Luokkajako alkaa Suomessa muodostua nopeammin kuin osattiin itse asiassa ennakoida. Tilastojen mukaan köyhät miehet kuolevat meillä kymmenen vuotta nuorempina kuin rikkaat. Rahalla saa hoitoa ja pääsee ohittamaan jonoja. Vanhukset ovat todella eriarvoisempia juuri tässä kohdassa. Resursseja vaaditaan vanhusten hoitoon, mutta valtiovalta priorisoi hoitoja ja kunnat ovat täysin eriarvoisessa asemassa
palveluiden suhteen. Tiedämme niin ikään työelämästä syrjäytyneiden nuoren lisääntyvästä joukosta,mutta huono-osaisuus tuntuu periytyvän.
Ennen rakennemuutosta, siis ennen Nokian nousua Suomi oli maailman sivistyneimpiä maita, jos kriteeri on, miten yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan, heistä kaikista. Jokainen voi nyt itse tutkaillaja katsoa, mitä tapahtui. Vallan temppeleissä ja rahan kasinoissa kehitettiin tyly ja armoton uusi yhteiskuntamalli. Kipua tuntematta suunniteltiin jako kolmeen luokkaan: rahapapit, palvelijat ja perseeseen potkitut. Jälkimmäisille maksettaisiin kansalaispalkkaa juuri sen verran, että he pysyisivät hengissä; myötätuntoraha rauhoittaisi ”omatuntoa .
Tämä visio on alkanut toteutumaan pikkuhiljaa ovelasti. Uuden kaavion rahapapit eivät kumarra ristiä, vaan ohjailevat eurovirtoja haluamiinsa kohteisiin itsekkäästi. Palvelijat (nykypoliitikot) varmistavat paikkansa karjalaumassa ja siunaavat rahapappien toimenpiteet nyökyttelemällä ja hokemalla: ”näin on nähtävä, näin on nähtävä”. He kastelevat perseelle potkittujen perään ja hokevat mantraa ja kiittävät etteivät ole pudonneet itse samaan joukkoon, ainakaan vielä. Yleensä tämä luokkaa katsoo vain omaa etuaan ja ristii kätensä vaikeilta yhteiskunnallisilta päätöksiltä ja ratkaisuilta.
Arjen kohtaaminen on näille kolmelle luokalle erilaista. Rahapapit valmistelevat TV:ssä kahdeksan lajin gourmet aterioita kuin perseen potkitut värjöttelevät muovikassien kanssa ruokajonoissa. Samaan aikaan yhteiskunnallinen tietämättömyys lisääntyy. Valtioneuvostossa toimivat toimittajat
eivät osaa kääntää poliitikkojen ”liirum laarum lakiesityksiä” suomen kielelle riittävän yksiselitteisesti. Hallituksen esitykset ovat poistuneet lehdistä eikä niiden käsittely ole esillä enää tiedotusvälineissä. Valtioneuvostolla oli ennen oma tiedotusyksikkönsä, johon kuului kaksi tiedottajaa. En tiedä, kuinka monta heitä on nyt ja mitä he tekevät.
Lehdistö pyrkii aina nostamaan omaa tasoaan. Miksi hallituksen esitysten sisältöä ei enää pysty seuraamaan mistään. No toki netistä, mutta millä avainsanoilla. Mutta sielläkö äänestäjä ottaa selvää, mitä hänen edustajansa tai puolueensa tekee? Huvittaviakin tapauksia löytyy! Eräs maaherraksikin
noussut kansanedustaja esitti 50.000 markkaa köyhyyden poistamiseen. Valtiovarainministeriön virkamiehet eivät vain tienneet tuo raha piti maksaa, joten sitä ei sitten maksettu mihinkään. Yksi viikkotunti yhteiskuntaopetusta ei riitä tietämättömyyden poistamiseen yhteisistä asioista.
Mutta tärkein kysymys kuitenkin on; miten saisimme nuoret kiinnostumaan 1960-luvun tapaan yhteiskunnassamme tehtävistä vaikeista ja tärkeistä asioista!
Juhani Melanen