Itsensä tunteminen on taitolaji. Joku on sanonut, että jotka tuntevat itsensä aidosti ovat joko pahasti masentuneita tai mielisairaalassa. Itse en haluaisi maalata noin synkkää kuvaa. Mutta se on totta, että meistä jokaisesta löytyy niin kauniita ja hyviä asioita kuin myös pahuutta ja pimeyttä. Jospa osaisimme katsoa itseemme samalla kertaa rehellisesti ja armollisesti.

Jeesuksesta Raamattu sanoo, että hän on täynnä armoa ja totuutta. Hän katsoo meitä rakkaudella ja hän näkee meidät sellaisina kuin olemme. Jospa Jeesuksen kanssa voisimme katsoa itseemme samoin: armollisesti ja totuudellisesti. Silloin voimme nähdä itsemme Jumalan luomina äärettömän arvokkaana yksilönä. Silloin näemme itsemme tasavertaisena kaikkien muiden kanssa. Rakastettavana, Jumalan rakastamana.

Silloin voimme tunnustaa myös oman vajavuutemme. Ja sen, että olen erehtyvä, niin kuin kaikki muutkin. Mutta sen tunnustaminen ei merkitse hylätyksi tulemista tai rakkauden menettämistä. Juuri siksihän Jeesus tuli maailmaan, että me monella tavalla heikot ja erehtyvät ihmiset saisimme tuntea Jumalan rakkauden ja saisimme elää hänen lähellään ja yhteydessään. Siksi Jeesus sovitti meidän syntimme.

Armollisuus itseä ja toisia kohtaan ei merkitse vääryyksien kieltämistä vaan anteeksi antamista ja -saamista. Niin kuin minut on armahdettu, voin olla armollinen itseäni kohtaan ja toisia kohtaan. Sellaisessa ilmapiirissä on lupa epäonnistua ja aloittaa uudelleen.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune