Tänä sunnuntaina kirkoissa mietitään sairauden, terveyden ja parantumisen kysymyksiä. Ne asiat ovatkin aivan ihmisen elämän ytimessä: terveys on useimpien ihmisten ykköstoiveita ja tavoitteita. Sairautta pelätään, parantumista kaivataan. Terveenä ollessaan ihminen ei oikein muistakaan, kuinka kurjaa on olla kipeä, kuinka ahdistavaa on odottaa diagnoosia tai sairastaa vakavasti.
Jeesuksen ympärillä oli aina paljon sairaita. Jeesus oli sairaiden magneetti, sillä hän paransi heitä: sokeita, rampoja, spitaalisia, kaikenlaisten tautien vaivaamia ihmisiä. Juuri siinä on edelleen sairastavan hyvä paikka – olla Jeesuksen lähellä, rukoilla häneltä apua, pyytää parantumista, mutta pyytää myös sitä, että sairauden ahdingossa saisi voimaa ja mielenrauhaa, kipujen tyyntymistä.
Sunnuntain raamatunkertomuksessa kysytään ikiaikainen kysymys: onko sairaus synninteon aiheuttamaa. Onko sairaus rangaistusta? Jeesus vastaa heti ja selkeästi, että ei sairaus ole seurausta synnistä, ei sairastavan tai hänen sukunsa teoista seurannutta. Sairauden kuuluvat elämään, niin kuin pilvet ja ukkosmyrskyt kuuluvat kesään.
Jeesukselle sairaudet olivat niitä kohtia, joissa Jumalan teot voivat tulla näkyviin. Ne ovat halkeamia ja säröjä ihmisen ehjässä pinnassa. Niissä tilanteissa ihmistä kutsutaan hakemaan turvaa Jumalalta. Kun omat voimat ja itsehallinta murtuvat, jää tilaa Jumalan mahdollisuuksille ja läsnäololle. Silloin pyydämme hiljaa tai ääneen apua huutamalla: Herra, armahda!
Riitta Särkiö