Kotimme vinttiin oli kertynyt valtavasti tavaraa kymmenen vuoden asumisen jälkeen. Sieltä löytyivät nukkekoti, jolla pikkutyttömme paljon leikki, monet lastenkirjat, joita yhdessä luettiin, pojan hurja kokoelma ”wordcraft-ukkoja”, joita hän tuntikausia maalaili… Nämä taisivat olla lapsiemme lapsuuteen kuuluvaa tavara-aarteistoa, joista nyt vinttisiivouksen jälkeen suuri osa päätettiin laittaa kiertoon. Nämä tavarat toivat mieleen muistoja mukavista hetkistä, mutta oli aika antaa niitä kiertoon jonkun muun iloksi ja kivoja hetkiä tuottamaan.
Olen sen sukupolven lapsia, joiden vanhemmilla oli vintissä paljon säästössä tavaraa ”varmuuden vuoksi”. Omat vanhempani olivat eläneet sota-ajan pulan, jolloin vinttivarannot olivat melkoisia aarreittoja. Äitien mekoista tehtiin uusioversioista tyttärille jne. Mutta tänäpäivänä ei ole mitään syytä pitää tavaroiden jättimäisiä varmuusvarastoja. Olen ihaillen seurannut nuoria perheitä, jotka ostavat miltei kaikki lapsilleen tarvitsemansa vaatteet ja lelut kirpputoreilta ja laittavat myös turhat tavarat nopeasti kiertoon.
Nykyihmisen suhde tavaraan ja rikkauteen on ongelmallinen. Niistä tulee helposti meidän elämämme tärkeimpiä asioita, elämämme aarteita. Mitä sinä etsit elämäsi aarteeksi? Hyvä ja tyydytetty elämä taitaa edellyttää jotain aivan muuta kuin suuria omaisuuksia. Edellyttäisikö se uskoa siihen, että kaikki ei pääty kuolemaan eikä minun elämäni mene hukkaan? Tälläistä uskoa saa kokea Jumalan yhteydessä. Ja Jumalan ja lähimmäisten palvelemisen kautta saa kokea, että elämä on hurjan arvokasta ilman tavarapaljouksia. Eikä omat taidot ja lahjat kangistu paikoilleen ja muutu ”käyttämättömien paljouksien vinttivarastoksi” turhana pölyttymään.
Kun sydän lepää Jumalassa, saa kaiken ottaa turvallisin mielin Häneltä vastaan. Silloin elämä nähdään kokonaisuudessaan Jumalan lahjana, ja silloin sinä omistat aarteista parhaimman, korkeimman ja kestävimmän: sinulla on itse elävä Jumala omana turvanasi.
Kati Saukkonen, pastori
Launeen seurakunta
P.S. Launeen kirkon sisäpihalla on autotallikirppis ja kesäkahvila lauantaisin 21.5.-18.6. klo 10-14 lähetystyön hyväksi, tervetuloa!