Joissakin juhannuspäivän messuissa on ollut tapana käyttää saarnatekstinä Luukkaan evankeliumissa olevaa Sakariaan kiitosvirttä. Sakarias ylistää kiitosvirressään Jumalaa, joka hyvyydessään katsoo kansansa puoleen ja tarjoaa sille pelastuksen. Jumala on siunannut Sakariaan vaimoa vielä vanhoilla päivillä lapsella, jolle enkeli määräsi annettavaksi nimen Johannes. Tuon Johanneksen syntymäpäivän kunniaksi me vietämme juhannusta ensi viikonloppuna.

Juhannuksena kaikki kynnelle kykenevät pakkautuvat autoihinsa ja siirtyvät virvoittavien vesien äärelle, luonnon rauhaan ja kauneuteen. Harva suomalainen vaikuttuu kauniista luonnosta ihan niin paljon, että puhkeaisi ylistysvirteen, mutta jotakin hyvin harrasta saatamme kokea juhannusaaton iltana kauniin luonnon keskellä.

Hartaushetkiin ja messuun tuodaan yleensä aina jotakin kaunista, yleensä kukkasia, joihin voi keskittää katseensa. Kauneudessa on paljon pyhää ja puhuttelevaa. Kauneuden keskellä oma sisin hiljenee ja mieli antaa tilaa syvällisemmille ajatuksille. Juhannusaaton auringon laskiessa voi saada välähdyksen ikuisuudesta ja aistia Jumalan. Ota siis tämäkin juhannus mahdollisuutena viettää hetki Luojasi kanssa.

Siunattua juhannusta!

Ville Hakulinen
Seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Työstä on tullut suomalaisille nykyajan tärkein uskonkappale ja ainoa autuus, onni ja iankaikkisuus.
Joka paikassa poliitikkomme hokevat meille mantraa, että hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämiseksi meidän on tehtävä enemmän työtä ja pidennettävä työuriamme.
Valitettavasti valistuksen ajan käsitys työstä on modernissa yhteiskunnassamme täysin kestämätön.
Marx näki työn ihmisen lajiolemuksen ilmentymänä. Hän määritteli sen toiminnaksi, jonka välityksellä ihminen asettuu luonnonvoimana luonnonainetta vastaan ja saattaa sen tarpeitaan vastaavaan muotoon. Benjamin Franklin taas pahoitteli varhaista syntymäänsä , sillä hän ei olisi näkemässä sitä, kuinka ihmiskunta voittaa painovoiman, lisää suuresti kuljetuskapasiteettiaan ja kaksinkertaistaa maatalouden tuottavuuden. Hän aavisti myös , että useat sairaudet voitetaan ja elinikä kasvaisi.

Nyt olemme tilanteessa, jossa luonto on meille länsimaalaisille ihmisille lähinnä olemassa vain inhimillisiä tarpeentyydyttämistä varten ja kiva raaka-ainevarasto, josta ammentaa poisheitettävää tavaraa jätteisiin. Omaksuttu kasvumalli on kuitenkin ristiriidassa yhä voimakkaamman kasvun kanssa. Tuotanto ja kulutusmallit ovat levinneet jo lähes kaikkialle ja Kiina toimii tällä hetkellä tämän tuotannon lisäyksen veturina ja tuotanto- ja kulutusmallien esimerkkinä.

Mutta joskus raja tulee varmasti vastaan, sillä maapalolla on alkanut esiintyä pulaa öljystä ja muutamasta muustakin keskeisestä luonnonvarasta.
Olemme tilanteessa, jossa kasvuun liittyvät resurssi- ja ympäristöongelmat on tiedostettu ja jo jonkinlaiseen sopimuksiin ollaan jo päästy, mutta kasvihuoneilmiön ohella erääksi keskeiseksi ongelmaksi on muodostunut ihmiskunnan laajenevien taloudellisten toimintojen aiheuttama uhka evoluution synnyttämien eläin- ja kasvilajien säilymiselle. Luonnon biolooginen monimuotoisuus vähenee ja eräiden biologien arvioiden mukaan kolmasosa kasvi- ja eläinkunnasta saattaa hävitä vuoteen 2050 mennessä.

Tuloksena on väistämättä lisääntyvä pula energiasta ja raaka-aineista. Makeasta vedestä käydään varmasti sotia ja ekokatastrofit yleistyvät. Aiemmin maailman enemmistö on elänyt maataloudessa, mutta vasta nyt globalisaatioon siirryttäessä, maailma siirtyy modernin työn räjähdysmäiseen kasvuun. Ihmiset muuttavat maaseudulta kaupunkiin ja heidän tietoisuutensa modernin elämän tarjoamista mahdollisuuksista on kasvanut; demokratiaa vaati nyt koko maailman nuoriso.

Joka vuosi työikään tulee 130 miljoonaa nuorta. Väestö kasvaa geometrisessa sarjassa ja elintarvikkeet aritmeettisessa. Tästä aiheutuu nälänhätä työikäisten määrän huikea kasvu. Maapallon kestävä kehitys tarvitsee uuden työn määritelmän. Siksi ongelman korjaamiset on tapahduttava työn luontosuhteen uudelleenmäärittelystä. Jokainen voi pienessä mielessään ajatella, missä kulkevat kasvun rajat ja kuinka paljon maapallo pystyy elättämään ihmisiä. Miten työt jaetaan ja miten kestävä kehitys huomioidaan kehitysmaissa? Tarvitsemme kokonaan uudenlaisia sopimukseen perustuvia työn malleja, jotka koskevat koko päätöksentekoprosessiamme.

Mutta me suomalaiset ja muutkin tiedämme varmasti, että yksikään maa ei aja sellaisia päästörajoituksia, jotka uhkaavat olemassa olevien työpaikkojen säilymistä. Toisaalta jokainen ajatteleva yksilö myös tiedostaa, että luonto ei voi olla enää pelkkä inhimillisen tarpeentyydytyksen välikappale. Uusien teknologioiden ja tietojen avulla, nykyihmiset voisivat voisivat moninkertaistaa työnsä tulokset ja potentiaalit niin, että he voisivat aikaa myöten vapautua aiempien sukupolvien elämää varjostaneesta aineellisista niukkuuksista. Työn kahle avautuisi?
Mutta onko enää aikaa?

Jussi Melanen

Lahden aluesuunnittelijoiden visiottomuus ahdistaa

Olen aina ajatellut, että suutari pysyköön lestissään. Mutta enää en voi vaieta. Tutustuttuani Lahden alue- ja keskustasuunnitelmiin tarkemmin olen huomannut sen valitettavan kapea-alaisuuden, näköalattomuuden ja ideaköyhyyden, jolla nämä ”päällepäsmärit” asioitaan kotikaupunkiimme
ajavat kuin kranaattia ahteriin.

Heille vaihtoehdot on tabuja ja siten kaikkien ratkaisuvaihtoehtojen vastustuksen kohde. Pieni piiri päättää lahtelaisia kuulematta asioista, jotka vuosikymmeniä vaikuttavat meidän kaikkien elämään useimmiten yhden äänen enemmistöllä, kuten Lahdessa viime aikoina on ollut tapana.
Jokainen tajuaa, että torille pitää päästä bussilla, kuten Tampereella. Matkakeskus ja pakkihallit voitaisiin sijoittaa Radiomäen tunneliin tai nykyinen funkisrakennus säilyttää ja perustaa siihen kansainvälinen kasino. Parempi paikka olisi alatori, jonne todella voisi harkita myös kasinon perustamista. Hannu Himasen pilvenpiirtäjäehdotus ei liene tehty tosissaan, mutta jos on , niin voi voi meidän päättäjiemme yksinkertaisuutta, yksisilmäisyyttä ja pelisilmän puutetta.

Kasinoa voi perustella monella muotoa. Amerikassa intiaanit ovat saaneet perustaa kasinoita reservaatteihinsa. Olen vieraillut muutamassa ja todennut. millaisia tuloja ne tuottavat yhteisöilleen ennen köyhän matkamuistorihkamamyynnin sijasta. Intiaanit ovat voineet kustantaa saamillaan voitoilla itselleen korkeatasoisia kouluja, jopa yliopistoja, sairaaloita sekä järkeistää sosiaalimenonsa ” juoppoutensa” kustannuksia. Mallihan istuu Lahteen hyvin. Samoilla geeneillähän me syrjäänitkin täällä Pohjan perukoilla tarkoitan Lahdessakin elelemme.

Kasino toisi mukanaan Lahdelle tärkeää näkyvyyttä ja lisäisi majoituspalveluiden kysyntää. Teivaanmäen kylpylähanke saisi potkua ja oheispalveluiden myynti kymmenkertaistuisi. Tälle hankkeelle olisi juuri nyt ns. markkinasosiaalinen tilaus, mutta olen varma, että lahtelaisiltapäättäjiltä puuttuu
yksinkertaisesti rohkeutta toteuttaa näin suurisuuntainen ja Lahden tulevaisuuteen vaikuttava ratkaisu. Vellihousut istuvat valtuustossa pohtimassa toriparkkia ja muita yhtä onnettomia keskustavisioita ja matkakeskuksia ymmärtämättä todellisen bisneksen ja Lahden tulevaisuuden ydinajatusta Lahden myymistä koko vuodeksi lisääntyvälle turismille ja ennen kaikkea mikä täky tämä olisi itäturisteille, jotka rientäisivät nopeilla Allegroyhteyksillä tänne kantamaan kasseilla rahaa lahtelaisille.

Ainoa taho, mikä saattaisi pistää kapuloita rattaisiin, on Suomen lainsäädäntö. Mutta jos kasinohanke kyettäisiin valjastamaan ja palvelemaan yleishyödyllisiä, sosiaalisia ja muita eettisiä tarkoitusperiä , se poikisi viidessä vuodessa Lahteen sellaisen tulonsiirron, että lahtelaiset vanhukset voitaisiin 2020-luvulla asuttaa uusrakennetuissa kuntohotelleissa ilman kaupungilta meneviä kustannuksia. Mutta tietäen lahtelaisten päättäjien henkisen köyhyyden, tämäkin esittämäni ehdotus painuu jonnekin mappi Ö:hön ikuisiksi ajoiksi, kunnes sen poimii joku muu kaupunki ja alkaa toteuttaa ideaani ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. MOT

Jussi Melanen

Tänä keväänä löysin itsestäni yllättäen multasormen. Vasta vuosi sitten oman pienen pihan omistajaksi muuttaneena, olin elänyt pitkään tietämättömänä harrastuksen ihanuudesta. Suoraan sanottuna aikaisemmin en ollut innostunut parvekekukista, en edes huonekasveista. Olin onnistunut yksitellen kuihduttamaan kaikki ne kasvit, joita ystävämme meille kantoivat tuliaisiksi vannoen, että juuri se kasvi oli helpoin mahdollinen hoidettava. Kaikki kukat, joihin sain äidiltäni tai anopiltani tarkat hoito-ohjeet (ja joita mielestäni orjallisesti noudatin), olivat muutamassa viikossa kuivia ja lehdettömiä risuja.

Nyt pikkuruiselle pihallemme nousee hedelmäpuita, marjapensaita ja mansikantaimia kuin sieniä sateella. Ihaillen hypistelen auringonkukkien maasta puskevia taimia ja äitienpäivälahjaksi saamani ruusupensaan tuuhenevia oksia.

Suurin syy innostukseeni on se, että uuden harrastukseni parissa seuranani häärii kaksivuotias, vähintään yhtä innokas, tyttäremme. ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” raikuu rivitalomme takapihalla, kun multa- ja kalkkiseokset pöllyten taputtelemme omilla puutarhalapioillamme uusille kasveillemme hyvää kasvualustaa.

Aika näyttää, miten meidän puutarhallemme käy. Mitkä kasvit jäävät elämään ensi yrittämällä ja minkä kohtaloina on päätyä epäonnistuneiden harjoituskappaleiden joukkoon.

Kristittyinä meidän jokaisen elämää ylläpitää puutarhuri, jonka tekoja voimme vain ihmetellä ja ylistää. Niistä käsistä ei synny virheitä eikä harjoituskappaleita. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat”, Jeesus sanoo. Emme elä vain kolmiyhteisen Jumalamme luomina, vaan hänen jatkuvassa yhteydessään, kiinni hänessä. Siihen yhteyteen meidät on kasteessa liitetty.

Mira Vorne
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Kristittyjä on moitittu siitä, että he sulkevat silmänsä tämän maailman asioilta. Mm. Karl Marx sanoi uskonnon olevan kansan oopiumia, koska se tarjoaa lohtua vaikeuksiin, mutta ei poista näitä ongelmia. Ja puheet paremmasta elämästä taivaassa passivoivat ihmisen, hän ajatteli.

Tällainen tulkinta ei kuitenkaan tee oikeutta kristilliselle uskolle. On kyllä totta, että kirkon historiaan on kuulunut myös suuntauksia, joissa on vetäydytty maailmasta. Näin on mm. monissa luostareissa. Mutta samalla näissä usein on tahdottu osoittaa myös palvelevaa rakkautta. Esimerkiksi 500-luvulla syntyneen benediktiiniläissääntökunnan ja -munkkien tunnuslauseena on ollut ”Ora et labora!”, ”Rukoile ja tee työtä!”. Vanha suomalainen sovellus tästä kristityn elämänasenteesta on ollut sanonta ”Käsi aurassa, sydän taivaassa!”

Jeesus itse liittyi Vanhan testamentin profeettojen julistukseen, kun hän voimakkaasti puuttui niihin epäkohtiin, joita näki niin ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja toiminnassa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Samalla hän kutsuu seuraajiaan tähän taisteluun epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja syntiä vastaan.

Oikean syvyyden asioille kuitenkin antaa se, että niitä katsotaan myös iankaikkisuus-näkökulmasta. Ensinnäkin se muistuttaa, että me vastaamme tekemisistämme tai tekemättömyydestämme viime kädessä Jumalalle. Toiseksi se muistuttaa, että tuomarointi on jätettävä hänelle, jolle se kuuluu. Edelleen tulevaisuutemme ei ole vain omien ponnistelujemme varassa, vaan meitä kantaa Jumalan siunaus ja varjelus. Ja vielä on hyvä, ettemme väärällä tavalla ole kiinni näissä maallisissa ja vaikeuksien keskelläkin voimme nostaa katseemme niiden ylitse Jumalan puoleen. Hän näkee elämämme ja tuntee meidän asiamme.

Siksipä: Rukoile ja tee työtä!

Heikki Pelkonen

Ruokaruletissa ei ihmisyys paljon paina

Suomen ruokajonot ovat kuin hyttysen paska Itämeressä, jos tilannetta verrataan parhaillaan maailmalla vallitsevaan todelliseen nälkäkatastrofiin. Maailmalla kuohuu. Ruokaprotesteissa on tapettu satoja ihmisiä ja tilanne vain pahenee. Ruuan äkillinen kallistuminen on johtanut globaaliseen ruokakriisiin, koska maailmankaupan vapautuminen ja kehitysmaiden maataloustuotannon keskittyminen muutamaan vientilajikkeeseen ovat heikentäneet erityisesti köyhien afrikkalaisten maiden ruokaturvaa. Ruokamellakat ovat tosiasia Nigeriassa, Egyptissä, Burkina Fasossa, Keniassa ja Ugandassa.
Ruuan äkillistä kallistumista on selitetty muun muassa huonoilla sadoilla, ruokakasvien muuttamisella biopolttoaineiksi, kuivuudella, eroosiolla. väestönkasvulla sekä nousevien talouksien lihankulutuksella. Mutta todellinen syy on se, että perushyödykejohdannaismarkkinat ovat kasvaneet 25- kertaisiksi vuosien 2003-2008 välillä. Ruuasta on tullut keinottelun väline.

Elintarvikejohdannaiskauppaa hallitsevat pitkälti samat investointipankit ja muut suuret institutionaaliset sijoittajat. Nämä kasvottomat jättiläiset ovat myös Etelä-Euroopan velkakriisin taustalla.Morgan Sachs. JP Morgan, Morgan Stanley. Deutsche Bank ja Barclays Capital viis veisaavat maailman ruokahädästä. Elintarvikkeilla spekuloidaan siinä, missä kullalla ja lääkeillä.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi huhtikuussa tutkimuksen, jonka mukaan ruuan kallistuminen 10 prosentilla lisää hallitusten vastaisia asenteita ja protesteja 100 prosenttia. Tämä näkyy myös erittäin selvästi Pohjois-Afrikan kansannousuilla ja Lähi -Idässä, sillä köyhemmillä alueilla ravintokulut haukkaavat jopa 73 prosenttia kotitalouksien menoista.

Keinoja on, mutta..

Jos maailman päättäjillä riittäisi halua ja uskallusta pistää kapuloita elintarvikekeinottelijoiden ahneuteen, niin siihen löytyy kyllä keinoja. Tärkeimpiä asioita olisivat demokraattinen päätöksen teko, tiedon avoimuus sekä riskien että velkavipujen kytkösten ehkäiseminen. Ruokamarkkinoiden keinottelijat käyttävät hyväkseen raaka-ainejohdannaisia ja niputtavat ihmisten perushyödykkeet monimutkaisiin rahoitusinstrumentteihin.

Ruuan nopeat arvonmuutokset luovat kuplia ruokamarkkinoilla ja ne näkyvät välittömästi ruuan hinnoissa. Tämä tarkoitta, että lähiaikoina ei ruokamielenosoituksista ole pulaa. Mutta miten ehkäistään elintarvikeraaka-aineisiin perustuva keinottelu ja massiiviset velkaan perustuvat riskit? Keinottelua ei kai halutakaan ihan oikeasti kuriin. Mihin tämä kyynisyys vielä johtaa? No ainakin kansainvaelluksiin köyhistä maista rikkaisiin.
Siinä sitä sitten seisotaan rajalla taas ”torrakat” kourissa vai?

Jussi Melanen

”Olen muuten sitä mieltä, että Intia intiaaneille!” Voidaanko tätä lausuntoa pitää rasistisena? Nyt filosofian tohtori Jussi Halla-aho vastaan nostetaan rasismiin yllyttämisestä oikeusjuttu. Itse hän kehottaa Scirpta-blogissaan rohkeasti arvoisaa lukijaa tutkimaan kirjoituksiaan ja etsimään niistä rasistisia asioita. Siispä tuumasta toimeen ja lukemaan! Jos valtion syyttäjä löytää niistä ja pakkohan hänen on löytää, kun muu hallitus käskee kerta löytämään kirjoituksista rasismia, niin kyllähän minäkin, jos sorkin tikulla pientä silmään.

Halla-aho sanoo, että ”länsimainen kulttuuri tulee matemaattisella varmuudella kaatumaan” Siteeraus” Koska kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, meillä ei mielestämme ole oikeutta assimiloida maahanmuuttajia pakkosyöttämällä heille omia arvojamme( joihin kuuluvat vaikkapa
näkemyksemme naisen asemasta tai yksilön fyysisestä koskemattomuudesta). Hitaasti mutta väistämättä ne (ilman ylimielisyyttä ja omantunnontuskia) kutsun barbaareiksi, muuttuvat pienestä ja eksoottisesta joukosta ensin merkittäväksi vähemmistöksi ja sen jälkeen enemmistöksi. Silloin me emme enää määrittele ”hyvää” yhteiskuntaa. Silloin sen tekevät ne, jotka ovat käyttäneet arvojamme hyväkseen uskomatta niihin hetkeäkään. Silloin alkaa pimeys.”

Tyhmäkin näkee, että Halla-aho luokittelee ihmiset kahteen ryhmään, meihin ja muihin. Mutta onko tämä rasismia? Halla-aholle ”me” on normi ja se tarjoaa perusteet vertailuun. Näihin kytkeytyy tosin sellainen ristiriita, että ”me” samaistumme hyvään ja ”he” pimeyteen.
Tästä pitäisi repiä näyttö rasismista. 1930-luvulla Halla-aholla ei olisi hätää, mutta tänään on.
Neekeri on rasismia, mutta juutalainen ja islam uskontoina saavat sanoa toisistaan, mitä epämiellyttävämpiä asioita joutumatta tilille rasismista, vaikka sitä harjoittavatkin.

Halla-aho ei ole kieltonsa kanssa yksin. ”Minulla ei ole mitään venäläisiä, somaleita, romaaneita /keitä itseensä nähden erilaisia vastaan, mutta…”
Oma rasistisuus kielletään nyky-yhteiskunnassa taitavasti ja yritetään selitellä se olemattomiin. Juuri tästä syystä Halla-aho on järjestelmälle vaarallinen, sillä hänellä on lupa vihata selkänotkolla ja pystypäin niitä, joita hän salaa vihaa ja pelkää. Ainakaan kasvattajat eivät saisi kääntää päätään rasismilta, sillä silloin joudumme erittäin vaikeaan tilanteeseen kouluissa. Mutta riittääkö näyttö oikeusistuimessa. Mielestäni ei, sillä oikeusasiamiehelle on jo etukäteen annettu kriteerit, miten toimia, mistä syyttää ja kuinka tuomita.

Kyseessä on tämän ajan ”sotasyyllisyystuomioistuin”, jossa tuomia on annettava poliittisista syistä.
Miksei kansa tuomitse Suomen huonointa presidenttiä Mauno Koivistoa , joka uskoi vahvaan markkaan ja ajoi osaltaan Suomen lamaan 1990-luvun alussa. Sama mies ei tunnustanut Viron itsenäisyyttä eikä pyydä sitä myöskään anteeksi. Oliko hän rasisti, joka työskenteli Neuvostoliiton laskuun kieltämällä virolaiset? Keskustelu on vapaa ja jatkuu.

Jussi Melanen

Suvivirteen yhdistyy tunteiden ja tunnelmien kirjo. Pystyn vieläkin kuulemaan tuon virren kansakouluni urkuharmonin säestyksellä. Istuin vähän turhan matalalla penkillä koivuilla koristellussa juhlasalissa, kevättodistus kädessä, kesän odotus mielessä. Liisa-opettaja soitti suvivirren ja armas aika oli tullut.

Sittemmin suvivirsi on soinut jokaisena keväänä milloin työtehtävissä, milloin omien lasten juhlissa. Se ei jätä kylmäksi. Se avaa mielen näkemään Luojan luonnon ihmeiden takana. Virsi auttaa ihmistä kiittämään todellista elämän antajaa.

Täällä pohjolassa tiedetään, kuinka ihanaa on kevään tulo. Jos aina olisi lämmintä ja vihreää, ei kevät olisi erityinen, armas aika. Meillä on takana luminen, pitkä talvi. Me huomaamme kevään tuoman eron, kasvun ihmeen, valon voiton.

Suvivirsi säestää kuitenkin monenlaisia tilanteita ja tunnelmia. Joskus sitä täytyy laulaa pettyneenä, kun koulu ei olekaan sujunut. Joku saattaa miettii huolestuneena tulevaa kesää: mitä teen, kun säännöllinen ohjelma ja päiväjärjestys loppuu? Jollekin kevät on odotusten vastaisesti masennuksen aikaa.

Ihmiselämän tuntoja ei siis voi yleistää ja yksinkertaistaa. Suvivirttä saa laulaa juuri sillä mielellä kuin laulajalla sillä kertaa on. Välillä iloa ja kiitollisuutta painottaen, joskus pyytäen: Pois poista murheemme. Jumala ei herätä vain luontoa, hän koskettaa myös meitä. Jumala tahtoo antaa kaikille ilon ja tulevaisuuden toivon. Hän tarjoaa lahjojaan jokaiselle kaipaavalle: niin iloiselle kuin murheiselle kesän odottajalle.

Riitta Särkiö