Maailmassa on velkaa eri laskutapojen mukaan arviolta 232 000 miljardia euroa! Summa on ennätyksellinen ja nelinkertainen suhteessa koko maailman bruttokansantuotteeseen. Mutta silti tämä velkavauhti ei ole pelottanut maailman johtavia suurvaltoja, ennen kuin vasta viime talvena, kun Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n pääjohtaja Jerome Powel alko ihmetellä inflaation nousua löytämättä siihen kunnon syytä.
Inflaatio on korkeammalla kuin 40 vuoteen. Ruuan hinta USA:ssa on noussut ja samalla myös tavaroiden; inflaatiolaukka on alkanut ja Bidenin suosio laskee. Mutta olisiko maailman johtavien keskuspankkiirien ollut syytä lukea Granham Summerin teos ”The Everytihing Bubble. The Endgame to Central Bank Policy”? Siitä olisi ainakin voinut löytää niitä syitä, jotka mahdollisesti voivat johtaa ennennäkemättömään superinflaatioon eli ” Kaiken kuplaan”. Markkinastrategi Summer puhuu etupäässä USA:n keskuspankista, mutta mielestäni sen sanoma sopii EU:hun ja yhtä hyvin Suomeen . Tilanne vaikuttaa juuri nyt sellaiselta, kuin hän on teoksessaan aprikoinut. Pörssikurssit ovat ennätys korkealla ja nousevat, koska raha karkaa sinne ja tarpeelliset investoinnit vähenevät. Komponenteista on pulaa koko maailmassa ja siksi hinnat uhkaavat karata pilviin.
Inflaatio ei johdu rahan määrästä, vaan yksinkertaisesti siitä, että ostettavia hyödykkeitä on liian vähän suhteessa rahaan. Hintahuutokaupat ovat tänään maailmassa tosiasia: on myyjien markkinat. Tavaroista maksetaan ylihintaa, koska varaosia ei voi odotella montaa vuotta. Ei ole pulaa rahasta, vaan tavaroista ja niiden liikkumisesta. Sijoittajien näkökulmasta kupla on muodostunut seuraavasti. Alhainen korkotaso ja keskuspankkien elvyttävä rahapolitiikka ovat johtaneet turvallisten sijoituskohteiden tuoton katoamiseen. Pankkitalletusten ja turvallisten valtionlainasijoitusten tuotot ovat vajonneet nollan tuntumaan, jopa negatiivisiksi. Siksi sijoittajat lähtivät hakemaan tuottoja muista omaisuuslajeista! Tuottojen metsästys on taas laajentunut roskalainoihin. Englanniksi ilmiö tunnetaan termilla ” hunt for yield” eli eräänlaiseksi ”tuottometsästykseksi”.
Asuntomarkkinoilla on taas potkua, mutta kuinka kauan? Sumersin mukaan kaiken keskiössä ovat kuitenkin valtioiden lainapaperit, joita keskuspankit ovat ostaneet ”mielettömästi”. Keskuspankkien poukkoileva linja ei ole ainakaan vähentänyt inflaatiopaineita. Juuri keskuspankkien tehtävähän on kertoa mahdollisimman selvästi ja ennakoitavasti, mitä ne ovat tekemässä. Nyt rahaa painetaan lisää neljässä vuorossa ja inflaatio alkaa karata käsistä. Monet maat ovat nostaneet jo ohjauskorkojaan, kuten Norja.
Ellei maailman tilanne vaikuttaisi niin huolestuttavalta, niin nyt olisi pienen satiirisen naurun paikka: keskuspankitkaan eivät ymmärrä inflaatiota. Näitä lainapapereiden hintakehitystä on vaikea seurata, koska niistä ilmoitetaan vain niiden korot. Korot ilmoittavat taas käänteisesti hintojen kehityksestä. Matalat korot tarkoittavat sitä, että sijoittajat ovat valmiita ostamaan joukkovelkakirjoja kalliilla. Kierre alkaa olla valmis!
Muita merkkejä ovat bitcoinin hintapoukkoilu. Se on kahdeksankertaistunut parissa vuodessa. Velkaiset maat, kuten Kreikka ja Italia maksavat lainoistaan vain 0,8 prosentin korkoja. Saksan ja Ranskan pankit ovat lainoittaneet niitä, eivätkä halua menettää rahojaan Kankkulan kaivoon. Kaiken tämän keskellä maailmassa muhii pandemia, joka näyttää jatkavan tuhojaan säälimättä. Aiheellista onkin kysyä juuri tänään, ovatko finanssimarkkinoiden luottopelaajat keskuspankit enää uskottavia? Onko usko ”taivasrahan” kaikkivoipaisuuteen viimein katoamassa ja superinflaatio käynnistymässä? Onko kenelläkään taloustieteilijällä vastauksia outoon inflaatiokehitykseen? Jos on, niin nyt kannattaisi hypätä esiin, ja voittaa talousnobel!
Juhani Melanen