Joissakin juhannuspäivän messuissa on ollut tapana käyttää saarnatekstinä Luukkaan evankeliumissa olevaa Sakariaan kiitosvirttä. Sakarias ylistää kiitosvirressään Jumalaa, joka hyvyydessään katsoo kansansa puoleen ja tarjoaa sille pelastuksen. Jumala on siunannut Sakariaan vaimoa vielä vanhoilla päivillä lapsella, jolle enkeli määräsi annettavaksi nimen Johannes. Tuon Johanneksen syntymäpäivän kunniaksi me vietämme juhannusta ensi viikonloppuna.
Juhannuksena kaikki kynnelle kykenevät pakkautuvat autoihinsa ja siirtyvät virvoittavien vesien äärelle, luonnon rauhaan ja kauneuteen. Harva suomalainen vaikuttuu kauniista luonnosta ihan niin paljon, että puhkeaisi ylistysvirteen, mutta jotakin hyvin harrasta saatamme kokea juhannusaaton iltana kauniin luonnon keskellä.
Hartaushetkiin ja messuun tuodaan yleensä aina jotakin kaunista, yleensä kukkasia, joihin voi keskittää katseensa. Kauneudessa on paljon pyhää ja puhuttelevaa. Kauneuden keskellä oma sisin hiljenee ja mieli antaa tilaa syvällisemmille ajatuksille. Juhannusaaton auringon laskiessa voi saada välähdyksen ikuisuudesta ja aistia Jumalan. Ota siis tämäkin juhannus mahdollisuutena viettää hetki Luojasi kanssa.
Siunattua juhannusta!
Ville Hakulinen
Seurakuntapastori
Launeen seurakunta
Tänä keväänä löysin itsestäni yllättäen multasormen. Vasta vuosi sitten oman pienen pihan omistajaksi muuttaneena, olin elänyt pitkään tietämättömänä harrastuksen ihanuudesta. Suoraan sanottuna aikaisemmin en ollut innostunut parvekekukista, en edes huonekasveista. Olin onnistunut yksitellen kuihduttamaan kaikki ne kasvit, joita ystävämme meille kantoivat tuliaisiksi vannoen, että juuri se kasvi oli helpoin mahdollinen hoidettava. Kaikki kukat, joihin sain äidiltäni tai anopiltani tarkat hoito-ohjeet (ja joita mielestäni orjallisesti noudatin), olivat muutamassa viikossa kuivia ja lehdettömiä risuja.
Nyt pikkuruiselle pihallemme nousee hedelmäpuita, marjapensaita ja mansikantaimia kuin sieniä sateella. Ihaillen hypistelen auringonkukkien maasta puskevia taimia ja äitienpäivälahjaksi saamani ruusupensaan tuuhenevia oksia.
Suurin syy innostukseeni on se, että uuden harrastukseni parissa seuranani häärii kaksivuotias, vähintään yhtä innokas, tyttäremme. ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” raikuu rivitalomme takapihalla, kun multa- ja kalkkiseokset pöllyten taputtelemme omilla puutarhalapioillamme uusille kasveillemme hyvää kasvualustaa.
Aika näyttää, miten meidän puutarhallemme käy. Mitkä kasvit jäävät elämään ensi yrittämällä ja minkä kohtaloina on päätyä epäonnistuneiden harjoituskappaleiden joukkoon.
Kristittyinä meidän jokaisen elämää ylläpitää puutarhuri, jonka tekoja voimme vain ihmetellä ja ylistää. Niistä käsistä ei synny virheitä eikä harjoituskappaleita. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat”, Jeesus sanoo. Emme elä vain kolmiyhteisen Jumalamme luomina, vaan hänen jatkuvassa yhteydessään, kiinni hänessä. Siihen yhteyteen meidät on kasteessa liitetty.
Mira Vorne
seurakuntapastori
Launeen seurakunta
Kristittyjä on moitittu siitä, että he sulkevat silmänsä tämän maailman asioilta. Mm. Karl Marx sanoi uskonnon olevan kansan oopiumia, koska se tarjoaa lohtua vaikeuksiin, mutta ei poista näitä ongelmia. Ja puheet paremmasta elämästä taivaassa passivoivat ihmisen, hän ajatteli.
Tällainen tulkinta ei kuitenkaan tee oikeutta kristilliselle uskolle. On kyllä totta, että kirkon historiaan on kuulunut myös suuntauksia, joissa on vetäydytty maailmasta. Näin on mm. monissa luostareissa. Mutta samalla näissä usein on tahdottu osoittaa myös palvelevaa rakkautta. Esimerkiksi 500-luvulla syntyneen benediktiiniläissääntökunnan ja -munkkien tunnuslauseena on ollut ”Ora et labora!”, ”Rukoile ja tee työtä!”. Vanha suomalainen sovellus tästä kristityn elämänasenteesta on ollut sanonta ”Käsi aurassa, sydän taivaassa!”
Jeesus itse liittyi Vanhan testamentin profeettojen julistukseen, kun hän voimakkaasti puuttui niihin epäkohtiin, joita näki niin ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja toiminnassa kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Samalla hän kutsuu seuraajiaan tähän taisteluun epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja syntiä vastaan.
Oikean syvyyden asioille kuitenkin antaa se, että niitä katsotaan myös iankaikkisuus-näkökulmasta. Ensinnäkin se muistuttaa, että me vastaamme tekemisistämme tai tekemättömyydestämme viime kädessä Jumalalle. Toiseksi se muistuttaa, että tuomarointi on jätettävä hänelle, jolle se kuuluu. Edelleen tulevaisuutemme ei ole vain omien ponnistelujemme varassa, vaan meitä kantaa Jumalan siunaus ja varjelus. Ja vielä on hyvä, ettemme väärällä tavalla ole kiinni näissä maallisissa ja vaikeuksien keskelläkin voimme nostaa katseemme niiden ylitse Jumalan puoleen. Hän näkee elämämme ja tuntee meidän asiamme.
Siksipä: Rukoile ja tee työtä!
Heikki Pelkonen
Suvivirteen yhdistyy tunteiden ja tunnelmien kirjo. Pystyn vieläkin kuulemaan tuon virren kansakouluni urkuharmonin säestyksellä. Istuin vähän turhan matalalla penkillä koivuilla koristellussa juhlasalissa, kevättodistus kädessä, kesän odotus mielessä. Liisa-opettaja soitti suvivirren ja armas aika oli tullut.
Sittemmin suvivirsi on soinut jokaisena keväänä milloin työtehtävissä, milloin omien lasten juhlissa. Se ei jätä kylmäksi. Se avaa mielen näkemään Luojan luonnon ihmeiden takana. Virsi auttaa ihmistä kiittämään todellista elämän antajaa.
Täällä pohjolassa tiedetään, kuinka ihanaa on kevään tulo. Jos aina olisi lämmintä ja vihreää, ei kevät olisi erityinen, armas aika. Meillä on takana luminen, pitkä talvi. Me huomaamme kevään tuoman eron, kasvun ihmeen, valon voiton.
Suvivirsi säestää kuitenkin monenlaisia tilanteita ja tunnelmia. Joskus sitä täytyy laulaa pettyneenä, kun koulu ei olekaan sujunut. Joku saattaa miettii huolestuneena tulevaa kesää: mitä teen, kun säännöllinen ohjelma ja päiväjärjestys loppuu? Jollekin kevät on odotusten vastaisesti masennuksen aikaa.
Ihmiselämän tuntoja ei siis voi yleistää ja yksinkertaistaa. Suvivirttä saa laulaa juuri sillä mielellä kuin laulajalla sillä kertaa on. Välillä iloa ja kiitollisuutta painottaen, joskus pyytäen: Pois poista murheemme. Jumala ei herätä vain luontoa, hän koskettaa myös meitä. Jumala tahtoo antaa kaikille ilon ja tulevaisuuden toivon. Hän tarjoaa lahjojaan jokaiselle kaipaavalle: niin iloiselle kuin murheiselle kesän odottajalle.
Riitta Särkiö
