Olin pääsiäisen jälkeen viikon matkalla Roomassa. Tuon viikon ajalle osui 1. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai ja Katolisen kirkon suuri juhla: kahden edesmenneen paavin, Johannes XXIII ja Johannes Paavali II pyhäksi julistaminen.
Meidän luterilaisten on aina välillä hieman vaikea suhtautua katolisen kirkon pyhimysajatteluun ja toisaalta ymmärtää paavin merkitystä. Tästä johtuen Vatikaanin Pietarinkirkon aukiolla järjestetyn pyhimysjuhlan suuruutta ja merkitystä suurelle osalle maailman kristittyjä on myös vaikea hahmottaa täältä Suomesta käsin.
Paikanpäällä tapahtuma toi näkyviin miten laaja Kristuksen kirkko todellisuudessa onkaan. Juhliin oli saapunut ihmisiä ympäri maailmaa, Latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta, Lähi- ja Kaukoidästä, Pohjois-Amerikasta ja tietysti eri puolilta Eurooppaa. Erityisesti Puolasta oli saapunut busseittain ihmisiä seuraamaan oman paavin pyhäksi julistamista.
Ihmisiä oli paikalla lähes 1 000 000, eikä tämä valtavan suuri joukko tietystikään mahtunut kokonaisuudessaan Vatikaanin aukiolle. Sen takia oli eri puolille Rooman keskustaa pystytetty suuria valkokankaita, joilta tapahtumaa pystyi seuraamaan.
Vaikka väkeä ja tungosta oli paljon, ihmiset olivat innostuneen odotuksen vallassa, myös pienet lapset, nuoriso ja huonojalkaiset vanhukset. Yhteys toisiin ihmisiin ja toisiin kristittyihin oli käsin kosketeltava, vaikka ei olisi ollut edes yhteistä kieltä.
Tämän kokemuksen jälkeen Suomessa käyty keskustelu siitä, miten paljon uskonto voi näkyä kouluissa, päiväkodeissa tai ylipäänsä julkisesti, näyttäytyy hieman erilaisessa valossa. Usko on meidän ajattelussamme usein yksityisasia, jota ei tehdä näkyväksi. Ja jostain syystä, tämä näyttää johtavan jonkinlaiseen häpeilyyn.
Mitäpä jos asian kääntäisi toisin? Toteaisimme, että ihmisellä on kaipaus yhteyteen Jumalan kanssa ja me, pieni kansa ja pieni Suomen luterilainen kirkko olemme osa koko maailmanlaajuista kristillistä kirkkoa. Suomalainen luterilaisuus tuo uskon ilmi ja julki siten kun suomalaisille on ollut vuosisatojen ajan ja on yhä edelleen tyypillistä ja ominaista. Tästä kaikesta saa iloita ja olla ylpeä.
Sunnuntain aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä ja ajattelen että Kristittyjen yhteydessä on ehkä nähtävissä jo pieni välähdys siitä, mitä tarkoitetaan Jumalan valtakunnalla.
Hanna Suominen
pastori