Iän karttuessa ja sairauksien ristipaineessa siirtymiseni Golgatan palloon ajankohtaistuu minun ja ystävieni kohdalla vääjäämättä. Siksi vanhana partio- ja seurakuntapoikana olen yrittänyt
seurata aina keskustelua niin kirkon kuin tieteenkin piirissä tapahtuvasta ikuisesta kiistasta Jumalan olemassaolosta, sillä tietomme todellisuudesta on tulkintamme maailmasta. Jumalaa ja kuolemaa meidän jokaisen kannattaa miettiä vaikkapa vain olemassaolomme mielekkyyden vuoksi. Elämmekö vain siirtääksemme geenimme jälkeläisillemme? Keitä olemme? Mistä tulemme?
Mihin olemme matkalla? Näitä kyselevät miljoonat ihmiset joka päivä. Availen pakettia osaltani.
Viime vuoden marraskuussa 2019 kymmenen piispaa julkaisi kirjasen ”Tieteiden lahja – Piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa”. Heppoinen teos sai rauhaa rakastavan kantansa takia oudon myönteisen vastaanoton, mutta miksikään kulttuurihitiksi se ei noussut, pikemminkin kädenojennukseksi ja diplomaattiseksi kohteliaisuudeksi tiedeyhteisölle. Teos kiertelee kaikkien tärkeimpiä erimielisyyksiä. Onko Jumalaa olemassa? Onko kuolemanjälkeistä elämää? Onko todellisuus pelkää atomaarista hiukkasten liikettä? Piispojen haaste suuntautuu väärin, sillä eri tieteenalojen spesialistit eivät ole parhaita yksilöitä pohtimaan näitä asioita, vaan heidän olisi pitänyt uskaltaa haastaa keskusteluun taustafilosofia: lähinnä luonnontieteiden ja psykologian tuloksille rakentuva ontologia (joka vastaa kysymykseen, mitä on olemassa) ja epistemologia (mitä voimme tietää).
Viimeaikainen tieteen filosofian tutkimus on harpannut aimo askeleen eteenpäin ja sen perustaksi on noussut mielenkiintoinen fenomeloginen näkemys. Suomeksi se tarkoittaa suunnilleen sitä, että katsomme tietomme todellisuudesta olevan tulkintamme maailmasta. Egon Fridell sanoo saman asian napakasti: ” Kaikki on ihmisen lävitse kulkenutta luontoa.” Eli kaikki mitä koemme, havaitsemme, kuvittelemme ja päättelemme ovat maailman hahmottamista kokonaisuutena ja jäsentyneinä sen osiin, jotka nekin ovat hahmotustapahtuman tulosta; tulkintaa. Tulkitussa maailmassamme ei Jumalan olemassaolosta ole uskottavaa evidenssiä. Mutta sitten seuraakin kysymys: ”Onko mielentöntä pitää olemassaolevana vain sellaista, josta on evidenssiä?”
Käsite ”tulkittu maailma” tuo tullesseen käsitteen ”tulkitsematon todellisuus”- onko sellaista olemassa vai ei? Tiede on valtavirassa pitänyt kiinni ns. 0-hypoteesistä: on olemassa vain se, mistä on evidenssiä, se, mikä on todennettu (havainnoissa tai havainnoista pääteltynä). David Eagelmanin possibilianismi eli mahdollisuuksien filosofia esitettiin vuonna 2009 ja se hautasi 0- hypoteesin. Uusi possibilianismi on haaste ateisteille, koska se jättää Jumalalle tieteellisen mahdollisuuden eli tulkitsematonta on olemassa. Immannuel Kant tarkoitti suunnilleen samaa esittäessään tieto-opin loogisen totuuden, että transkendenttisesta (das Ding an sich) maailmasta meillä ei voi olla tietoa. Se on samaa kuin tulkitsematon.
Odottelen mielenkiinnolla suurten ateistien, kuten Richard Dawkinsin ja monien evoluutiobiologien vastauksia. Minä en usko, että koko evoluutiomme olisi pelkästään itsekkäiden geenien aikaansaanosta. Uskonasioista saa ja pitää kiistellä. Peli alkakoon!
Juhani Melanen
Terve Jussi!
Hienoa, että pohdit näitä elämää suurempia kysymyksiä, niin pohdin minäkin ja olen pohtinut jo vuosia. Oppi-isänäni näissä pohdinnoissa on ollut Leisolan Matti, meidän ikäluokkaa, entinen Lahtelainen Yhteiskoulun kasvatti, sen jälkeen tekniikan tohtori, dosentti, professuuri ym. Hän on tutkinut otsikkosi kysymystä tiedemiehen näkökulmasta, kirjoittanut siitä kirjoja, jos tutustut niihin, voit saada paljon vastauksia esittämiisi kysymyksiin. Minulle Matti opetti, että kaikki mitä Jumalasta voidaan tietää, on löydettävissä Jeesuksesta, Hän on Jumala ihmiselle käsitettävässä muodossa. Jeesus sanoi viimeisessä rukouksessaan ennen pidättämistään: ”Minä olen kirkastanut Sinut maan päällä, minä olen täyttänyt sen työn, minkä annoit minun tehtäväkseni”.
Mutta jos haluat tutustua Matin teoksiin, Googlen kautta löydät helposti tietoa.
Ystävällisin terveisin
Timo Paljakka
Näitä minäkin nuoruudessani olen ajatellut. Sitten tajusin sen, että Jumalan vääntäminen rautalangasta ei ainakaan minulle ole mahdollista. Se ei onnistunut! Koin itseni siinä pienenä. Lähdin uutta latua tarpomaan. Yritän lukea tapahtumia nyt siis ei konkreettisia vaan kuinka mm ihmiskunnan kasvulle haetaan rajoitteita tai ohjataan (fyysinen ja henkinen terveys sekä niiden rajat. Näistä on lukemattomia tapahtumia niin historiassa kuin nykypäivänä), klopalismin synty (kansainvaellus esim. aikoinaan suomalaiset aloittivat ja lopettivat. Maailmassa oli ihmisiä silloin varmaan ainoastaan muutama satamiljoonia) tai oman reviirin laajuus eli kuinka toisemme hyväksymme (toisille raja on ”satoja metrejä ja toisille päästämme aina ihon alle ja sekin on hyvin mm. ajasta ja monesta muusta syystä riippuvainen. Tapahtuma on syntynyt, mutta emme tiedä niitä prosesseja miksi sen on syntynyt. Se on kuin Enqvistin Karin pohdiskelu siitä, kuinka lähelle sitä suurta paukkua voi päästä, mutta mikä sen suuren paukun on aiheuttanut. Vaikuttaa yhä enemmän siltä, että elämme meille käsitteisessä maailmassa ja pyrimme ratkaisemaan kaiken käsitteisellä tavalla ja siihen luomme yhä kiihtyvällä uusia ja uusia työkaluja turhaa vai ei. Sitä emme tiedä. Mutta kuinka on se tämä ikiliikkuja ehtymätön energialähteemme, josta luomme energiamme ja juoksemme sen perässä kuin jänis, jonka on saanut juoksuun se kuuluisa porkkana.