Olen kauhun sekaisin tuntein seurannut varsin läheltä monen ikääntyvän ystäväni kamppailua työmarkkinaviidakossa. Heidän ongelmansa on se, että he ovat liian vanhoja töihin, mutta lian nuoria eläkkeelle.

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa heikennettiin päättyvällä hallituskaudella ja ainakin kokoomus on ehdottanut sen kestoa lyhennettäväksi, koska yhteisen pullan syöjät, olisi patistettava takaisin työelämään, kun kerran työuriakin on nostettu.

Työttömyysaste oli vuoden 2015 helmikuussa 10,1 prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että Suomessa potki kiviä noin 268.000 työtöntä, mikä oli 27.000 enemmän kuin vuosi sitten. Luvut alkavat hirvittää jo ”pientäkin kulkijaa” sillä tästä määrästä yli 50-vuotiaiden työttömien
määrä on noussut 11.000 viime vuodesta ja heitä on nyt ( TEM) tilaston mukaan 131.000.

Akateeminen työttömyys on noussut ja tohtoreita ja maistereita kerää puolukoita useita tuhansia. Olen läheltä seurannut nyt tyttäreni ikäluokan (45v.) ongelmia nitroja napostellen. He kaikki ovat koulutettuja ja useimmilla on monipuolinen työura, joillain jopa kymmeniä vuosia. Monilla on kokemusta esimiestyöstä ja tulosvastuusta enemmän kuin nuoremmilla, mutta työttömiksi he ovat päätyneet joko yritysjärjestelyiden tai suhdannekehityksen vuoksi. He osaavat ja tietävät, miltä huippu CV:n täytyy näyttää, osaavat asennoitua työnhakuun ja haastatteluun varmasti oikein, ovat valmiita muuttamaan paikkakuntaa ja tinkimään palkkavaatimuksistaan, lähettäneet yli 100 hakemusta, olleet keskimäärin 10-15 työhaastattelussa, mutta aina on valittu paikaan nuorempi hakija.

He eivät velttoile tahallaan kuppiloissa kaljaa juomassa ja paskaa puhumassa. Heitä ei tarvitse patistaa työnhakuun sillä he tietävät, että jokainen kulunut kuukausi ja työttömyysvuosi vähentää heidän reaalisia työllisyysmahdollisuuksiaan . Yhteisestä pullasta he ovat maksaneet satojen tuhansien verot, työttömyys- ja eläkevakuutusmaksut ja luoneet omalla työllään sekä työpaikkoja että hankkineet maallemme vientituloja siinä kun ylipalkkaiset ahtaajat, jäänmurtaja työläiset tai paperityöläiset.

Hei! työttömyys ei syö vain toimeentuloa ja henkistä pääomaa vaan se syö myös eläkettä. Minusta reilumpaa olisi tässä tilanteessa leikata eläkkeitä suurtuloisilta. Nyt leikkuukirves iskee tähän osaavaan samaan ihmisryhmään. Ketä he äänestivät viime viikolla? Kaikista ei voi tulla yrittäjiä ja siivousta tekevät jo nytkin maisterit. Tämän ihmisryhmän eli entisen keskiluokan ongelmat täytyvät olla uuden hallituksen työpöydällä. Heillä on perhe, joten ulkomaille muutto on usein mahdotonta. Repikää tästä sitten huumoria!

Juhani Melanen

Ei ole helppoa sanoa jäähyväisiä. Etenkään sellaiselle ihmiselle, joka on antanut toivoa ja merkitystä elämääsi. Usein emme kuitenkaan joudu jättämään lopullisia jäähyväisiä. Nykyteknologia takaa sen, että kauaskin muuttavan ystävän kanssa voi edelleen pitää yhteyttä. Olen kuullut, että parhaimpien ystävysten välillä tuntuu siltä, että juttu jatkuu samasta kohtaa kuin viimeksi nähtiin, vaikka vuosia olisi välissä useitakin. Sosiaalisten verkostojen kautta unohduksissakin olleet ystävyyssuhteet voi vuosikymmentenkin jälkeen palauttaa. Kunhan ehtii vain kirjoitella. Jos joskus mietit mitä vanhalle kesäheilallesi kuuluu, voit ”guuglettaa” hänen profiilinsa netistä.

Joskus tietää, että nämä jäähyväiset, jotka jätän jäävät viimeisiksi. Se on vaikea paikka ja usein kyynelten täyttämä. Tällaiseen tilanteeseen Jeesuksen opetuslapset joutuivat, kun Jeesus valmisti heitä lähtöönsä. Jeesus sanoi menevänsä Isän luokse. Tämä aiheutti opetuslapsissa pelkoa. Samoin tuntisimme me kaikki. Mitä tapahtuisi, kun Jeesus lähtee pois ja heidän ydinjoukkonsa hajaantuu?

Johannes joka on kirjoittanut evankeliuminsa joitakin vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen, tahtoo rohkaista myös sen ajan seurakuntalaisia. Vaikka Jeesus on edelleen poissa, on kuitenkin uskottava ja etsittävä iloa. Jeesuksen vertaus odotuksesta ja riemusta on hyvin kuvaava: Samalla tavalla kuin synnyttävä nainen joutuu kokemaan tuskaa, on kerran vielä tapahtuva suuri ilo.

Sama lupaus kaikuu myös meillekin. Vaikka elämä on vaikeuksien, haasteiden ja kivun täyttämää, on odotettavassa kuitenkin iloa. Eikä iloa tarvitse odottaa koko elämää, vaan se on läsnä tässä ja nyt. Epätoivo laittaa silmiemme eteen kuin kankaan. Se vääristää todellisuuden. Jos epätoivo pääsee sydämeen, se muuttuu katkeruudeksi ja toivottomuudeksi.

Samalla tapaa kuin odottavan äidin tuska muuttuu iloksi, pieneksi lapseksi, niin se muuttuu myös ihmeeksi. Me kaikki olemme saaneet elämän ja elämme isoina ihmeinä. Meidät on valittu elämään. Kristitty saa aina elää ilman katkeruutta ja toivottomuutta sydämessään. Jeesus on kutsunut sinut iloitsemaan ja odottamaan. ​

Ville Hakulinen

Olen nyt joutunut pohtimaan viime aikoina näitä elämän peruskysymyksiä, kun muutama tuttavani on päätynyt oman käden kautta siirtymisestä rajan taakse. Eutanasia on eri asia ja sen ymmärrän mutta?

Me suomalaiset olemme unkarilaisten kanssa itsemurhatilastojen kärjessä vuosi vuodelta. Samoin on laita perhesurmien kohdalla. Suomessa tapetaan vuosittain kuusi lasta omien vanhempien toimesta. Luku on suuri ja pistää itse kunkin miettimään, miksi hyvinvointi mittareilla kärkipään maa Suomessa tapahtuu näin?

Itsemurhiin ja perhesurmiin on monia syitä: avioero, mustasukkaisuus mielenterveysongelmat, taloudelliset ongelmat ja huumeet laajasti käsitettynä. Vuosina 2011-2012 Suomen tilastoissa oli uskomaton piikki, sillä vanhemmat tappoivat tuona aikana 74 alle 15-vuotiasta lasta vanhempiensa toimesta.

Mistä tässä lopulta oikein on kysymys? Mikä ajaa perheen isän tai äidin näin lopulliseen ratkaisuun? Kyvykkäät suomalaiset psykiatrit selittivät, että suurimmat syyt ovat henkilön syvä masennus ja pitkäaikainen itsetuhoinen käyttäytyminen. Kun yksilön mielenterveys horjuu, hänen käyttäytymisensä voi muuttua täysin arvaamattomaksi. Lapsensa avioerossa menettänyt osapuoli kostaa tappamalla kaikki.

Masentunut yksinhuoltaja äiti näkee viimeiseksi mahdollisuudeksi lapsensa ja itsensä surmaamisen. Parisuhde ongelma ratkaistaan humalassa veitsellä tai toinen ottaa lapset kyytiin ja ajaa päin viattomia tiellä liikkujia. Mutta harvemmin kysytään tai millaiseksi muodostuu omaisten elämä tämän jälkeen?

Vauvasurman tehneen isovanhempien tuskaa pohditaan harvoin, mutta apuakin löytyy, jos sitä osaa hakea ja haluaa hakea. Maamme lukuisat mielenterveysyhdistykset tarjoavat akuuttia apua näihin ongelmiin, mutta kynnys hakea sitä on Suomessa varsin korkea. Perkele, kyllä tästä selvitään on selvitty ennenkin! Ja jumalauta minähän en sosiaalitantoille avaudu! Näin miehet. Pelko häpeästä on varsin yleinen sisarusten ja omaisten keskuudessa.

Mutta mitä me voimme näille narsistisille ja harhaisille altruistisille ihmisille, jotka kuvittelevat pelastavansa muut kuolemaa pahemmalta kohtalolta, kuten konkurssiuhalta tai ylivelkaantumiselta. Tärkeintä olisi itse kyetä hakeutumaan hoitoon tai ellei itse näe tilaansa, niin omaiset toimisivat heti. Pahinta on yrittää unohtaa tai painaa asia pois mielestä ilman ongelmien analysointia ja läpikäymistä.

Mutta itsemurha tai perhesurma on aina tappio, jota ei pitäisi hyväksyä itsestään selvyytenä. Arjen jaksamisessa on kyse aina lähimmäisten tuesta.
Apua pitää vain uskaltaa pyytää. Se ei ole häpeä.

Juhani Melanen

”Synnin, syyllisyyden orjuudesta, epäilysten, pettymysten alta luottavasti käymme uuteen toivoon: Kristus on ylösnoussut!”

Virsi on 91 ja se on soinut päässäni pääsiäismaanantain virsilaulajaisista saakka. Vähän kuin kauneimmat joululaulut, mutta pääsiäisbiiseillä. Oli muuten tolkuttoman hyvä tilaisuus. Jos sellaiset ensi vuonnakin pidetään, kipitä kiireesti paikalle!

Virrestä nousi sana, jota olen pyöritellyt pääsiäisen jälkeisen ajan. Pettymys. Sanotaan, että pessimistit eivät pety. Pettyvät kyllä, pettymykseksi itselleen. Päijäthämäläisenä pessimistinä olen pettynyt elämässäni monta kertaa ja moneen ihmiseen ja asiaan. Kouluun, työhön, harrastuksiin, politiikkaan. Vanhempiin, sukulaisiin, ystäviin. Opettajiin, työtovereihin, pomoon. Lapsiin, nuoriin, aikuisiin, vanhuksiin. Itseeni. Elämään. Suomalaisiin ja ulkomaalaisiin, sukupuolesta ja uskontokunnasta riippumatta. Säähän, muotiin, ruokaan, juomaan, uneen. Kirjoihin, elokuviin ja tv-sarjoihin. Vain Jeesukseen en ole pettynyt koskaan.

Tämä oli ajatus, jota piti oikein tutkia. Onko todella näin?

Jeesus lupasi antaa rauhan. ”En sellaista, minkä maailma antaa.” Maailman antama rauha on tyyntä myrskyn edellä. Jos juuri sillä hetkellä jotain kauheaa ei tapahdu, ihan kohta tapahtuu. Tyven on olemassa vain siksi, että ehdimme vetää henkeä, kunnes taas sukelletaan. Jeesus on rauhanruhtinas, mutta maailmanrauha on käsissä, joita tahraavat vallanhimo, itsekkyys, viha, oman edun tavoittelu ja epäluulo. Siis meidän ihmisten käsissä. ”Menkää ja tehkää” saa ihmisten käsissä irvokkaan muodon. ”Rakastakaa” on meille liian vaikeaa. Jeesuksen antama rauha on luonteeltaan syvää sydämen luottamusta, se on toiveiden ja haaveiden yläpuolella. Se on juurtumista totuuteen, joka ei ole riippuvainen suhdanteista tai saavutuksista eikä kiinnittynyt katoavaan. Sitä on hyvin vaikea sanoin kuvata mutta tietänet, mistä puhun. Se on rauhaa, joka kantaa myös kuoleman yli. Jeesus on voittanut minulle ikirauhan, en kanna huolta siitä.

”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen.” Jeesuksen jäljiltä ei uusia tavaroita ole kotiini kantautunut, mutta enpä ole niitä häneltä osannut pyytääkään. Hän on jo sovittanut syntini – mitä muuta häneltä pyytäisin? Sen, mitä elääkseni tarvitsen, järjestän hänen kanssaan mutta en hänen kauttaan. Häneltä saan siihen voiman, yhdelle päivän matkalle kerrallaan.

Jeesus sanoi ristillä: ”Se on täytetty.” Tähän ei sisälly pikkupränttiä. Tämä ei ole liian hyvää ollakseen totta. Se on näin. Jeesuksen ristinkuolema riittää sovittamaan maailman synnin. Piste. Armo on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ei lunastettavaksi. Minulla ei ole siihen mitään lisättävää eikä siitä pois otettavaa.

Toisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain lukukappale on Heprealaiskirjeen luvusta 13: ”Rauhan Jumala varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan, niin että voitte täyttää hänen tahtonsa. Sen, mikä on hänelle mieleen, hän itse tehköön meissä, hän ja Jeesus Kristus.” Aamen. Näillä menemme kohti helluntaita!

Anu Toivonen

Käväisin pääsiäisenä näyttelyssä, joka avasi liberaalin sovinistin silmät ja pakotti tähän juttuun.
Intian joukkoraiskaukset ja happoa silmille liian vähän välityspalkkioita maksaneiden morsiamien silmille ei hätkähdytä enää mediaa. Pienellä vaivalla saa kaivettuja uskomattomia valtiollisia lakeja ja perinteitä, jotka sallivat moniavioisuuden ja naisiin kohdistuvan välivallan päivittäin. Koraani muka
takaa naisten ja miesten samanarvoisuuden! Miksi sitten talebanit ja muut ääriliikkeet silpovat naisten sukuelimet ja pakottavat käyttämään burkhaa?Boko Hara surmaa ja raiskaa naisia Nigeriassa. Siellä myös sallitaan naisten väkivaltainen kurittaminen, Kongon laki määrää muuttamaan naisen miehensä mukana, Guinea sallii naisille oman ammatin vain miehen suostumuksella. Saudi- Arabiassa nainen voi olla taistelulentäjä, mutta ei saa ajaa autoa, Maltan laki salli naisen sieppaamisen, jos myöhemmin avioituu uhrin kanssa. Lista on loputon ja epärationaalinen.

Useissa yliopistollisissa tutkimuksissa on kyetty selvästi osoittamaan, että naisten koulutustason nostaminen on paras sijoitus kansantulon nostamiseksi.
Seksismi on maailman laajuista ja verukkeita esitetään milloin mistäkin syystä näissä takapajuloissa. Listalta löytyvät Bahama, Iran, Jemen, Kenia, Kongon demokraattinen tasavalta, Mali, Malta, Nigeria vain joitain mainitakseni. Yksinkertaisesti voidaan todeta, että naisten asemaa heikentävät tekopyhyys, kaksinaismoralismi ja konkreettinen eriarvoisuus. Naisten samanpalkkaisuutta ei ole edes USA:ssa. Mutta siellä taitavat avioerojuristit puhdistavat jenkkimiehen puhtaaksi ellei avioehtosopimusta ole pykälälleen asetettu oikein ja seksuaalisesta ahdistelusta voi nostaa oikeusjutun melkein mistä tahansa syystä.

Miten tämä on mahdollista, vaikka peräti 188 valtiota on solminut kansainvälisen Cedaw- sopimuksen, joka hyväksyttiin jo vuonna 1979 ja kieltää kaiken naisiin kohdistuvan syrjinnän? Hyvä kysymys! Syynä on laiskuus ja henkinen vähättely sillä tasa-arvoa kannattavat tahot eivät ota naisten sortamista
kyllin tosissaan. Toinen syy ainakin kaltaisillani on se perkeleen meteli, mitä nämä saatanaakin pahemmat karvaiset femakot jyrisevät mediassa periaatteella munat pois miehiltä. Tämä lienee vasta ensimmäinen tätä naisten asiaa käsittelevä juttuni 25 vuodessa.

Tarkempi tutustuminen asiaan vasta hätkähdytti minutkin. Monet koraaniin sokeasti uskovat maat, kyllä hyväksyvät länsimaisen lääketieteen, aseet, teknologina, koulutuksen ja tiedonvälityksen, mutta naisten oikeudet he leimaavat länsimaiseksi hapatukseksi. Monien maiden laeissa näitä naisten oikeuksia kyllä löytyy, mutta miesten myöhemmät tulkinnat ovat ne pyyhkineet pois. Lausunnot, lupaukset tai edes sopimusten ratifiointi eivät riitä, jos naisia sortavien valtioiden toimia ei tarkkailla ja käytännöt pysyvät  ennallaan. Piru kyllä kuiskutti korvaani yliopistosta mieleeni jääneen filosofisen lauselman:” Kun menet naisen luo, älä unohda ruoskaa:” Nietzschen perkelekö se meinasi tätäkin vakavaa juttua taas pilata!

Jussi Melanen

Jo viikon alussa putosi postilaatikkoon tuore aikakauslehti. Siinä oli kauniita kuvia keittiöstä, jossa arki näytti sujuvan siistien pöytäliinojen ja puhtauttaan kiiltävän tiskipöydän äärellä. Aamu aurinko paistoi ikkunasta sisään. Kolme kouluikäistä lasta joi hymyillen aamukaakaoitaan, äiti selaili hyväntuulisena pöytätietokoneeltaan aamu-uutisia. Kaikilla tuntui olevan hyvä olo. Vähemmän näkee viikkolehdissä kuvia kotiarjesta, joka ei suju aurinkoisesti. Kun arjessa riidellään. Kun arjessa on rahat loppu. Kun arjessa on väsymystä, pettymystä, vastoinkäymisiä. Tälläinen arki pidetään piilossa.

Eräässä sunnuntain evankeliumitekstissä kerrotaan yllättävästä kohtaamisesta keskellä opetuslasten arkea, pitkän ja tuloksettoman kalastusyön jälkeen. Aamulla heille tuntematon mies saapuu rannalle. Miehen neuvojen avulla opetuslapset saavat verkkonsa täyteen kalaa. Vasta sitten opetuslapset tunnistavat miehen Jeesukseksi. Lopuksi miehet aterioivat yhdessä hiilloksen äärellä. Siinä on sellainen arjen kuva, joka puhuttelee. Jeesus saapui opetuslastensa luo juuri silloin, kun heidän arkinen aherruksensa oli ollut turhaa ja tuloksetonta.

Pääsiäisen jälkeen palataan arkeen. Ihan samalla tavalla kuin Jeesus saapui opetuslastensa luo, hän tahtoo saapua meidän arkeemme. Erityisesti niihin hetkiin, jotka eivät välttämättä ole niin kuvaamiskelpoisia. Yksikään hetkemme ei ole koskaan piilossa emmekä me vailla turvaa: Jumala on meidän kanssamme.

Kati Saukkonen
seurakuntapastori
Launeen seurakunta

No niin, tulihan se sieltä vihdoin lapsenlapseni Evitan suusta juuri niin aidosti kuin 5 v. voi sen vain esittää ja kysyä. Tämän kysymyksen parissa olen viettänyt itsekin kivuliaita hetkiä ja esittänyt sen teologian professoreille saamatta haluamaani vastausta.

Olen tutustunut ateistien teksteihin Kabbalaan, Mustaan Raamattuun, satoihin esoteerisiin teksteihin, vapaamuurareiden rituaaleihin, kymmeniin erilaisiin uskontoiin, uskomuksiin jopa saatanan palvontaan, mutta tähän tyttäreni tyttären kysymykseen minulla ei ollutkaan selitystä. Kuulun tapakristittynä kirkkoon, koska elämäni suuri idoli lahtelaisen nuorisotyön GREAT MAN Pentti Sormunen oli diakoni ,partiojohtaja ja suuri ihminen.

Mietin, selitänkö hullujen luterilaisten käsityksen kolmiyhteisestä Jumalasta, isä, poika ja pyhä henki vai kerronko tarinan Zen Buddhalaisuudesta ja jousella ampumisen taidosta vai teenkö itselleni ja hänelle palveluksen ja vastaan: ”Hän on vanha ukko, joka asuu taivaassa ja valvoo sinun tekemisiäsi ja kiltteyttäsi.”

Sanoin lyhyesti: ”Hän asuu sisälläsi ja on toiselta nimeltä omatunto. Se kolkuttaa silloin, kun tunnet tekeväsi väärin itseäsi ja toisia vastaan.” Onnittelin itseäni nokkeluudesta ja jatkoin päivän lehden lukemista ikään kuin juttu olisi sillä selvä. Mutta eihän se niin mene tietystikään, vaan jatkokysymyksiä alkoi sadella sarjatulella. Onneksi tarha pelasti minut, mutta lupasimme jatkaa keskustelua mökillä Pönniälässä heti kesällä.

Jäin tämän jälkeen taas kerran pohtimaan Jumalaa. Jäin miettimään taas kerran, mitä varmasti tiedän. Koko rotumme Homo sapiensin olemassaolo on suuren sattuman seurausta. Ilman 65 miljoonaa vuotta sitten Jukatanin niemimaalle pudonnutta jättimäistä asteroidia maapalloa hallinneet dinosaurukset eivät olisi kuolleet dramaattisesti ilmastonmuutokseen. (uhkaa meitä rotuna nyt)
Silloin meille pienikokoisille nisäkkäille tuskin olisi avautunut sellaisia ekologisia lokeroita ja evoluution suomia mahdollisuuksia siirtää geenejämme perillisiimme ja kehittyä ihmisiksi ja keksiä Jumalaa.

”Jumala” on siis ihmisen evoluution jossain vaiheessa kehittynyt ajatus. Ihminen alkoi kysellä outoja kysymyksiä.
Mitä tapahtuu minun kuolemani jälkeen? Täytyy siis olla jokin, josta en tiedä. Hänen tai sen on pakko tarkkailla ja valvoa tekemisiäni. Minä olen avuton sen hallinnassa. Siispä alan palvoa häntä. Luon rituaaleja, sakramentteja ja alan uskoa aidosti ikuiseen elämään. Simpanssit eivät soita viulua eivätkä välitä rahasta, kuten aikamme suurimmat henkiset varkaat, papit ja Jumalan sanan selittäjät, jotka
alkoivat istuttaa näitä kerettiläisiä ajatuksia juutalaisen Jeesuksen nimissä yksinkertaisille ihmisille.

Kuitenkin juuri monet uskonnot ovat luoneet ihmisille käyttäytymiskoodeja ja hyviä malleja toimia oikeudenmukaisesti muita ihmisiä kohtaan. Evoluutio on vääjäämätön ja jatkuu. Meillä ihmisillä on kummallinen usko, että me olemme sen viimeinen tuote. Miksei yhtä hyvin kyborgi? koneen ja ihmisen risteytys? Evoluutiolla ei ole tarkoitusta, ellei sitten geenien jatkuminen. Jeesuksesta emme tietäsi historiallisesti mitään ellei hän olisi tehnyt temppeliprovokaatioita Roomaa vastaan. Mutta hänhän oli syntynyt neitseestä ja papit profeetan loivat hänestä Jumalan pojan.
Mitäpä jos Jeesus oli ihminen ja Jumalaa ei olekaan?

Juhani Melanen

Viimeksi kun kirjoitin, olimme aloittamassa matkaa. Olimme paastonajan alussa. Onko jokin muuttunut? Onko suhteesi Jumalaan tai lähimmäiseen syventynyt? Monet meistä joutuvat vastaamaan, että paasto jäi. Sille ei ollut aikaa tai hyvä pyrkimys jäi arjen jalkoihin. Ehkä onnistujiakin löytyy. Mutta voiko paastossa onnistua? Jos voi, niin kuka tekee arvioinnin tai jakaa palkinnot?

Usein me itse annamme kritiikin ja tuomion itsellemme. Jaamme itsemme ja toinen toisemme onnistujiin ja epäonnistujiin. Olipa kyse sitten paastosta, urasta tai elämästä. Jumalan silmissä huonoinkaan paastoaja ei koskaan epäonnistu. Hän katsoo meitä rakastaen.

Juuri rakkaudesta on kyse pääsiäisessäkin. Jeesus kokee olevansa hylätty ristille, mutta Jumala osoittaakin rakkautensa ja lempeytensä. Poikaansa kohtaan ja samalla meitä kaikkia kohtaan. Hylkäämisestä tuleekin sovinto. Siitä nousee koko pääsiäisen riemu.
Myös pääsiäisen jälkeenkin saamme kulkea sovinnossa. Siitä nousee luottamus, joka kantaa meitä koko elämän.

Riemuisaa pääsiäistä!

Ville Hakulinen
seurakuntapastori