Venäjä – maailman humaanein valtio

Ensin oli Äiti-Venäjä, sitten Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto ja sitten tsaari Putinin hallitsema demokraattinen Yhtenäinen Venäjä ja sen humaanit lait. Tarkistin, että missään muussa maailman valtiossa ei kuolemanrangaistusta ole kumottu yhtä monta kertaa kuin Venäjällä.

Pieni historian kertaus. 1700-luvulla sen torppasi keisarinna Elisabet, sitten nymfomaani Katariina Suuri ja 1800-luvunalussa tosin epävirallisesti Aleksanteri I.Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla teloittelu kiellettiin jopa kolmesti, kerran jopa Isä Aurinkoisen toimesta (eläköön!) ja viimeksi Venäjän perustuslaki kumosi sen vuonna 2009.

Viikonloppuni kuluikin mökillä Taipalsaarella Venäjän kuolemanrangaistuksia tutkiessa netistä. Täysin ihastuneena seurasin alan ehdottoman mestarin pappisseminaarilaisen Dzugasvilin edesottamuksia. Joku tuntee hänet myös nimellä Josef Stalin, joka meinasi tehdä Suomi neidosta kaalikolhoosin Leningradin tarpeita varten. Suutarinpojan tappamiskoneisto oli Aatuun nähden tehokkaampi ja vankileirien saaristot ulottuivat Vienan Karjalta Mustallemerelle. Tehokkuus, häikäilemättömyys ja lavastetut oikeudenkäynnit olivat maailman parasta tragediaa. Länsimaiden vakoilu tiesi näistä ja kertoikin niistä medialle, mutta harvoja olivat ne jutut, jotka meitä silloin koskettivat.

Stalin oli despootti, joka kommunismin nimissä tuhosi kaikki vähemmistöt. Sofi Oksasen Viro koki todellisuudessa paljon vähemmän sortoa kuin konsanaan Donin kasakat ja Kaukasuksen itsenäiset heimokulttuurit, jotka likvidoitiin viimeiseen mieheen. Perhesiteet ja nationalismi murskattiin
kommunistianturan alle, kun työväenliikkeen mallivaltiota rakennettiin keinoja kaihtamatta ja verta vuodattamalla. Heidän mielestään kansalainen oli valtion omaisuutta kehdosta hautaan. Norjan tapahtumat vyöryivät väkisinkin mieliin.

Todellisuudessa dosentti Bäckmanin mielipiteistä huolimatta ”ryssät” saivat turpaansa Afganistanissa ja Tsetseniassa taistellaan joka päivä kaikin mahdollisin asein. Kaukasuksen vuorilla suurvenäläisyydellä pyyhitään persettä ja Putin nuoret saavat tuomita Pussy Riotin, vaikka sadaksi vuodeksi vankilaan. Näillä sumuisilla vuorilla yksilö ei ole puolueen tai valtion oma, vaan suvun, Jos joku rikkoo oma tai ulkopuolinen rikkoo suvun lakeja, teko sovitetaan kalasnikovilla tai kintsaliksi kutsutulla tikarilla.

Humanismi Venäjällä näkyy erinomaisesti Pietarin ja Moskovan katulapsien kohdalla. Heitä auttavat enemmän länsimaiset avustusjärjestöt kuin Putin nuoret. Venäjän oikeuslaitos on korruptoitunut pila, jolla rikkaat ostavat itselleen sitä, mitä haluavat.

Eläköön venäläinen humanismi ja armenialainen humorimi.

Jussi Melanen

 

 

KOLUMNIT -arkisto

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011