkia ja on muka ”kaveri” tai ”toveri”. Mika Kari sai tuta tämän konkreettisesti oman demaripuolueensa ns. ”nomenklatuuran” eli puoluebyrokraattien ja ns. suoritusporrasta pyörittävien junttamiesten toimesta.
Pekka Komu, Heikki Moilanen ja  Sirkku Hilden monottivat kansanedustaja Karia suoraan päähän. Tämä jos mikä osoittaa sen raadollisuuden ja tason missä mennään, silloin kun maksullisia hillopurkkeja jaellaan lainkaan kysymättä kompetenssia!

Luottamuspaikkojen korimallia ei haluttu ja suurin petturi tuntuu olevan Lahden perussuomalaiset, jotka viis veisasivat mistään ennakkolupauksistaan, tosin ainakin yksi uusi edustaja Jari Pykäläinen huomasi tämän ja pomppasi Pro Lahteen. Hän näki välittömästi, kuinka Rami Lehto teki kaikkensa pitääkseen Kalle Aaltosen ja muut pienryhmät pois luottamuspaikkakekkereistä. Nyt suurin kysymysmerkki on poliittinen konkari Jorma Ratia, joka nappasi tärkeimmistä tärkeimmän hillopurkkipaikan eli konsernin ja tilajaoston puheeenjohtajuuden. Noudattaako hän linjaansa ja pyrkii selvittämään Lahti-konsernien tuottamattomat ja turhat rönsyt ja pistämään kuriin KOKO-Lahden ja Lahti Eventsin Kymiring-hölmöilyt, vaan antaako hän saman pelin jatkua?

Lahti käyttää rahaa noin 2 miljonaa euroa koko oman koneistonsa pyörittämiseen ja on koko ajan korottanut lautakuntapaikoista maksettavia maksuja ja luonut sellaisen kulttuurin, jossa näiden haltijat sananmukaisesti ansaitsevat reilusti yli sen, mitä todelliseen työmäärään tulee. Poimin Teille arvon etelälahtelaiset hiven näitä lukuja, jotta tiedätte mihin verorahojanne kaadetaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ( Sirkku Hilden) kuittaa vuodessa 60 000 euroa ja eri jaostojen puheenjohtajat 30 000 euroa. Kokouspalkkiot ovat 150 euroa ja lisäksi kokouspalkkioiden ulkopuolisesta työstä puheenjohtajalle 7200 euroa ja varapuheenjohtajille 3600 euroa. Kaikkien lautakuntien puheenjohtajat kuittaavat myös 3600 euroa vuodessa tästä ”lisätyöstä”.

Erityisen haluttuja hillotolppia ovat Lahden kaupungin konserniyhtiöiden jäsenyydet siksi, että niistä maksetaan oikein kunnolla. Kokouspalkkiot vaihtelevat 145 eurosta sataan euroon ja näitä paikkoja on 43. Lisäksi tulevat tietysti mukavat vuosipalkkiot, jotka vaihtelevat Lahti Energian 5380 eurosta ja Lahden Talojen 4800 eurosta Lahden Konservatorion 1000 euroon. Kokouspalkkiot ovat kaikki 100 euroa.

Kannattaa olla silmä tarkkana , sillä henkilöt näihin hillotolpille valitaan 31.8. Erikoiseksi tämän tilanteen tekee se, että monet sellaiset, jotka eivät ole edes Lahden valtuuston jäseniä, hoitelevat useitakin lautakuntapaikkoja puolueansioiden perustella. Monet taas, kuten Milla Bruneau kykenevät hoitamaan oman työnsä ohessa, jopa kolmekin luottamuspaikkaa mennen tullen. Todellisuudessa valta kuitenkin siirtyy Sote-uudistuksen myötä täysin muualle ja Lahden valtuuston talousvalta siirtyy Päijät-Hämeseen. Ensi tammikuussa on vuorossa tärkeämmät vaalit kuin nyt pidetyt ”hillopurkkivaalit”, jotka hiertävät lahtelaispoliitikkojen kengissä vielä pitkään. MOT.

Jussi Melanen

Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on lähimmäinen, siis ne lähellä olevat ihmiset. Muutaman viime vuoden aikana olen huomannut, että sana on aika vieras monelle lapselle ja nuorelle. Olen miettinyt, mistä tämä mahtaa kertoa. Siitäkö, että sana on vanhahtava, tai ehkä se kertoo jonkinlaisesta kulttuurisesta muutoksesta?

Kirkollisissa piireissä sana lähimmäinen on kyllä käytössä, koska puhe lähimmäisistä oli Jeesuksen puheissa niin keskeisessä roolissa. Jopa siinä määrin, että kun häneltä kysyttiin mikä on suurin käskyistä, hän vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”  Jeesus myös laajentaa käsityksen lähimmäisistä. Lähimmäisiä eivät ole ainoastaan itselle läheiset ja luonnostaan rakkaat ihmiset, vaan myös kaikki sellaiset, joita on vaikea kohdata rakkaudella.

Käskypari: rakasta lähimmäistä kuten itseä, onkin yllättävän vaikea. Ehkäpä yksi syy sanan ”lähimmäinen” katoamiseen jokapäiväisestä kielenkäytöstä, liittyy käsitykseen lähimmäisenrakkaudesta. Aika usein se on ymmärretty sellaisena itsensä uhraavana rakkautena ja mahdollisesti myös rakkaudella tukahduttamisena, siis eräänlaisena vallan välineenä.

Jos lähimmäisenrakkaus ymmärretään yllä kuvatulla tavalla, mennään pahasti metsään. Jeesushan kehotti rakastamaan lähimmäistä samalla tavoin kuin itseä. Itsensä uhraaminen toisten puolesta, ei osoita rakkautta sen paremmin itseä kuin toistakaan kohtaan. Jos en pysty rakastamaan itseä, miten voisin rakastaa ketään toistakaan. Mutta samaan aikaan on kuitenkin huomattava, että jos rakastan ainoastaan itseäni, alan pystyttää raja-aitoja itseni ja toisten välille.

Ehkäpä vastaus löytyykin Jeesuksen muokkaaman käskyn alusta, eli Jumalan rakastamisesta, tai paremminkin Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Pystyn rakastamaan itseä ja toisia, koska olen itse rakastettu.

Hanna Rikkanen
Kappalainen
Launeen seurakunta

Suomen talous kasvaa nyt historiallisen hyvää tahtia. Yritykset investoivat, työllisyys on nousussa ja markkinoiden luottamus tulevaisuuteen on vahva. Nousukausi on tuonut mukanaan kuitenkin myös kasvukipuja. Monia aloja vaivaa tällä hetkellä huutava työvoimapula. Kyse on siitä, että työvoiman tarjonta ei riitä täyttämään kysyntää. Työ ei toisin sanoen löydä tekijäänsä.

Pulaa työvoimasta esiintyy usein suhdannehuipulla, eli silloin, kun talous on aallonharjan laella. Tarkastellessa avoimien työpaikkojen määrää suhteessa työttömiin työnhakijoihin olemme jo nyt lähellä edellisen noususuhdanteen huippulukemia. Nousukiidon hidastumista ei kuitenkaan ole vielä näkyvissä. Työvoimapulasta on siksi tulossa kovaa vauhtia lukko yrityksien liiketoiminnan ja sitä kautta Suomen talouden kasvulle.

Työvoiman saatavuusongelmiin on monia syitä. Ensinnäkin korona on sotkenut kaiken muun ohella myös työmarkkinoita. Moni työssäkäyvä suomalainen on ollut viimeisen puolentoista vuoden aikana työpaikan ja jopa ammatin tai alan vaihdoksen edessä pakkotilanteessa. Eli työntekijää tilanteesta ei pidä syyttää. Kestää aikansa, ennen kuin tilanne tasoittuu.

Joillakin aloilla kyse on taas siitä, että kilpailu osaajista on aidosti niin kovaa, ettei sopivia hakijoita riitä joka tehtävään. Esimerkiksi tekniikan ammattilaisten määrä ei vastaa tällä hetkellä teknologia-alan tarpeita. Siellä missä osaajista on pulaa, tarvitaan aidosti markkinaehtoisia panostuksia koulutukseen ja osaamiseen. Koulutusohjelmien ja aloituspaikkojen määrä tulee saada erityisesti kasvualoilla tasolle, joka vastaa yritysten tarpeita.

Pelkkä koulutuspaikkojen lisääminen ei kuitenkaan riitä, jos alalle ei ole halukkaita. Esimerkiksi sote- ja hoiva-alalla kamppaillaan sen kanssa, että ovi käy lähinnä ulospäin. Kokeneita työntekijöitä jää eläkkeelle samaan aikaan, kun ala ei vedä uusia enää entiseen tahtiin. Hoitoalan työvuoroja jää täyttämättä eri puolilla Suomea, kun niihin ei riitä henkilöstöä.

Hoitotyö ei nykyisellään saa Suomessa sille kuuluvaa arvostusta, vaikka sen varaan rakentuu koko peruspalveluiden järjestelmä. Sekä palkoissa että työoloissa tulee tapahtua parannusta, jotta hoitohenkilöstön kohtaamille jatkuville ylitöille ja sijaisjärjestelyille saadaan stoppi.

Myös Lahdessa sotehenkilöstön jaksaminen ja riittävyys on paisunut jo todelliseksi ongelmaksi. Hykyn tärkeimpiä tehtäviä on siksi nyt pitää huolta henkilöstöstään ja houkutella samalla uusia ammattilaisia. Hyky:n uuden hallituksen ja yhtymäkokouksen tehtävänä on heti nyt syksyllä paaluttaa ne toimenpiteet, joilla asia korjataan.

Täsmälääke työvoimapulaan on helpottaa työikäisen työllistymistä ja kannustaa ihmisiä vastaanottamaan työtä. Toimivilla työvoimapalveluilla on keskeinen rooli työnantajien ja työnhakijoiden välisessä vuoropuhelussa. Hallituksen alullepanema kuntakokeilu ja pohjoismaisen työnhaun malli tähtäävät siihen, että tämä silta kestää.

Myös työperäisestä maahanmuutosta on esitetty ratkaisua työvoiman saatavuuteen ja erityisosaajien saamiseksi Suomeen. Hallitusohjelmassa on sitouduttu työperäisen maahanmuuton maltilliseen lisäämiseen, jotta tulevaisuuden työvoimatarpeisiin voidaan vastata väestön ikääntyessä.

Koronan jälkeinen kasvu on kiihdyttänyt työvoimapulaa, mutta monet siihen liittyvät rakenteelliset ongelmat ovat olleet tiedossa jo aiemmin. Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä syksyn budjettiriihissä varmistaa työkalupakki ja toimenpiteet siihen, että työpaikoille riittää työntekijöitä. Myös valtiovarainministeriö selvittää parhaillaan keinoja työvoimapulan ratkaisemiseksi.

Suomen taloudella on nyt iso vaihde päällä. Jopa niin iso, että työmarkkinat eivät pysy perässä.

Ville Skinnari

Eläkevakuutusyhtiöt ovat tahallisesti jo monta vuotta pelotelleet Suomen nuoria eläkevarojen katoamisilla ja työurien pidentymisillä. Suurimmat pelottelijat ovat Työeläkevakuuttajien toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ja Kevan toimitusjohtajaksi syksyllä siirtyvä Jaakko Kiander.

Suomen eläkevarat ovat tällä hetkellä 234 miljardia euroa ja nousivat viime vuonna kvartaalissa uskomattomat 17 miljardia euroa huolimatta koronasta. Tätä valtavaa omaisuutta ovat vahtimassa Suomessa kymmenkunta itsekästä ja vääristeltyjä tietoja sekä muunnettua totuutta itsestään antavaa eläkevakuutusyhtiötä, joiden johtajapalkkiot ovat millä mittarilla tahansa täysin käsittämättömiä ( keskiarvo 500 000 euroa vuosi), jos niitä verrataan heidän tekemiinsä sijoitustuottoihin nähden.

Hyvä esimerkki on Varma, jonka tuotto vuonna 2020 oli vain 2,8 % sellaisella volyymilla, joka sillä oli käytettävissään. Keskiverto sijoitustuotto samana vuonna oli Helsingin pörsissä 25 %. Muutama esimerkki Neste (57%), Uponor (114%), Tikkurila (209%), Nordea (64%) ja Fortum (44 %). Varman asiakkaana minulla on oikeus kysyä sijoitustuottoni perään. Mistä tämä johtuu ja ovatko sijoitustuotot valuneet johdolle ja hallituksen jäsenille? Tomitusjohtaja Risto Murron vuosipalkkio 880 000 euroa ei voi olla ainakaan sidottu tulokseen vai?

Parisen vuotta sitten Suomi maksoi USA:han lähes 2 miljardia euroa pelkkinä palkkiona eläkesijoittamisesta! Tämä, jos mikä osoittaa, että eläkesijoittajamme ovat outoja oppipoikia suuren maailman rahasijoittamisessa. Syyksi ei kelpaa todellakaan se, että ne pitää sijoittaa turvallisiin kohteisiin. Monissa maissa eettisellä ja ympäristöön sijoittamisella ovat eläkeyhtiöt saaneet jopa yli 10 % voittoja vuodessa!

Työeläkeala on koko ajan ollut täysin suljettu sektori. Kun olen yrittänyt hankkia tietoja näiden yhtiöiden taseista, minua on kohdeltu kuin varasta tai vakoojaa. Mikseivät julkista rahaa käyttävien työeläkeyhtiöiden, kuten Varman. Ilmarisen ja Elon, puhumattakaan Eläketurvakeskuksesta, asiakirjat ole julkisia? Näissä eläkevakuutusyhtiöissä on suhmuroitu kansalaisten eläkerahoilla kuin banaanivaltioiden pankeissa. Tärkein asia onkin, miksi niiden hallituksissa istuvat poliitikot ja ammattiyhdistysjohtajat, eivät ole puuttuneet tähän? Joku tutkiva journalisti kertoi syyksi runsaat hallituspalkkiot, erilaiset bonukset ja Lapin lomat koko perheelle.

Toivoisin, että joku eläkevakuutusyhtiön talousnero kertosi minulle, mihin perustuu naapurimaamme Ruotsin eläkevarojen sijoitusosaaminen? Ruotsissa maksetaan eläkkeistä 7 % vähemmän veroa kuin Suomessa, mutta Ruotsissa eläkevarat ovat kaksinkertaistuneet viidessä vuodessa, kun Suomessa tähän päästään vain 15 vuodessa?

Miksi monissa maissa on vain yksi eläkevakuutusyhtiö? Suomessa on todella suuri velkaongelma. Suomessa eläkerahastot ovat osa julkista taloutta ja niiden käyttö Suomen päätösvallassa. Vaikka me suuri ikäluokka olemme nyt eläkkeellä, vain pari miljardia 233 miljardin tuotosta, tarvitaan meidän eläkkeisiimme. Lipposen hallituksen väliaikaiseksi tarkoitettu taitettu eläkeindeksi on leikannut jopa kolmanneksen monien meidän työeläkkeestämme.

Ehdotan Suomen valtiolle seuraavaa elvytystä ilman velanottoa. Nostetaan seuraavina vuosina eläkeindeksiä 2 % yksikköä enemmän kuin nykyinen indeksi määrää. Se olisi 600 miljoonan piristysruiske vuodessa ja jaetaan se eläkeläisille kulutukseen. Kolmen vuoden kuluttua eläkemenot olisivat nouseet 1800 miljoonaan. Eläkerahastot kasvaisivat vieläkin, mutta nyt 8 miljardin sijasta VAIN 6 miljardia. Tiedän, että tätä ei toteuteta, koska eläkevakuutusyhtiöt vastustavat tätä, eivätkä halua luopua rahoistaan vaikka eivät osaa hoitaa niitä lainkaan.
Naurettavin väite on, että ne tuhoaisivat nuorten eläkkeet vuonna 2080. Kukaan ei voi ennustaa niin
pitkälle millään mittareilla!

Juhani Melanen
eläkeläinen

Uutiset Afganistanista ovat järkyttäneet maailmaa. Yhdysvaltain maassa 20 vuotta sitten aloittama terrorismin vastainen sota sai synkän loppunäytelmän: Taliban tarttui valtaan väkivallan keinoin ja sysäsi Afganistanin yhä syvempään kriisiin.

Afganistanin haurasta demokratiaa on ylläpidetty pitkälti kansainvälisen yhteisön avun turvin. Nyt kun maan hallinto on luhistunut ääriliikkeen haltuun ja ulkomaiset rahahanat ehtyvät, on hyvin epävarmaa, mikä on taloudellisesti epävakaan ja jo valmiiksi nälänhädästä kärsivän kansakunnan tulevaisuus.

Erityisen huolestuttava on Afganistanin naisten ja tyttöjen asema. Talibanin edellisen valtakauden päättymisen jälkeen he ovat voineet liikkua, tehdä työtä ja käydä kouluja vapaasti. Tämä kaikki on nyt uhattuna.

Olemme ulkoministeriössä olleet tiiviisti akuutin kriisin päällä. Kun turvallisuustilanne alueella heikkeni, teimme päätöksen kotiuttaa Suomen diplomaattihenkilöstö Kabulista ja auttaa maassa olevia muita suomalaisia palaamaan kotimaahan. Evakuointilentojen järjestämisessä on tehty tiivistä yhteistyötä kumppanimaidemme kanssa.

Suomen Afganistanissa tekemä työ ei olisi ollut mahdollista ilman tulkkeina ja muissa tukitoiminnoissa työskennelleitä afganistanilaisia. Suomi evakuoi valtioneuvoston päätöksellä maasta siksi myös kaikkiaan 170 kanssamme työskennellyttä afganistanilaista perheineen.

Talibanin valtaannousua edelsi vuosien työ sen eteen, että Afganistanin valtio pystyisi puolustamaan itse itseään ja että nyt käsillä olevan kriisin kaltainen oikeusvaltion alasajo voitaisiin välttää.

Suomi antoi panoksensa tämän tavoitteen eteen osallistumalla Afganistanissa niin Nato- kuin EU-johtoisiin koulutusoperaatioihin ja siviilikriisinhallintaan. Suomalaiset ja lahtelaisetkin ovat palvelleet maassa eri tehtävissä ammattitaitoisesti ja tehtävälleen omistautuneesti. Tämä työ on tuonut mukanaan myös riskejä, niin fyysisiä kuin henkisiä.

Kaikki Afganistanissa palvelleet suomalaiset ansaitsevat ison kiitoksen. Heidän työpanoksensa ja Suomen mahdollisten tulevien kriisinhallintaoperaatioiden vuoksi on tärkeää tehdä seuraavaksi huolellinen arvio Suomen sotilaallisesta toiminnasta ja sen tuloksista Afganistanissa.

Kansainvälinen kriisinhallinta on Suomelle tärkeä ulko- ja turvallisuuspoliittinen työkalu. Suomalaisten sotilaiden lähettäminen valtiomme rajojen ulkopuolelle tulee kuitenkin olla aina perusteltua ja sen tulee palvella Suomen omia tavoitteita.

Aika näyttää, mikä on Afganistanin suunta tästä eteenpäin. Selvää joka tapauksessa on, että tarve henkiä pelastavalle humanitaariselle avulle tulee olemaan jatkossakin suuri. Siviilien hätä ei tule helpottamaan epävakauden, kuivuuden ja koronataudin keskellä.

Vaikka Suomen kehitysyhteistyön maksatukset Afganistanille on keskeytetty, humanitaarista apua tullaan toimittamaan myös jatkossa esimerkiksi Punaisen Ristin ja YK:n kautta. Avun tulee kaikissa muodoissaan tavoittaa nimenomaan afgaanisiviilit – Suomi ei anna rahaa Talibanien taskuun.

Afganistanille vuosien varrella annettu tuki ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan. Pitää muistaa, että työtä on tehty ja tehdään erittäin vaikeissa olosuhteissa. On Suomen etu, että afganistanilaisia pyritään tukemaan myös jatkossa mahdollisin tavoin heidän kotimaassaan, jotta siellä kertyvän pakolaisvirran painetta saadaan hallittua.

Ville Skinnari

Katselin tässä taannoin isoisäni jäämistöstä löytyneitä kuvia, joista yhdessä poseerasi päässä hänen äitinsä, minun isoisoäitini. Raskas elämä oli jättänyt jälkensä naiseen, ja ainoastaan vierellä ollut pieni poika paljasti, että siinä oli isoisoäitini nuorimman lapsensa kanssa noin 50-vuoden ikäisenä.

Ennen vanhaan elämä oli fyysisesti raskasta. Työssä ei ollut apuna koneita tai laitteita, vaan asiat piti tehdä lihasvoimalla. Ruoanlaitto ja kotityöt vaativat myös aikaa ja fyysisyyttä, ei tullut pyykeistä puhtaita nappia painamalla tai ruoka kotiovelle tilaamalla. Nykyään elämä ei ehkä ole fyysisesti niin raskasta ja vapaa-aikaakin on paljon enemmän kuin ennen. Raskasta elämä on kuitenkin. Monen on vaikea irrottautua työstä ja kiireestä, mieli oireilee ja sydän sykkii epätahtiin stressistä ja ahdistuksesta. Korona-aika on myös tuonut osalle meistä ihmisistä mukanaan yksinäisyyttä, ahdistusta ja pelkoa.

Raamatussa on monta kertomusta siitä, miten Jeesus parantaa sairaita. Hänen luokseen tultiin monenlaisten vaivojen kanssa, niin fyysisten kuin henkistenkin. Jeesus kohtasi ihmiset, näki heidän kipunsa ja vaivansa. Ajattelen, että usko Jeesukseen on voimavara meistä jokaiselle. Jeesukseen uskova ei ehkä vaivoistaan vapaudu tässä elämässä, mutta saamme kuitenkin kulkea kohti tulevaa luottavaisin mielin. Jeesus itse kulkee kanssamme, tuntee kipumme ja huolemme. Hän sanoo: ”tulkaa minun luokseni te kaikki työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon”.

Maija-Reetta Katajisto

Jeesus antoi elämänohjeita. Mutta ne eivät useinkaan olleet samanlaisia kuin nykypäivän elämäntaito-oppaissa ja konsulttitoimistoissa annetaan. Jeesus sanoi Matteuksen evankeliumissa: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.” (Matt. 23:11)

Vapahtaja ei kehottanut kehittymään ja kasvamaan ja saavuttamaan aina vain korkeampia ja hienompia päämääriä. Niille, jotka olivat suuria joko kooltaan (eli olivat aikuisia) tai asemaltaan (olivat päättäjiä, hallitsijoita, johtajia), hän antaa palvelutehtävän. Suuren on nöyrryttävä orjaksi. Hänen tulee kumartua auttamaan toisia.

Altis palvelumieli ei synny ihan tuosta vaan. Ihminen on luonnostaan itsekäs. Tekee mieli saada itselle apua ja etuja. Mutta Jeesuksen mielestä elämän sisältö ja mielenrauha löytyykin siitä, että voi palvella muita. Siihen tehtävään meidät on luotu.

Jeesuksen opetuksilla on aina katetta hänen omassa elämässään. Jeesus itse oli kaikkien ihmisten palvelija. Hän otti orjan muodon (Fil. 2: 5–9). Hän alensi itsensä maailman kaikkien syntien kantajaksi, joka ristiinnaulittiin meidän puolestamme. Hän rakasti meitä niin paljon, että tahtoi täyttää tehtävänsä. Ja nyt hän kutsuu meitäkin rakastamaan ja palvelemaan lähimmäisiämme kaukana ja lähellä.

Riitta Särkiö

Lukuvuosi alkaa taas Lahdessakin. Takana on pitkiä etäopetusjaksoja, jolloin tehokas oppiminen on vaikeutunut ja sosiaaliset taidot ovat alkaneet taantua. Opettajia alkanut siirtyä pois kouluista, koska monet ovat kokeneet, että riittäviä tukitoimia ei opetussektorilla ole toteutettu, vaikka ongelmat ovat jo pitkään olleet opetusviranomaisten tiedossa. Lahdessa on liikaa opetushallinnon turhia virkamiehiä, joiden ainoa tehtävä on jarruttaa kentällä toimivien opettajien eli varsinaisen suoritusportaan toimia. Lahden opetushallintoon on syntynyt ”Inkluusioon uskovien seurakunta”, joka viis välittää opettajien mielipiteistä, vaikka tästä on tutkittua tietoa runsaasti saatavilla.

Yle kysyi vähän aikaa sitten opettajilta koulun uudistuksista ja inkluusiosta. Eniten opettajia ”hatuttaa”
huonosti toteutettu erityisoppilaiden sulattaminen yleisopetukseen. Jopa kansanedustajien keskuudessa kolme neljästä olisi valmis lisäämään erityisluokkien määrää eli kääntämään pyörää taaksepäin. Inkluusio eli se, että kaikki opiskelevat samassa ryhmässä eri taidoilla ei nyt vaan toimi käytännössä siksi, että kouluilla ei ole osoitettavissa tähän riittäviä resursseja ja tarpeeksi erityisopettajia!

Suomi ei enää menesty PISA-kokeissa, koska peruskoulumme ei korjaa virheitään. Kun PISA- kokeita analysoitiin, huomattiin, että vanhempien taustan ja oppilaan koulussa menestymisen välillä on yhteys. Vaikuttaakin siltä, että ”maailman paras” peruskoulumme on epäonnistumassa tärkeimmässä tehtävässään eli kyvyssä tasata kotitaustasta johtuvia eroja. Päästäksemme takaisin maailman opetuskartalle meidän olisi heti analysoitava, mitkä tekijät menivät pahasti pieleen näissä älyttömissä mutu-uudistuksissa ja inkluusiopuuhailuissa!

Nyt turhien opetustekenokraatien olisi otettava hattu kiltisti kouraan ja analysoitava puolueettomasti,
missä ollaan menty metsään. Opettajien keskuudessa nousivat esiin selvästi neljä seikkaa, jotka olisi
huomioitava tehtäessä ratkaisuja opetuksen tulevaisuudesta. Näitä olivat avointen oppimisympäristöjen arviointi, yhteisopetuksen soveltuvuus rajoitetuissa tiloissa, digitalisaation hyödyntäminen laajemmin ja uusien opetusmetodien toimivuuden laaja-alainen arvionti.

Kymmenen vuotta sitten muutettua perusopetuslakia on kyettävä myös muuttamaan, sillä tällä hetkellä Suomen kouluissa on rauhatonta. Oppimiserot ovat kasvussa ja moni opettaja tekee työtään jaksamisensa äärirajoilla. Outoa tässä kaikessa on se, että hallitusohjelmissa sovittiin, että inkluusio arvioidaan nimenomaan opettajien jaksamisen kannalta?

Oppivelvollisuuden lisääminen vuodella ei tule auttamaan asiaa mitenkään, sillä siihenkään ei ole osoitettu riittävästi rahaa ja resursseja. Toinen aste eli lukio ja ammattikorkeakoulut ovat maksuttomia. Kaikki laskelmat osoittavat, että tähän ei ole osoitettu riittävästi rahaa, sillä ilmaiset oppimateriaalit ja koulumatkat nielevät rahaa paljon yli arvioidun 250 miljoonaa euroa.

Tiedämme, että oppivelvollisuuden lisäämisellä halutaan turvata jokaiselle suomalaiselle nuorelle
vähintään toisen asteen tutkinto. Nyt ilman tätä jää 16 prosenttia! Veikkaan, että määrä pysyy samana, sillä jo peruskoulussa laiminlyödyt erityistä tukea tarvitsevat oppilaat eivät kykene suoriutumaan tästä ilman erittäin laajoja tukitomia. Mitä tästä aiheutuu tulevaisuudessa.

Koulut joutuvat nyt rokottamaan 12-15- vuotiaat oppilaansa. Tähän olisi voitu varautua aikaisemmin rokottamalla ensin 20-50 vuotiaat opettajat. Joku tässäkin mättää, miksei valmisteluja aloitettu aiemmin?
Älyttömintä tässä rokotushankkessa on se, että nykylapset voivat itse määritellä haluavatko he koronarokotteen vai eivät? Kuka ottaa vastuun koululuokkaan taudin tuovan rokottamattoman oppilaan aiheuttamasta vaaroista ja mahdollisista kustannuksista? Me suuret ikäluokat saimme rokotteita kouluissa eri tarttuviin tauteihin, kuten tuberkuloosiin ja hinkuyskään. Seisoimme jonossa kiltisti ja otimme ne vastaan, mitä tuleman piti. Osa makasi tajuttomina seinustoilla, mutta karavaani kulki!
O tempora o mores! Voi aikoja voi tapoja!

Jussi Melanen

Lahden paikallispolitiikassa kesä on ollut surullisen myrskyisä. Valtuustoryhmien keskinäisellä sopimuksella valittavista puheenjohtajuuksista alkunsa saanut riita pitää ratkaista nyt nopeasti.

Niin isoilla kuin pienillä valtuustoryhmillä on luottamuspaikkakiistassa peiliin katsomisen paikka. Lahden päätöksenteolle ei lupaa hyvää se, ettei edes pelisäännöistä löydetä yhteisymmärrystä.

Kunnallisen päätöksenteon periaatteisiin kuuluu, että paikallisdemokratia toteutuu kulloisenkin vaalituloksen mukaisesti. Luottamuspaikkojen jaossa tämä tarkoittaa käytännössä, että vastuuta on jaettava reilusti, mutta poliittiset voimasuhteet huomioon ottaen.

Suurimpana valtuustoryhmänä jatkavan SDP:n on jatkettava myös suurimman vastuun kantajana. Lahden asioita on hoidettava vahvalla ja päämäärätietoisella poliittisella johtajuudella, ei vasemmalla tai oikealla kädellä tai muiden tehtävien ohessa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan pestin säilyttäminen täysipäiväisenä oli siksi ainoa oikea päätös.

Vallanjako ei voi olla kuitenkaan itseisarvo. Poliittisen kädenväännön sijaan nyt tulisi keskittyä kiireesti niihin isoihin haasteisiin, joita Lahdella on ratkaistavanaan. Politiikka tarkoittaa ihmisten asioiden hoitamista – ja minulle se tarkoittaa myös heikomman puolustamista, sillä vahvat selviävät aina.

Kehityksen mittarit, eli asukasluku, työllisyysaste, investoinnit, terveys- ja hyvinvointi sekä talous on saatava seuraavan neljän vuoden aikana nousuun.

Työllisyys on ykkösasia. Uuden kaupunginhallituksen ja valtuuston on ensitekijöikseen määriteltävä, millä toimenpiteillä ja työkaluilla hoidetaan erityisen haavoittuvien kohderyhmien kuten nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllisyyttä. Ketään ei saa jättää yksin.

Toinen vaalikauden tärkeimmistä tehtävistä on sote-uudistuksen paikallinen toteutus. Hyky:n henkilöstöstä huolehtiminen ja osaavan työvoiman saannin turvaaminen ovat ratkaisevassa asemassa kaupunkilaisten peruspalveluiden kannalta. Ja liian paljon niitä, joita apu ei nykyisellään tavoita riittävän hyvin.

Nuorten syrjäytyminen, päihdeongelmat tai ikäihmisten yksinäisyys ovat ongelmia, joita ei voi siirtää ratkaistavaksi myöhemmin. Matalan kynnyksen palveluiden kenttää on laajennettava ja niihin on varattava riittävät resurssit. Tätä kaikkea pitää osata johtaa kokonaisuutena, ilman toimialarajoja.

Kolmas asia on investoinnit sekä elinvoima. Lahti voi halutessaan olla johtava vihreän teollisuuden tulevaisuuskaupunki mutta tulos pitää tehdä, se ei synny itsestään.

Kasvu edellyttää panostuksia koulutukseen ja uskottavaan elinkeinopolitiikkaan. Lahden seudulle on keskittynyt kasvava joukko Suomen kärkitasolla kilpailevia yrityksiä sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa. Näille edelläkävijoille on annettava tilaa kasvaa ja edistää näin koko maakunnan menestystä. Osaajia on koulutettava omista eli lahtelaisista, mutta myös uusia on houkuteltava Lahteen.

Lahden valtuusto kokoontuu ensi maanantaina vaalikauden ensimmäiseen kokoukseensa. Sopu pitää silloin olla maalissa, koska työt odottavat sekä päättäjiä että virkamiehiä. Lahti ei voi jäädä voimakkaan talouskasvun sivustakatsojaksi.

Elokuu tarkoittaa myös sitä, että koulut ovat alkaneet. Toivon tähän lukuvuoteen jaksamista vaikean koronavuoden jälkeen ja uusista asioista innostumista niin opinpolkunsa vasta aloittaneille kuin kokeneemmille konkareille!

Ville Skinnari

Vanhahtavaa raamatullista kieltä toisinaan kutsutaan kaanaankieleksi. Kuitenkin viljelemme tällaisia sanontoja jopa arkisessa puheessa. Niinpä erotuomari voi antaa ”Salomonin tuomion” tai jokin asia voi tapahtua ”yhdennellätoista hetkellä”. Joskus joku on saanut ”Pietarin kalansaaliin” tai jollakin toisella voi olla ”etsikon aikansa”. Mutta mitä tuolla etsikkoajalla oikein tarkoitetaan. Arkisessa kielessämme se merkitsee hyvää tilannetta, mahdollisuutta johonkin. Tai sillä viitataan siihen, kuinka elämässä on aikoja, jolloin ihminen ja ihmisyhteisöt joutuvat ratkaisujen ja valintojen eteen.

Olisi uskallettava toimia, kun siihen on mahdollisuus, osattava valita oikein, tehtävä oikeita ratkaisuja, ettei mahdollisuus menisi ohitse. Joskus kuuluu puhuttavan ”aikaikkunasta”. Tietyllä hetkellä voi nähdä auringon pimennyksen tai jäiden lähdön. Nyt voi poimia mustikoita ja muita marjoja, mutta kohta ei enää, kun kesä kääntyy syksyksi. Siksi on tartuttava hetkeen, ettei se mene ohitse.

Etsikkoaika ei merkitse vain sitä, milloin meidän olisi toimittava, vaan se muistuttaa myös siitä, että Jumala lähestyy meitä ja puhuttelee meitä. Näin ei ehkä aina ole. Siksi Jumalan puhuttelu on syytä ottaa todesta. Omiin kykyihin ja ihmisviisauteen luottaminen voivat estää meitä kuulemasta Jumalan ääntä. Siksi Raamattu muistuttaa meitä: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne” (Hepr. 3: 15).

Jumalalla on meille hyviä uutisia. Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Hänen suunnitelmansa meitä varten ovat parhaat. Siksi häntä on hyvä kuulla ja hänen tahtoaan kysyä vielä kun meillä on etsikon aika ja voimme ottaa vastaan hänen rakkautensa lahjat.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune