Kotisähköpostiini vyöryy iso määrä mainoksia joka päivä. Joku usein ihan muka omalla nimellään esiintyvä ihminen luulee minun tarvitsevan uusia tv-kanavia, lainaa, laihdutusohjelmia, partakonepakkausta ja luottamuksellista salasuhdetta. Joku tarjoaa pelirahaa ja ryppyvoidetta luullen minun tulevan niistä onnellisemmaksi. Nämä tarjoukset siirrän lukemattomina viesteinä suoraan roskakoriin. En tarvitse näitä juttuja.

Tiukan paikan tullen elämämme pelkistyy niin, että tajuamme todella tärkeät asiat. Vastoinkäymisissä monet mukavat jutut painuvat taka-alalle ja moni mieltä vaivaava harmi osoittautuu loppujen lopuksi toissijaiseksi. Tärkeimmiksi asioiksi monet meistä luettelevat läheiset ihmiset, terveyden, työn, Jumala-suhteen.

Näitä elämän oleellisimpia rakennuspalikoita ei tarvitse laittaa järjestykseen, sillä usein ne kietoutuvat toisiinsa. Jumalaa rakastan siinä, että rakastan hänen minulle antamiaan ihmisiä. Terveys on lahjaa, joka mahdollistaa työn ja koko elämän. Tärkeimmissä asioissa on erityistä se, että mitään näistä ei tarjota minulle netin mainoksissa. Rakkaita ihmisiä, terveyttä ja uskoa ei voi rahalla hankkia. Ne ovat lahjaa.

Jaakobin kirjeessä sanotaan: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä. (Jaak. 1:17) Jumala antaa rakkaudessaan meille elämän ja elämän suurimmat lahjat. Hän on kanssamme myös silloin, kun joudumme luopumaan rakkaista ihmisistä ja asioista. Myrskyssä hän on aivan lähellä.

Jumalan suurin lahja maailmalle on Jeesus Kristus. Jeesuksen tähden me saamme syntimme anteeksi. Saamme rauhan ja vapauden. Silloin minun ei tarvitse juosta jokaisen tarjouksen perässä – olen jo löytänyt jotain kestävämpää!

Riitta Särkiö

Olen nyt seurannut sote- hanketta pari vuotta suurella mielenkiinnolla. Sosiaali- ja terveydenhuollon rakennetta halutaan uudistaa, mutta sen toteutus tökkii joka rintamalla ja aiheuttaa kansalaisissa huolestumista ja närkästystä. Tavallinen tossun kuluttaja ihmettelee ainakin sitä, kykeneekö uudistus
takaamaan Suomen joka kolkalla edes palveluiden nykytason vai kasvaako eriarvoisuus liian suureksi eri alueilla. Uudistuksella halutaan tukea etenkin perusterveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluita.

Asia on erinomainen, mutta miten käytännössä varmistetaan, että terveysasemille saadaan esimerkiksi enemmän vaikkapa erikoislääkäreitä tai diabeteshoitajia? Vaikka tavoitteena on, että lähetteitä erikoislääkäriin ei enää tarvittaisi ja terveyskeskukset huolehtisivat tulevaisuudessa tästä. Mitään takeita ei asiasta kuitenkaan ole, sillä lääkärit eivät miellä työtään terveyskeskuksissa kovinkaan trendikkäiksi.

Erityistä hämmästystä on herättänyt sairaanhoitopiirien kohtalo. Päijät-Hämekin selvityttää terveyspalvelunsa erityisen selvitysmiehen avulla. Täällä on jatkuvasti ylitetty budjetti, joten syytäkin todella on selvittää, mistä tämä johtuu? Kaikkea oleellista on tarkasteltava kriittisesti, mutta asiakaskeskeisesti ja koko alue huomioiden.

Sairaanhoitopiirejä puretaan tulevaisuudessa varsin kovalla kädellä. Alun perin hallitus halusi, että sosiaali- ja terveyshuollosta vastaisivat ”vahvat kunnat” ja jos väkimäärä on alle 50.000 -100.000, perustetaan sote- alueita, jotka voisivat olla kuntayhtymiä. Miksi sote-alueista on tulossa sääntö, vaikka nykyisetkin sairaanhoitopiirit perustuvat kuntayhtymiin?

Meille veronmaksajille jää useita kysymyksiä. Tarkoittaako tämä sitä, että pienet sairaalat suljetaan? Onko koko uudistus suuri ”HÖLMÖYS”? Miksi asialle pistettiin uusi alueellinen selvitystyöryhmä? Mitä se tekee? Helmikuun lopussa meillä pitäisi olla julkiset kartat, joista näkee millaisissa rakenteissa pitäisi tehdä yhteistoimintaa. Tuovatko ne painetta kuntaliitoksiin?

Meille veronmaksajille olisi iso askel, jos Päjät- Hämeen sosiaalihuolto ja terveyshuolto ja erityissairaanhoito saataisiin mietittyä näiden ”selvitysmiesten” toimesta siten, että yhdellä ja samalla alueella kyettäisiin luoma sellainen kokonaisuus, joka palvelisi tehokkaana alueellisena keskusyksikkönä
kaikkien päijäthämäläisten saatavissa.

Viimeiseksi kysymykseksi jääkin se tärkein ongelma. Kuka maksaa tämän kaiken ja onko se sittenkään parempi kuin vanha vai vain suuri kupla, jossa rahaa palaa, mutta mikään ei muutu.

Juhani Melanen

Jeesus piti jäähyväispuheen ennen ylösnousemuksensa jälkeistä taivaaseen astumista. Hänen lähipiirinsä oli vakuuttunut ylösnousemuksesta Jeesuksen ilmestyttyä ylösnousemuksesnsa jälkeen elävänä heille ristinkuoleman jäljet ruumiissaan.

Jeesuksen lähimmät eivät vieläkään ymmärtäneet, mitä kaikkea Jeesus oli ja on tai hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa merkitystä. Tarvittiin vielä lisää opetusta ja muistuttamista. Vielä vähän aikaa niin ei nähdä ja vähän aikaa, niin taas nähdään. Iloa ja surua, tuska muuttuu iloksi eikä mikään voi riistää iloa.

Kaikki liittyy Jeesuksen henkilöön: Hän se on. Usko on Jeesuksen odottamista ja hänen läsnäolostaan ilotsemista.
Vaikka tämän maailman ihmiset elävät kuin viimeistä päivää, kristityt elävät jo huomista päivää. Kyllä hän vielä tulee,
ja silloin kaikki saa selityksensä ja täyttymyksensä. Hän meni valmistamaan meille sijaa Taivaan kodissa. Sinne olemme matkalla.

Esa Kekki

Kivimaan koulun saneeraus oli uskomaton, kallis ja opettavainen saneerausprojekti, josta olisi pitänyt oppia jotain. Parempi maan tasalle ja uusi tilalle kuin toimimaton ja onneton vanha koulu homevikoineen.

Mistä syystä vanhempamme osasivat rakentaa homeettomia taloja?  Siksi, että ne ”hengittivät”! Suomalaiset arkkitehdit pilasivat 70-luvun tasakatoilla tuhansia suomalaisia kouluja. Valitettavasti paras esimerkki löytyy juuri Liipolasta, jossa kaikki se, mitä tehtiin, tehtiin väärin. Valut eivät kuivuneet ja soppa oli valmis. Helsingissä Kumpulan koulun oppilaat ovat lakossa ja kohta meillä Lahdessa myös Launeen koulun vanhemmat tekevät samoin.

Lahdessa muhii oikein kunnon riita siitä, että Lahden kaupunki on koko ajan lykännyt vanhaa korjausvelkaa, joka lankeaa nyt maksettavaksi. Se on lyhytjänteistä toimintaa, joka antaa selvän kuvan Lahden virkamiehistä. Tärkeämpää on toriparkki kuin koululaistemme terveys! Kaikki tämä tulee Lahdelle kalliiksi, koska launeelaisille oppilaille ja opettajille on järjestettävä vaihtoehtoiset tilat korjausrakentamisen ajaksi. Tästä hyötyvät nyt yksityiset ”parakkikoulujen” vuokraajat, jotka saalistavat sievoiset tulot lahtelaisten virkamiesten ”töppäilyjen” takia.

Minä syytän!
Miksei Lahdessa tehdä mitään oikein? Homekouluista voitaisiin päästä kokonaan eroon uudella elinkaariajattelulla. Tästä meillä on Suomessa jo esimerkkejä! Uusia tiloja rakennettaessa olisi järkevää siirtyä sellaiseen malliin, jossa rakentaja huolehtii seuraavat vuosikymmenet myös
kunnossapidosta. Ongelma ei kosketa vain lahtelaisia kouluja ja päiväkoteja, vaan myös kaikkia terveydenhuoltomme rakennuksia.

Parhaana esimerkkinä on Kuopiossa vuonna 2009 hyvin onnistuneen kilpailutuksen voittanut rakennusliike, joka sai huolehdittavakseen koulujen suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon 25 vuodeksi. Näin kaupunki sai mielenrauhan eikä sen tarvitse huolehtia neljännesvuosisataan kouluistaan. Miksei Lahdessa tehdä samoin?

Onko vain niin, että täällä ei kompetenssi yksinkertaisesti riitä näkemään laajempia kuvioita ja uusimpia malleja korjausrankentamisessa. En tiedä millaisia sanktioita Lahden terveystarkastajilla on, mutta jotain hekin voivat varmasti tehdä. Asettaa esimerkiksi vaarallinen koulu käyttökieltoon, mutta
paljon tärkeämpää olisi, jos lahtelaiset rakennussuunnittelijat osaisivat lukea ajan merkkejä ja  tukeutua uusimpaan tietoon. Kuopion mallissa homeongelmat tulevat rakentajalle todella kalliiksi.

Ryhtykää nyt ihmeessä selvittelemään verrokkimalleilla, mitä uusi elinkaariajattelu tulisi maksamaan vanhoihin keinoihin verrattuna. Tunarointi saa loppua ja homekouluista on päästävä.

Juhani Melanen

Eräs ehkä kaikista mieleenpainuvimmista tarinoista, joita kuulin lapsena, oli Jeesuksen käyttämä vertaus lammaspaimenesta. Vertauksen paimen jättää 99 lammasta odottamaan ja lähtee etsimään yhtä kadoksissa olevaa lammasta. Mieleenpainuvan tästä tarinasta teki se, miten Jeesuksen mukaan paimen iloitsisi löydettyään kadonneen lampaan.

Ensi sunnuntain aiheena on hyvä paimen. Vaikka edellä mainitsemani kohta ei olekaan pyhäpäivän tekstinä, tulee vertaus ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen aihetta. Hyvä paimen haluaa pitää huolta lampaistansa, on valmis vaarantamaan oman henkensä laumansa puolesta ja hyvälle paimenelle kaikki lampaat ovat tärkeitä.

Ajatus on hyvin kaunis ja lohdullinen, koska mehän kyllä ymmärrämme, että oikeasti tässä puhutaan Jumalasta. Jumalasta, joka haluaa huolehtia omistansa ja on valmis uhraamaan jopa poikansa meidän puolestamme. Mutta ongelmalliseksi asian tekevät lampaat, nimittäin kuka meistä haluaa olla lammas? Lampaasta tulee mieleen helposti pelästyvä laumasielu, joka ei kykene tekemään itsenäisiä päätöksiä. Harva nykyihminen haluaa samaistua lampaaseen.

Totuus on kuitenkin, että vaikka emme olisi lampaita, niin ainakin olemme laumasieluja. Olemme toistemme kaltaisia jopa yksilöllisyyden tavoittelussa ja ehkä olisikin viisasta olla pitämättä sitä huonona asiana. Me olemme joka tapauksessa osa monenlaisia laumoja tai ryhmiä, jos sana lauma tuntuu vaikealta.

Jeesuksen laumaan kuuluminen on oikeastaan aika hienoa. Nimittäin Jeesuksen laumassa meidät kohdataan yksilöinä ja vieläpä hyvin tärkeinä yksilöinä. Sellaisena yksilönä, jonka puolesta paimen on valmis taistelemaan.

Hanna Suominen
Pastori
Launeen seurakunta

Helsinkiläisen erityisopettajan erottaminen on nostanut Suomessa ennennäkemättömän vastalauseiden vyöryn. Eilen netissä oli käynyt sanomassa mielipiteensä yli 150.00 ihmistä, jotka ovat huolissaan koulujemme tulevaisuudesta ja niistä keinoista, mitä opettaja saa käyttää erilaisissa häiriötilanteissa.

Yhteiskunta kriitikko Oswald Spengler kirjoitti kirjassaan ”Länsimaiden perikato” mainiosti tästä asiasta jo yli 50 vuotta sitten. ”Kuka meistä oikeasti haluaisi elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa eläimillä on ihmisen oikeudet ja lapset kontrolloivat vanhempiaan.” Nyt me olemme lähestymässä juuri tätä tilannetta.

Suomen oikeusoppineet ovat menettäneet otteensa kouluasioista ja sallineet lapsille sellaisia oikeuksia, joilla he mielensä mukaan voivat hallita, kiusata ja vaikeuttaa opettajien työtä. Tämä ratkaisu, minkä Helsinki teki nakertaa yhteiskuntamme moraalia pahasti. Tuomarit ovat sortuneet siihen rationalistiseen harhaan, jonka mukaan tunteet ovat järjen hallinnassa. Jokainen tietää, että tunnereaktiot ovat nopeita ja automaattisia. Häirikön poistaminen ruokasalista työntämällä on juuri sellainen ratkaisu, joka oli tehtävä nopeasti. Oppilaan asiaton kielenkäyttö ja pään aukominen lisäsivät painetta. Ratkaisu oli oikea.

Koululaiset eivät ole motivoituneita sellaiseen tasapuolisuuteen, joilla he kykenisivät käsittelemään koulukuriin liittyviä asioita puolueettomasti ja kiihkottomasti. Filmin kuvannut ”peruskoulujuntti” on siitä juuri erinomainen esimerkki. Hän halusi provosoida tilannetta ja käytti filmaamaansa materiaalia vahingoittaakseen ja pilatakseen kyseisen opettajan maineen.

Yhtä ulalla oli erottamispäätöksen tehnyt rehtori tässä asiassa. Mitä hänenkin onnettomassa pääkopassaan on oikein liikkunut? Todennäköisesti ei mitään. Esimies ainesta hän ei varmasti ole, sillä hänellä olisi ollut joukko muitakin kurinpidollisia ratkaisuja, kuten huomaus tai kirjallinen varoitus. Vai oliko näillä kahdella opettajalla jo entuudestaan erimielisyyttä koulun kurinpitoasioissa ja erityisopettaja Korhonen oli arvostellut esimiestään näistä asioista? Me emme tiedä sitä, mutta me tiedämme tämän erottamispäätöksen tehneen rehtorin” vekkulin” nimen ja hän saa nyt kunnian olla se henkilö, joka tämän, muissakin maissa koomisuutta, aiheuttaneen jupakan alullepanija oli. Millaista kunnioitusta tämä kyseinen rehtori tulee nauttimaan tämän jupakan jälkeen työyhteisössään? Miettikääpä sitä!

Nyt mitataan suomalaisen koululaitoksen moraalia oikeusteitse. Se on erinomainen asia. Mutta osaavatko ja tietävätkö nämä ratkaisua tekevät ”muka” asiantuntijat niitä moraalisia perusteita, joiden pohjalta he lopputulokseen sitten aikanaan tekevät. Minä voin sen heille kertoa. Niitä ovat huolenpito, vapaus, reiluus (oikeudenmukaisuus), lojaalisuus, auktoriteetti ja pyhyys. Jos heitämme nämä arvot roskakoriin, menee myös lapsi pesuveden mukana. Mitättömästä asiasta paisui uskomaton ketjureaktio. Vain ydinaseilla uhannut Pohjois-Korea voittaa erottamislööpin. Eläköön lapsivallankumous!

Juhani Melanen

Pääsiäiseen liittyy meillä suomalaisilla monia erilaisia tapoja ja esineitä. Kaupat ovat kukkuroillaan toinen toistaan hienompia ja suurempia pääsiäismunia, joiden sisältä löytyy usein jokin yllätys. Kouluissa ja kerhoissa maalataan tavallisista kananmunista värikkäitä pääsiäismunia ja kotiin varataan suklaamunia pääsiäisaamua varten. Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että pääsiäismunalla on aivan erityinen merkityksensä pääsiäisen vietossa?

Pääsiäismuna on ylösnousemuksen vertauskuva. Pääsiäisenä saamme lukea Luukkaan evankeliumin kertomuksesta, että Jeesuksen haudalle rientäneet naiset eivät löytäneetkään haudasta Jeesuksen ruumista. Hauta oli tyhjä. Minne Jeesus oikein oli kadonnut? Hetken mietittyään haudalle menneet naiset, kaksi Mariaa, muistivat Jeesuksen puhuneen kuolemastaan sanoessaan: ”Kolmantena päivänä Ihmisen Poika nousee kuolleista”. Ihmisen Pojalla Jeesus tarkoitti itseään.

Aivan niin kuin pääsiäismunasta kuoriutuu pieni kananpoikanen, uusi elämä, niin myös meille jokaiselle avautuu Kristuksessa uusi elämä. Jeesuksen tyhjä hauta kertoo meille ylösnousemuksesta. Jeesus voitti kuoleman ja elää tänäänkin. Se on pääsiäisen suurin sanoma. Jeesus elää tänäänkin!

Pääsiäismunien ohella myös kynttilä liittyy kristillisen pääsiäisen viettoon. Pääsiäiskynttilä sytytetään kirkoissa pääsiäisyönä. Pitkäperjantain pimeys on väistynyt ja uusi elämä alkanut. Kynttilän sytyttämisen aikana luetaan seuraava pääsiäisylistys: ”Suuren kuninkaan valo loistaa ympärilläsi. Katso, pimeys on väistynyt kaikkialta. Loistakoon valosi, Kristus, pimeyteemme, niin kuin tämä pääsiäiskynttilä.”

Pauliina Hatakka
Vs. seurakuntapastori
Launeen seurakunta

Suomessa on itse asiassa toimiva byrokratia, jos sitä vertaa muihin maihin. Toki me kaikki inhoamme tylsyyttä, niuhottamista, hitautta ja määräilyä, mutta me emme joudu maksamaan virkamiehillemme lahjuksia saadaksemme asiamme hoidetuksi, kuten 150 muussa itsenäisessä maassa.

Uudessa kirjassa ” Konsulttidemokratia” tutkijat Hanna Kuusela ja toimittaja Matti Ylönen antavat palaa ja näyttävät, miten valtiostamme on tullut tyhmä ja tehoton.Koko yhteiskuntaamme riivaavan konsulttidemokratian syntysanat lausuttiin 2000-luvun alussa valtionvarainministeriössä. Eläköitymisen pelossa siellä laadittiin tuottavuusohjelmaksi kutsuttu omalaatuinen hanke, jossa tarkoitus oli vähentää valtion virkamiehiä hinnalla, millä hyvänsä.

Tässä onnistuttiin hienosti. Vuonna 2010 valtion henkilökuntamenot olivat noin 216 miljoonaa euroa pienemmät kuin vuonna 2006, mutta palveluiden ostot 500 miljoonaa euroa suuremmat. Joten missä hyöty? Himasjupakka on vain pieni pintaraapaisu, sillä kirjaa lukiessa ei voi välttyä vihastumisen tunteelta. Kirjassa kuvatut töppäilyt ja väärinkäytökset alkoivat todella aidosti koskemaan, sillä konsulteille maksetuilla summilla, olisi valtion hallintoon ja suunnitteluun helposti palkattu kolme pysyvää tutkijaa. Suomeksi tämä tarkoittaa, että asiantuntemusta ja hiljaista tietoa on hukattu niin paljon, että kohta vain vain konsultti tietää, missä valtioneuvoston WC sijaitsevat.

Koko konsulttidemokratiassa ongelmat liittyvät avoimuuden puutteeseen. Sopimusyksityiskohdat on liian helppo julistaa salaisiksi. Ulkopuolisten on mahdotonta arvioida kaikkia hankkeita, mikä taas tarkoittaa, että hallinnon läpinäkyvyys, legitimiteetti ja vastuullisuus ovat kärsineet, kun tietoa on tahallaan sysätty syrjään.

Olemme toisessa Orwelilaisessa yhteiskunnassa, jossa valtio ei valvokaan kaikkea, vaan sen tekevät puolestamme konsulit. Kirjassa haastatellut 50 henkilöä ovat tulleet esiin nimettöminä. Tämä on ymmärrettävää, sillä kukapa omaa oksaansa sahaisi. Uskomattomimpia töppäyksiä ovat tietysti VR:n epäonnistunut lipunmyyntiuudistus. Karmeinta on kuitenkin tapahtunut valtion It-palveluissa. Sopimuksia on solmittu niin taitamattomasti, että valtion kokonaan maksamat ohjelmien oikeudet ovat jääneet ylilaskutuksia tehneille konsulteille, jotka voivat kiristää valtiota jatkosopimuksilla. Mutta silti potilasjärjestelmiä ei ole saatu toimimaan.

Pahinta ei tässä kaikessa ole raha, vaan vallan siirtyminen näille konsulttipelleille. Hidas ja laajapohjainen komiteatyöskentely ei ole muodissa, vaan kaiken mittana on ” ketteryys”. Byrokratia tässä lisääntyy, muuta valta säilyy kansalla. Kuka uskaltaa sanoa tämän ääneen?
Uudet verolinjaukset ja elinkeinoelämä eivät tätä taatusti tee, sillä niin ovelasti köyhää on kusetettu taas kerran.

Jussi Melanen