Kolmen lapsen isänä seuraan läheltä miten nykyajan lapset viettävät yhä enemmän aikaa erilaisten digitaalisten laitteiden ääressä. Me vanhemmat mielellämme muistutamme lapsille kohtuullisen kulutuksen merkityksestä tässäkin asiassa. Miten sitten näytämme itse esimerkkiä? Tyttäreni (6-v.) ihmetteli minulle pari viikkoa sitten, että ”eikö minulla ole kuin kaksi päätelaitetta mukana, kun molemmista sattui samaan aikaan loppumaan virta?”.
Kalastamisen ja muiden luontoharrastusten tulevaisuus ei ole itsestään selvyys. Lapsen luontosuhde ei synny automaattisesti kuten ennen vanhaan, kun muuta tekemistä ei ollut tarjolla. Luonto ei enää kutsu samalla tavalla lapsia kuin ennen. Omassa lapsuudessani vietimme paljon aikaa isoisän mökillä Loviisassa tai vanhempieni kesäpaikassa Päijänteellä. Merellä sain kovan koulun miten toimia vesillä. Ehkä välillä liiankin kovan, koska myrkyissä soutaminen ei aina ollut nuoren pojan herkkuhommaa. Tästä huolimatta opin asioita, joita kukaan ei voi koskaan ottaa minulta pois. Saatoimme olla kalassa tuntikaupalla – aikaa ei oikeastaan ollut olemassa. Omien lasten kanssa alkaa nyt olla haasteita saada koko perhe yhtä aikaa mökille: kalastus ja sopivasti pelottava telttayö toimii kyllä edelleen. Mutta kuinka moni lapsista uskaltaa vielä laittaa madon koukkuun tai perata kalan? Aika moni ainakin meidän lasten kavereista haluaa. Meillä näin onneksi vielä on, mutta kaupungeissa luontoharrastus alkaa olla katoava perinne.
Amerikkalaisten lastenkirjojen kuvissa näkyy jo enemmän rakennettua ympäristöä ja koneita kuin metsää. Sama trendi on menossa myös Suomessa. Lapsille luonto merkitsee vapautta keksiä omia leikkejä – kehittää omaa mielikuvitusta. Lapsuudessa syntyy se pohja, mitä menestyvien innovaatioiden luomiseen tarvitaan. On tutkittu, että 20 minuuttia luonnossa liikkumista päivittäin kohentaa pysyvästi mielialaa. Siksi on tärkeää, että lapsille tarjotaan mahdollisuuksia leikkiä ulkona.Kaupunkimetsät ovat lapsille yhtä hyviä leikkipaikkoja kuin villit metsät. Vapaa temmeltäminen metsässä kehittää lapsen motoriikkaa ja opettaa häntä käyttämään kaikkia aistejaan.
Myös digiajan lapsilla tulisi olla mahdollisuus kokea luonnon samalla tavalla kuin minä ja monet muut omassa lapsuudessa. Meille syntyi ainutlaatuinen luontosuhde, joka kulkee mukana koko elämän. Suomalaisten lasten ei pidä pelätä kastematoja tai metsää. Kaikki pitävät onkimisesta syntymäpäiväjuhlilla, miksi siis oikea onkiminen on muuttunut pelottavaksi tai ällöttäväksi?
Lasten heikentynyt luontosuhde ja heikko luonnontuntemus on otettava tosissaan, kun opetussuunnitelmia tehdään. Osaksi kestävän kehityksen opetusta tarvitaan luontokerhoja ja mahdollisuuksia tutustua luontoon. Luontokerhoissa tutustutetaan lapset erilaisiin ulkoilma-aktiviteetteihin, kuten esimerkiksi marjastukseen ja ongintaan.
Olen toiminut Suomen vapaa-ajankalastajat ry:n varapuheenjohtajana viime syksystä. Paikallisista vapaa-ajankalastajista voidaan pyytää kouluille omia ”kalakummeja” opettamaan lapsille ongintaa ja kertomaan vastuullisesta kalastuksesta. Suomessa on kaunis luonto, jokamiehenoikeudet sekä turvallinen metsä – ei anneta lasten olla tutustumatta siihen. Luontoon tutustuminen ei saa olla vain pienen ihmisryhmän mahdollisuus, esimerkiksi yksityisten luontopäiväkotien kautta. Luonnon tulee myös tulevaisuudessa olla osa jokaisen lapsen elämää ja arkea.
Ville Skinnari
Kansanedustaja (sd.)