”Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää”, lauloi Veikko Lavi aikanaan. Tämä ajatus nousi jostain syystä mieleen miettiessäni tasavaltamme presidentin Sauli Niinistön polkua Suomi-pojan hartioita kannattelemaan.
Olen seurannut Saulin edesottamuksia Etelä-Lahden omassa pikkujättiläisessämme eli Omalähiössä nyt 12 vuoden ajan erityisellä luupilla. Syitä on itse asiassa kolme: sama ikäluokka, älykäs pelimies ja huima henkinen kasvu johtajaksi. Tähän voisi lisätä helposti vielä sarkastinen huumorintaju, oikeudenmukaisuus ja suomalaisen demokratian puolustaminen Euroopassa ja maailmassa. Mutta ne ovat jo viran tuomia lisäarvoja, jotka hyvä johtaja omaksuu tai sitten ei. Tärkeintä on, että Sauli voittanut tämän uppiniskaisen kansa puolelleen. Se ei ole ollut helppoa, sillä sitkeä hallintoalamaisuus, herrojen pelkoa ja kyräily ovat vielä syvällä kansamme ikeessä. Kansa voitetaan Suomessa puolelle vain omalla esimerkillä eli johtamalla kansaa edestä, kuten RUK:ssa oppinsa saanut kapteenimme on tehnyt. Kansa antaa kyllä anteeksi mahdolliset hölmöydet, mutta ei epäreiluutta tai pienen ihmisen omanarvontuntoon kohdistuvia loukkauksia periaatteella ”herroilla samat säännöt kuin muillakin”.
Olen kirjoittanut Saulista lehtemme hänen 12 vuoden hallitusaikana (2012–2023) yhteensä 14 kertaa, joten juttuja on vuodessa ollut usein vain yksi, mutta silti saamani palaute on ollut erinomaista ja kannustavaa, josta erityinen kiitos yhteisömme naisille. Siksi vielä tämä Grande Finale. Näkemykseni on tarkoituksella subjektiivinen, mutta ei makeilevalla tavalla Saulia ylistävä korkeaveisuu, vaan aitoa tolkun jätkän jorinaa toiselle tolkun jätkälle.
Niinistöstä presidenttinä ja ihmisenä saa oivan kuvan tutustumalla hänestä kirjoitettuihin kirjoihin. Viime aikoina ilmestyneet ”Sauli Niinistö – tasavallan presidentti”, ”Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra” ja viimeinen ”Presidentti ja porvarivalta” kannattaa toki lukea, mutta sordiino päällä. Itse Niinistö on kuvaillut, että hänestä julkaistut kirjat tuntuivat: ”Kuin olisi elävältä nyljetty”. Tämä on helppo ymmärtää, sillä Nurmen ja Mörttisen kirjan väitteitä, että Niinistö olisi komentanut Fortumin osakkaaksi Fennovoimaan siksi, että Suomen ja Venäjän suhteet olisivat vaarantuneet, on vaikea hyväksyä muuten siitä lähtökohdasta, että Niinistö lateli ne osana Putinin painostamista. Niinistön tekemiset ja tekemättä jättämiset presidenttinä kyllä kaivetaan aikoinaan esiin sadoissa poliittisen historian työnäytteissä ja graduissa. Vasta aika antaa ja avaa oman perspektiivin hänen presidenttiaikakaudestaan, mutta sekään ei ole objektiivinen totuus, koska sellaista ei ole olemassakaan.
Olen itse tarkkaillut Saulia enemmän hänen lausuntojensa ja tekojensa kautta, sillä niistä ilmenee yksilöistä aina jotain ominta. Tärkeintä ja meille suomalaisille merkittävintä oli se, että hävittyään demareiden Tarja Haloselle niukasti vuonna 2006 hän uskoi itseensä ja uskalsi panna päänsä pölkylle presidenttipelissä kerran vielä vuonna 2012. Minulle tärkein Niinistö lausunto on ehdottomasti hänen ensimmäinen uudenvuodenpuheensa vuonna 2013. Se on toisin muokattu nokkelasti vanhasta Kennedy-sloganista, mutta silti aitoa Saulia. ”On nähty itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden nousevan. Se on merkki oikeudentunnon kuihtumista; ei tehdäkään välttämättä niin kuin oikealta tuntuu, vaan niin, miten saa itselle eniten hyötyä. Sillä asenteella yhteisöstä katoaa luottamus. Niukat ajat, joissa elämme, vaativat enemmänkin ajattelemaan, voiko jostain edusta luopua. Sillä rakennetaan eheyttä.”
Toinen opettavainen Saulin lanseeraava ajatus on vanha venäläinen sananlasku eli ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni! ” Tätä epäilemättä kokemukseen perustuvaa huushollinpito-oppia kannattaa kuunnella. On pidettävä huolta omista asioistaan, ellei pidä voi alkaa tapahtua. Tämä koskee kaikkea turvallisuudesta talouteen.”
Nyt Niinistön virkakauden lopulla kansan syvistä riveistä alkaa nousta näitä rohkeita arvostelijoita, jotka haluavat arvostella Saulia hänen ylivarovaisuudesta Venäjän edessä. Monien jälkiviisaiden mukaan Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon heti Krimin miehityksen jälkeen 2014. Mitä, jos Niinistö olisi ajanut Suomea Natoon ja hankkeelle olisi käynyt huonosti. Mitä, jos Kiova olisi kaatunut Ukrainan sodan alussa? Mikä olisi silloin ollut Suomen tie Natoon? Niinistö on realisti, ei ennustaja! Silti hän lataa myös sen, minkä tiedämme hänen lausuessaan ”Putin on pannut pokeritermillä all in!” Kyse ei ole vähemmästä kuin länsimaisen demokratian puolustamisesta kaikkia totalitaarisia järjestelmiä vastaan. Tässä työssä Sauli Niinistö on kokenut kehäkettu ja armoitettu totuudenpuhuja, jolla on arvokas sijansa Suomen puolustajana epävakaassa maailmassa. Saulin ehdottama kirjastomaksu jääköön nyt sitten viimein hänen oudoimmaksi mielipiteekseen. Niinistö on ollut Suomelle sekä ankara Seitsemän veljeksen kurinpitäjälukkari että oiva unilukkari, jonka karttu on herätellyt meitä aiheellisesti milloin mistäkin ajankohtaisesta maailman asiasta.
Juhani Melanen