Ruoan hinta nousee, nälkä tulee – Oletko valmis?

Kuka suomalaispoliitikko kysyi viimeksi maailman nälästä?

Mitä ja mikä minä olen näitä asioita kyselemään ja perkele hoitakoon afrikkalaiset ja intialaiset itse asiansa! Näinhän se persujen eli englanniksi Finnsien mukaan pitäisi mennä, mutta kun en ajattelevana ja tuntevana ihmisenä voi tätä aihetta noin sivuuttaa. Kirjoitin siitä kesällä Etlarin yleisönosastolle otsikolla: ”Halosen kissa kuoli 100 miljoonaa ihmistä vaarassa kuolla Somaliassa.”
Sain upeaa palautetta, joten nälkäpäivää odoteltaessa lienee paikallaan hivenen oman laihdutuskuurin lomassa tuoda esiin muutamia tosiasioita maailman tilasta.

Googletin tietoni ja tässä faktoja. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan viime vuonna maailmassa oli 925 miljoonaa aliravittua ihmistä; siis nälkäistä. Lukuna se tarkoittaa 13 prosenttia maapallon asukkaista eli ihmiskunnasta. Kuvittelepa, että koko Eurooppa, USA, Venäjä näkisivät nälkää! Jotain tapahtuisi, mutta nyt täällä pähkäillään viljan ja elintarvikkeiden ylituotannon kanssa ja jaetaan Suomen Kepulle satoja miljoonia euroja maataloustuotanto tukea, jolla se kuormittaa ja saastuttaa fosforipäästöillään vesistöjämme. Tässä on antagonistinen ristiriita!
Samasta tilastosta ilmenee, että keskivertopäivänä kuolee noin 15100 lasta nälästä johtuviin sairauksiin. Heitä voi hyvin verrata Suomen nälkävuosien uhreihin siksi, että silloinkin suurilta ihmisuhreilta olisi säästytty, jos valtionhoitaja ja pankkimies Snellman olisi aikaistanut viljakuormatilaukset Keski-Euroopasta.

Ellei kuljetuksia saada kuntoon ja viljaa Somaliaan heti, siellä uhkaa akuutti nälkäkuolema 760.000 ihmistä seuraavan viiden kuukauden aikana. Miksi ihmeessä me länsimaalaiset suojelemme maatalouttamme viljatulleilla, jotka vain lisäävät kehitysmaiden nälkää? Mitä tekee kansan kirkkomme? Se siunaa Nokia Mission pedofiilit ja antaa anteeksi vanhoillislestadiolaisille lapseen sekaantuneille huutamalla:” Herra armahtaa kaikkia. Armo kuuluu kaikille.!” Kansan kirkkomme pitäisi muuttaa suunnatonta maaomaisuuttaan ja metsäomaisuuttaan heti avustusrahaksi Somaliaan.

Vain toimimalla Laupias Samarialaisen tavoin nykyinen evankelisluterilainen kirkkomme voi vakuuttaa diakoniatyönsä. On irvokasta, että teologit väittelevät naispapeista ja heidän oikeuksistaan, kun samaan aikaan kanssaihmisiä kuolee nälkään. Oppinsa mukaisesti he eivät näe malkaa omassa silmässään, vaan toimivat fariseusten tavoin ja repivät vaatteensa kiihkouskossaan ja omassa lihanhimossaan.
Talousarvioissa pohditaan vain Kreikan oikeuksia ja unohdetaan se tosiasia, kuinka paljon me suomalaiset vedämme vessanpöntöstä alas muka pilaantuneita elintarvikkeita.

Miljardien ihmisten nälkä on yksi niistä käsittämättömyyksistä 2010- luvun alussa. Miten näin on päässyt oikein käymään? Sitä tulevat ihmettelemään aivan varmasti 2100- luvun sosiologit, mikäli heitä tai historiantutkijoita enää on.
Me hyväkkäät päivittelemme tietoverkkomme toimimattomuudesta, nanotekniikan sovellusten vaikeuksista ja viallisista hiihtoputkista. EU on jo luovuttanut. Aina on lama tai nousukausi rahapolitiikassa ja sen takia nälkäisten auttamine saa jäädä. Minäkin haluaisin mennä hallintoviranomaisena pariksi kuukaudeksi tutkimaan todisteista kansanmurhasta syytetyn Suomeen muuttaneen miehen todistajia. Heidän matkakustannuksensa ovat 2,5 miljoonaa euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja! Miksi emme luovuttaneet miestä sinne maahan, missä hänen epäillään murhat tehneen ja lahjoittaneet tämän summan Somalian nälkää näkeville kanssaihmisillemme?
Tässä sitä on pohtimissa missikisojen ja tosi TV:tä tuijottaessa.

Jussi Melanen

 

KOLUMNIT -arkisto

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011