Sinä osaat ja voit

Missä sinä olet hyvä? Joku osaa auttaa, toinen laulaa, kolmas rukoilee, neljäs keittää kahvia, viides pistää rahaa kolehtiin. Jumala on antanut meille aikaa, lahjoja ja kaikkea hyvää. Jokaisella on omat ”talenttinsa”, pienet tai suuret, joita voi käyttää elämässä. Jumala toivoo, että käytämme aikamme, taitomme ja rahamme rohkeasti, myös toisten ihmisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi.

Taivaan Isä antaa mielellään taivaasta ihmisille armolahjoja. On hyvä pyytää, että Taivaan Isä johdattaa elämässä oikealle polulle. Hän tuntee sinut ja minut läpikotaisin. Ja Jumalan omana saa olla rohkea. Täällä on paljon tehtävää ja moni tarvitsee rakkautta. Tietysti me itsekin.

Entä jos joskus ei tiedä, mitä osaa tai kaikki menee pieleen? Taivaan Isä rakastaa sinua ja minua silti! Jeesus on meillä turvana aina. Myös omasta yhteisöstä voi parhaimmillaan saada paljon turvaa ja apua. Sunnuntaisin kirkoissa – Launeenkin kirkossa – vietetään messua ja silloin yhdessä rukoillaan yhteisten asioidemme ja toinen toistemme puolesta. Juodaan myös kirkkokaffetta yhdessä: lämpimästi tervetuloa mukaan!

Rukous:
Rakas Taivaan Isä, kiitos, että olet antanut meille uuden päivän ja uusia mahdollisuuksia. Kiitos, että voimme yhdessä tehdä paljon hyviä asioita. Auta, että jokainen löytäisi oman paikkansa ja löytäisi oman lahjansa. Aamen.


Pastori Kati Saukkonen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO