Uuden valtuuston tärkein tehtävä on turvata lahtelaisille joustavat ja laadukkaat palvelut

Vaalit käytiin ja pulinat pois! No ei todellakaan. Suurin puolue Lahdessa oli edelleen ”nukkuvien puolue”, jonka kannatus oli 48,9 %. Koko maan äänestysprosentti oli 55, 1 prosenttia, mutta Lahden vain 51,1 %. Hyvä kysymys onkin, ketkä jättivät äänestämättä ja miksi? Poliittisista tutkimuksista tiedetään, että alhainen äänestysprosentti tietää yleensä oikeiston voittoa. Kokoomus pärjäsikin valtakunnallisesti hyvin, mutta ei Lahdessa! Syykin tiedetään. Kokoomuksen loikkarit Ratia, Kaasinen ja Viljamaa saivat tarpeekseen kokoomuksen ”hillopurkkidemokratiasta” sekä lahtelaisten virkamiesten tempoilevasta ja omavaltaisesta Liisu- ja KymiRing -hihhuloinnista ja siirtyivät persuihin, koska katsoivat, että kykenevät sieltä käsin vaikuttamaan paremmin Lahden konkreettisiin ongelmiin, joita ovat talous, talous ja talous. Persut saivat 5 lisäpaikkaa ja saavat oman miehensä kaupunginhallitukseen valvomaan Lahden ”pyörätiemafian” edesottamuksia tarkemmin sekä samalla työntämään kapuloita kokoomus-demari -juntan noudattamalle entiselle sanelupolitiikalle!

Lahden kunnallispolitiikasta on puuttunut aito avoimmuus, jota uusien valtuutettujen pitää nyt määrätietoisesti peräänkuuluttaa ja samalla valvoa. Tämän päivän lahtelaispolitiikkojen pitäisi pyrkiä löytämään sellaiset yhteistyönavaimet, joilla valtuuston päätökset kestävät päivänvalon. Tämä edellyttää sellaista valvontaa, että niin virkamiehet kuin kaupunginjohtajakaan
eivät pääse sooloilemaan omiaan ja potkimaan palloa omaan verkkoon. Tärkeintä on nyt tyrmätä vihervassareiden uskomattomat Lahden kaupungin viihtyvyyteen liittyvät kaventamisyritykset ja varmistaa ikäihmisten pääsy Lahden torille ja keskustaan.

Lahti Pro ryhmä ja Kalle Aaltosen saama kannatus osoittaa, että Lahti tarvitsee myös itsenäisiä ja persoonallisia ajattelijoita, joille Lahden etu tarkoittaa todella Lahden etua eikä omaa hillotolppaa. Kallen kannataakin nyt yrittää liittoutua esimerkiksi persujen kanssa ja löytää yhteinen sävel heidän kanssaan. On myös niin, että hänen poliittinen kannatuksensa vaatii myös vastuunkantoa?

Hyviä asioita Lahdessa saadaan aikaan vain poliittisella yhteistyöllä. Pelkkä ympäristöklusteri ei tuo Lahteen niin paljon uusia työpaikkoja kuin alunperin ehkä luultiin ja odotettiin. Lahden onkin löydettävä muita, uusia keinoja houkuttelemaan tänne uusia yrityksiä. Uuden kehätien ympärille on kyettävä luomaan älykkäällä kaavoituksella ja infrastruktuurilla sellaisia uusia teollisuustontteja, jotka kelpaavat vaativille yrittäjille; heidän on uskallettava tulla ja muuttaa tänne. Lahden oivallinen sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa antaa mahdollisuuden uusille logistiikkayrityksille, mutta tämä vaatii lahtelaisilta yhdyskuntasuunnittelijoilta realismia ja väärien väestöennusteiden korjaamista ja päivittämistä.

Lahtelaisten valtuutettujen vaalikaudella mahdollinen sote-uudistus (2023) tulee vaikuttamaan paljon. Lahden valtaa ja rahaa siirtyy Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymälle. Alueen suurin vaikuttaja Lahti tarvitsee sinne kyvykkäitä edustajia, jotka noudattavat yhteisiä pelisääntöjä ja ymmärtävät reaalitaloudellisia rakenteita. Jokaisen puolueen kannattaisi jo nyt miettiä, ketä sinne kannattaa esittää. Tärkeintä on löytää Lahden lautakuntiin kyvykkäimmät jäsenet. Toivottavasti kokoomuksen ja demareiden politbyroot eivät pyri sanelemaan yksipuolisesti näitä valintoja, kuten aiemmin. Vaarana on taas sama suhmurointi kuin viime vaaleissa eli, että kokoomus ja demarit pyrkivät kaappaamaan kaikki lautakuntien puheenjohtajien paikat ja jättävät muut ryhmät nuolemaan näppejään. Nyt vaalitulos antaa muille ryhmille valttikortit, joilla tämän vilunkipelin voi estää, jos
tarvittavaa yhteisymmärrystä vain löytyy. Kalle Aaltosen ja Rami Lehdon olisi nyt haudattava vanhat sotakirveensä. Lehtohan ei hyväksynyt Aaltosta persujen kunnallisvaaliehdokaksi viime eduskuntavaaleissa, koska pelkäsi tämän menestyvän paremmin kuin hän itse?  Nähtäväksi jää, suostuvatko vanhat sotaratsut Komu ja Rostedt tähän järjestelyyn vai alkavatko he vikuroida entiseen malliin kabinettipolitiikan salatuissa kammareissa?

Olisin mielelläni nähnyt Lahden valtuustossa nuorempia lahtelaisia. Nyt valtuuston keski-ikä on yli 50 vuotta ja se alkaa olla kohta vanhojen pierujen temmellyskenttä. Edelleen peräänkuulutan talousosaamista. Miksi osaavat ja taloudellista asiantuntemusta omaavat lahtelaiset yrittäjät loistavat poissaolollaan Lahden politiikasta? Teitä tarvittaisiin juuri nyt!
Valitettavasti valtuustosta putosi työmyyrä ja sivistynyt demokratiavaikuttaja Seppo Korhonen. Myös Lasse Koskinen, olisi saanut jatkaa. Mutta nyt kansa on mandaattinsa antanut ja näillä mennään seuraavat neljä vuotta.

Kaupunginhallitus on kunnan tärkein elin ja se tarvitsee uutta virtaa. Oma listani olisi seuraava: Mika Kari, Ekku Nieminen, Marju Markkanen, Ulla Vaara, Jani Wallenius, Toni Putula, Merja Vahter, Kalle Aaltonen, Jorma Ratia, Mira Nieminen, Martti Talja, Pertti Arvaja ja Oskari Päätalo.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Launeen kirjaston kohtalosta päätetään syksyn aikana
Kirjailija Markku Koski: Populismi on demokratian varjo
Kirjailija Kalle Veirto: Säilytetään edes pieni pala hyvinvointiyhteiskunnan kulta-aikaa Launeella
Virve Jämsen: Kieliohjelman kaventaminen vaatii sivistyslautakunnan erillisen päätöksen
Yrittäjä Ville Järvinen: Iän myötä harrastuksista ovat vähentyneet vauhti ja riskit
Saksala-Seura vastustaa periaatepäätöksestä lakkauttaa Saksalan uimahalli vuonna 2028, kerää nimiä kansalaisadressiin
Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas: Patomäessä pelataan jalkapalloa ensi kesänä
Joukkoliikennepäällikkö Lauri Jokinen: Yhteydet Jokimaalle paranevat, kun Lempi-linjat aloittivat liikennöinnin
Puheenjohtaja Timo Vento: Maanpuolustustyö kiinnostaa kansalaisia yhä enemmän
Aurinko paistoi, väkeä ja hauskuutta riitti Nikkilän Puuhapäivässä
Superhost Leena Holmberg-Koski: Airbnb on yleensä halvempi vaihtoehto kuin hotelli
Yrittäjä Tuua Jäppinen: Laune on Lahden uusi keskusta
Kirjailija Marjo Ahlsten: Valkeakosken naiskaartilaiset näyttivät, että he olivat urheita ja hyviä sotilaista
Muusikko Kaarle Viikate: Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät asiansa, mutta minä olen ehdottomasti kesäihminen
Kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen: Lahtelaiset selvästi positiivisempia ja rennompia kesällä
Marja-Leena Vierumäki: Lauluilta Salinkalliolla -tapahtumassa virittäydyttiin juhannus- ja kesälomafiiliksiin
Kauppias Mikko Puhakka: En usko, että alkoholilain uudistus tuo mukanaan lisähaittoja
Kari Kitunen: Oli iso askel siirtyä näytelmätekstistä proosaan
Harri Pikkarainen: Ympäristönsuojelu ja ilmastopolitiikka pitää olla mukana kaikessa päätöksenteossa
Pekka Komu: On vauhditettava alueiden tukemista, jotta voimme panostaa vahvemmin vihreän siirtymän toteuttamiseen
ARKISTO